Ei paljon ystäviä

Se on omituinen ilmiö, että jotkut ihmiset puhuvat kanssani aina nähdessään yliopistolla, mutta jos kysyn puhelinnumeroa (että voisimme tavata vapaa-ajalla), niin he eivät halua antaa sitä. Toisaalta tiedän, että he tapaavat muita ihmisiä myös enemmän vapaa-ajalla. Heidän valintahan se on, mutta en jotenkin jaksa puhua samoista asioista, lähinnä opiskelusta ja opintopisteistä, satunnaisesti törmätessä.

Jotkut ystävät olen menettänyt siihen muuton yhteydessä. Aluksi näimme usein, aina kun tulin kotipaikkakunnalle takaisin. Mutta minähän olin se ainoa aktiivinen. Ja aina heillä ei löydy aikaa, tai he näkevät muita ystäviä samaan aikaan yms. Nykyisin lähetän yhdelle heistä tekstarin sanoen "Olen tämän ajanjakson täällä, ota yhteyttä joku päivä, kun sinulle sopii". Nykyisin en saa edes vastausta tähän viestiin. Viesti on mennyt perille.

Uudella paikkakunnallani taas minulla on yksi ystävä, mutta sekin on vähän niin tai näin. Emme ole enää samalla aaltopituudella. Myös hänen elämänsä on tärkeämpi keskustelunaihe kuin minun. Ja sitten hän myös dissaa minua aika usein vähäpätöisistä asioista.

Onneksi minulla on kuitenkin parisuhde ja hyvä suhde sisaruksiini, heidän kanssaan en tunne oloani yksinäiseksi. Mutta he kaikki asuvat eri paikkakunnilla, joten välttämättä täällä opiskelukaupungissani tunnen oloni välillä yksinäiseksi.
354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Voihan se olla ettet tunne niitä yliopistoihmisiä niin hyvin ja he ovat epäluuloisia kelle nroon antavat. ... Etteivät tule häirityksi. Tuo on outo juttu mihin on menty. Ollaan yksin. Ennen vanhaan piti vähintään 10 mahtua pieneen yksiön kokoiseen mökkiin! Ihminen on itsekkäistyny!

Äänestä

Yliopistoissa sekä opiskelee että työskentelee paljon ihmisiä, jotka ovat hyvin ennakkoluuloisia vaikka muuta itsestään väittävät ja joilla on käytöstavat hakusessa. Heidän kanssaan ei todellakaan kannata yrittää ystävystyä, ellei sinulla satu olemaan oikeaa perhe- ja varallisuustaustaa, jolloin sinut ehkä kelpuutetaan ystäväksi.

Äänestä
  • Mun muutamat kiusaajat on yliopistossa. Muka parempia muttei niillä oo kuin toisensa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


YrjöYksin kirjoitti:

Se on omituinen ilmiö, että jotkut ihmiset puhuvat kanssani aina nähdessään yliopistolla, mutta jos kysyn puhelinnumeroa (että voisimme tavata vapaa-ajalla), niin he eivät halua antaa sitä. Toisaalta tiedän, että he tapaavat muita ihmisiä myös enemmän vapaa-ajalla. Heidän valintahan se on, mutta en jotenkin jaksa puhua samoista asioista, lähinnä opiskelusta ja opintopisteistä, satunnaisesti törmätessä.

Jotkut ystävät olen menettänyt siihen muuton yhteydessä. Aluksi näimme usein, aina kun tulin kotipaikkakunnalle takaisin. Mutta minähän olin se ainoa aktiivinen. Ja aina heillä ei löydy aikaa, tai he näkevät muita ystäviä samaan aikaan yms. Nykyisin lähetän yhdelle heistä tekstarin sanoen "Olen tämän ajanjakson täällä, ota yhteyttä joku päivä, kun sinulle sopii". Nykyisin en saa edes vastausta tähän viestiin. Viesti on mennyt perille.

Uudella paikkakunnallani taas minulla on yksi ystävä, mutta sekin on vähän niin tai näin. Emme ole enää samalla aaltopituudella. Myös hänen elämänsä on tärkeämpi keskustelunaihe kuin minun. Ja sitten hän myös dissaa minua aika usein vähäpätöisistä asioista.

Onneksi minulla on kuitenkin parisuhde ja hyvä suhde sisaruksiini, heidän kanssaan en tunne oloani yksinäiseksi. Mutta he kaikki asuvat eri paikkakunnilla, joten välttämättä täällä opiskelukaupungissani tunnen oloni välillä yksinäiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu