Jotenkin tuntuu, etten välillä jaksa tällaista elämää jota elän. Jotenkin saan motivaatiota siitä, että joskus helpottaa.
Olen ollut aika pitkään työttömänä, yhteensä neljä vuotta. Tämän jälkeen sain koulupaikan ammattikoulusta. Jotta voisin maksaa kaikki menot niin pitäisi saada/hakea/mennä töihin.
Olen oikeasti todella huono käsittelemään rahaa ja suunnittelemaan budjettia. Siitä suurimmalti osin rahavaikeutemme johtuvatkin. Tämä on nyt aivan päällimmäinen stressi. On ihanaa kun tilin saldo on 0,86 euroa ja laskuja yli 100 euron edestä.
Tuntuu, että olen jotenkin rikki kehosta ja mielestä. Normaalielämä on välillä todella haastavaa. Kaikenlaiset normaalit elämän arjen askareet ovat välillä todella ylivoimaisia. Vähän aikaa jaksaa vaikka tiskata tiskejä säännöllisesti, mutta jossakin vaiheessa vaan tajuan etten jaksa yksin näitä. Mies on vielä laiskempi näissä jutuissa. Ja usein yksin hoidankin kotityöt.
Tekemättömät työt stressaavat todella paljon. Pelkään myös sitä, että ihmiset suuttuvat minuun, jos olen tehnyt jonkin työhön liittyvän asian myöhässä tms. en ole järkevässä ajassa vastannut viesteihin tms. niin pelko siitä, että joku kiroilee ja räyhää minulle on todella suuri tai haukkuu minut tai jotain muuta ylireagointia. Tällaiset ajatukset lamauttavat minut täysin.
Olen kokenut elämäni aikana seksuaalista väkivaltaa (insestiä), henkistä ja muuten fyysistä väkivaltaa sekä koulukiusaamista 7 vuotiaasta 19 vuotiaaksi. En tiedä oikeasti millaiset aivot minulle ovat muokkaantuneet tällaisista rajuista kokemuksista. Todennäköisesti hyvin epänormaalit.
Itsetunto välillä todella nollassa. Välillä tekee mieli repiä itsensä riekaleiksi ja lopettaa kaikki. Haluaisin olla normaali ja tavallinen. Joskus mietin, että jos meidät lapset olisi huostaanotettu niin meillä olisi ollut asiat paremmin mutta kukaan ei ikinä nähnyt sitä hätää jota lapsena koettiin. Kerran kyllä terveydenhoitaja kysyi minulta, että onko äitisi sinun biologinen äiti (olin kertonut, että äitini haukkuu minua huoraksi, kun olin 15 vuotias). Äitini oli/on mielisairas ja isäni henkisesti estynyt/aggressiivinen/väkivaltainen.
Elämässäni on todella paljon erilaisia vaikeuksia ja tiedän mistä ne nykyiset vaikeudet johtuvat. Useimmat ihmiset kehuvat minua kuinka hyvä olen jossain ja kuinka kiva olen jne. Kuinka hoikka olen jne. Tuossa vähänaika sitten sain työharjoittelusta K3 (kiitettävä). Ja koulu sujuu mallikkaasti ja valmistun exta nopeasti. Möykky vain vaanii jossain päin aivojani ja tulee esiin kun eniten stressaan tai tulee jostain paha mieli.
Usein minua masentaa myös ihmisten kovuus ja se, että koeta nyt pärjätä. Maailma on todella kova ja usein välinpitämätön. Mutta sen huomasin kyllä, ettei kotonakaan kovin lämpöistä ja turvallista ollut.
Kiitos kommenteista ja vastauksista.
Rajun väkivallan varjostama nuoren naisen elämä
4
100
Vastaukset
- elämää-elämättä
Voihan perse tyttö sun kanssa! Jos minä kirjoitan nyt, heti luettuani ja huomattuani, että tässä ei ole trolliavaus niin se mitä haluaisin kertoa, peittyisi iänikuiseen lässytykseen kaikesta siitä mitä on jäänyt elämättä, mitä elät nyt ja miten pitäisi elää (konditionaalit on muuten hajottava tapa kirjoittaa ja elää), ehkä palaan tähän vielä tänään mutta voi olla, että loppupelissä minulla on aika vähän sanottavaa.
Vaikutat masentuneelta voi olla syvästikin. Elämässäsi oli paljon traumoja... Kannattaa mennä lääkäriin ja jos pystyisit tekemään masennusseulan http://www.terveysportti.fi/xmedia/pgr/100.012.html niin voit itse nähdä että olisi syytä mennä lääkäriin. Pelkät masennuslääkkeet eivät auta yksinään, tarvitset ehdottomasti psykoterapiaa.
- eteenpäinmenoa
Samaa mieltä, että sun kannattaa ja PITÄÄ mennä lääkäriin ja kertoa ongelmistasi.
Kaikki asiat järjestyy, otat vain järjestyksessä.
Jo se auttaa että kirjoitat tilanteestasi. Näin näet niinkuin "ulkopuolisena" ja osaat itsekin keksiä joitain keinoja. Hae lisäksi apua!
Kaikkea hyvää sinulle! - ButterflyWoman1
Hei!
En voi sanoa ja vakuttaa, että kaikki muuttuu hyväksi, elämäsi olisi ruusuilla tanssimiseksi, kun vain menet lääkäriin, terapiaan, puhumaan jne. elämästäsi jollekin. Kova tie on toiseen kertaan kuljettavaksesi edessä, kun esim. terapiaa aloitat- kaikki vaan on käsiteltävä uudelleen. Mutta, mutta...yleensä se kannattaa. Mikään ei muutu hetkessä, vaikka varmasti hetkessä sinulta on viety paljon (luottamus ihmisiin, lapselle tarkoitettu turva..), mutta tulee muuttumaan.
Elämän normaalit vaikeudet tulevat jatkumaan: välillä on varmasti rahat loppu, yksinäisyys ajoittain kalvaa, sairauksia tulee, mutta niistä selviät paremmin, kun olet pikkuhiljaa sisältä eheämpi. Elämä ei ole reilua ja tasapuolista, sinä olet saanut "kakkakuormaa" enemmän, kuin keskivertoihminen. Sinun elämäsi on kuitenkin SINUN elämääsi- se on oikeastaan AINOA asia, jonka SINÄ oikeasti omistat- yritä jaksaa tehdä siitä itsellesi mahdollisimman hyvä. Sinulla on siihen mahdollisuus, yritä jaksaa hieman ponnistella ja hankkia vierellesi sellainen ihminen, jonka kanssa voit rehellisesti ja häpeämättä puida elämääsi (yleensä tämmoinen ihminen on ns "ammattiauttaja", joka tekee työkseen auttamista ja ei muuten ole elämässäsi läheisesti mukana).
Elämä ei ole "vertailuruutua": jaksa se, mitä jaksat tänään. Huomenna on toinen päivä ja silloin voit jaksaa enemmän. Olet arvokas, olet ihminen, olet tärkeä ihan omana itsenäsi, yritä muistaa se.
Jaksamista sinulle. Olet jo vahva, kun kaiken tuon jälkeen vielä olet olemassa, käytä sitä vahvuuttasi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta354592Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä203185Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2692331Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui532197- 1642056
Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu891670- 171653
Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3601651Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1131622M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti151279