Panosta parisuhteeseen!

DDPässi

Vuosia sitten kiertelin työasioissa ympäri Etelä-Suomea. Eräässä pikkukaupungissa yövyin aina samassa hotellissa ja yhdestä vastaanottovirkailijasta, Tarjasta tuli tuttu, jonka kanssa join usein kahvikupposen henkilökunnan taukotilassa.

Erään kerran Tarja kysyi, että haluaisinko tutustua hänen ystävättäreensä? Olen tottakai valmis tutustumaan uusiin ihmisiin ja vastasin myöntävästi. Oli perjantai-ilta, eikä seuraavan päivän ohjelmassa ollut muuta kuin ajaa muutaman tunnin ajomatkan päässä olevaan kotiini. Tarja soitti saman tien ystävättärelleen ja pyysi käymään. Hän ei vielä kertonut syytä pyyntöönsä. "Hän tulee noin puolen tunnin päästä" - Tarja sanoi. "Hyvä, ehdinkin käydä sitä ennen syömässä" - vastasin hänelle.

Hieman minua jännitti tämä tapaaminen ja siksi syöminen jäikin lähinnä parin paukun kumoamiseksi. Palasin hotellin vastaanottoon, jossa Tarja kertoi ystävättärensä jo odottavan kahvihuoneessa. Kahvihuoneessa istui noin 160-senttinen, kolmikymppinen nainen. Hänen kasvonsa olivat sievät, hiukset pitkät ja tummanruskeat. Hän nousi ylös ja esitteli itsensä: "Terve! Nimeni on Leila. Sinä taidat olla se Tarjan kertoma yllätys?"

Myös minä esittelin itseni, mutta sanat taisivat tulla hieman takellellen, koska ajatukseni siirtyivät välittömästi seksiin. Leilalla oli nimittäin juuri sellaiset naiselliset muodot, joita minä pidän erittäin houkuttelevana. Vyötärö ei ollut enää kovin kapea, mutta hänen takamuksensa oli niin runsas, että vyötärön ja pyllyn suhde oli syntiset ajatukset herättävä. Leilan seisoessa lyhyt minihame hädin tuskin peitti pikkuhousut. Reidet olivat runsaan pulleat. Jaloissa hänellä oli korkkarit, missä ei ollut sukkia ollenkaan ja niinpä hieman rasvaa keränneet nilkatkin näkyivät ihanina.

Tarja tuli sisään huoneeseen kahden kuohuviinipullon kanssa. "Toin hieman tutustumista helpottavaa juomaa teille" - hän sanoi.

Kaadoin kummallekin kuoharia lasiin ja otimme tutustumismaljat. Baarissa juomani paukut vaikuttivat jo ennestään ja kuohujuoma alkoi hiipiä hattuun. Keskustelimme lähinnä yeisistä asioista. Minä kerroin olevani eronnut jokunen vuosi sitten ja Leila kertoi olevansa samassa tilanteessa.

Kahdesta kuohuviinipullosta ei kauaa juomista riitä. Alle tunnin oli pullot juotu tyhjäksi ja pähkinäkulhokin oli syöty tyhjäksi. Vilkuilimme toisiamme aivan kuin teini-ikäiset, jotka eivät saa ratkaisevia sanoja sanotuksi. Kuoharin rohkaisemana Leila sanoi: "Haluan tulla sinun luoksesi huoneeseen! Menemmekö?" "Tule toki" - vastasin hänelle.

Avasin huoneen oven ja saattelin Leilan sisään. Leila sanoi käyvänsä heti suihkussa. Odottelin kyrpä kovettuneena sängyssä istuen, kun Leila peseytyi. Hän tuli takaisin huoneeseen pukeutuneena pikkuhousuihin ja puseroon. "Käy sinäkin peseytymässä" - hän pyysi. Peseydyin ja puin päälleni T-paidan ja alushousut.

Housut kovettuneesta kullista pullottaen palasin huoneeseen, jossa Leila odotti sängyssä. Leila raotti pikkuhousujaan niin, että pimppi paljastui. En enää arkaillut, vaan heitin samantien T-paidan ja alushousut pois ja asetuin hänen päälleen. Jalat levällään pikkuhousuistaan kiinni pitäen hän odotti minua. Vedin kullin esinahan taakse ja aloin asettaa terskaa pimpin huulien väliin. Häpyhuulet olivat viileän kosteat, joten huulien raottaminen kävi helposti. Terska liukui häpyhuulten välissä kunnes löysi raon sisään. Aloin työntää hiljaa eteenpäin ja Leila huokaisi. Kullini alkoi olla todella liukas Leilan pimpin liukasteesta ja pääsin helposti pohjaan. Aloin vedellä hiljakseen kyrpääni sisään ja ulos. Pikkuhousut hankasivat kulliani. Katselin jalkoväliimme kuinka kulli liukui edestakaisin pimpinhuulien välissä vetäen huulet ulosvetovaiheessa törölleen ja taas sisääntyöntövaiheessa huulet kääntyivät pehmeästi kullini vartta suudellen sisäänpäin. Leilakin vilkaisi kyrpäni työskentelyä ihastuksissaan.

En kestänyt kuin parisen minuuttia, kunnes aloin purkautua Leilan pimppiin. Makasin hänen päällään minuutin verran samalla häntä suudellen. Leila halusi käydä pesulla ja sillä aikaa kullini jo heräsi uudelleen. "No mutta sinähän olet jo valmis uudestaan" - Leila huudahti. Tällä kertaa riisuin hänen pikkuhousunsa ja paitansa ja työnnyin häneen uudelleen. Nostin Leilan jalat ylös ja aloin pumpata reilua vauhtia. Tällä kertaa kestin viitisen minuuttia ennen kuin laukesin uudelleen. Ja taas pesulle ja uudestaan - nyt hän halusi ratsastaa päälläni. Leila otti kullistani kiinni asettaen terskan huulien väliin ja alkoi laskeutua alaspäin. Kulli luiskahti taas helposti märkään pimppiin. Leila aloitti nopeat liikkeet edestakaisin. Kulli vatkasi pimpinseinämiä ja tunsin jokisen liikkeen vaiheessa kuinka terska muljahti kohdunsuun ohi. Nyt sai jo Leilakin ihanan orgasmin.

Suurimman kiihkon laannuttua saatoimme jo leikitellä hitaammilla leikeillä. Aloitin antamalla hänelle suuseksillä uuden orgasmin. Leila oli niin iloisen yllättynyt kieleni antamasta nautinnosta, että hän imaisi kullini suuhunsa antoi minulle tämän yön kolmannen orgasmin.

1

1628

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • DDPässi

      Jatkoa:

      Koko tarina ei mahtunut aloitusviestiin.

      Olen aina pystynyt naisten kanssa pitkiin suorituksiin, mutta tällä kertaa rikoin kaikki aikaisemmat ennätykseni. Rakastelimme useissa asennoissa lukemattomia kertoja aamuun asti. Huvittuneena Leila esitteli minulle kondomia, jonka Tarja oli antanut hänelle mukaan. Kerroin että minulla oli peräti viiden kondomin paketti kaiken varalta.

      Aamulla vein Leilan kotiin ja rakastelimme vielä muutaman tunnin ajan. Lopulta simahdimme kumpikin ja nukuimme pari tuntia.

      Nyt olemme Leilan kanssa aviopari ja kaksi rakkauden hedelmääkin on siunaantunut. Rakastelumme on muuttunut lyhyiksi suorituksiksi muutaman kerran viikossa. Ehkä ikäkin vaikuttaa, tai sitten parisuhteen muuttuminen rutiiniksi. Muistelemme kuitenkin tuota ensimmäistä yhteistä yötämme kaiholla.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      48
      6018
    2. Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa

      Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki
      Seinäjoki
      63
      3711
    3. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      16
      2857
    4. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      186
      2789
    5. mahdollista, että olet ollut iltavuorossa

      Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k
      Ikävä
      13
      2349
    6. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      36
      2335
    7. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      21
      2169
    8. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      19
      2160
    9. Mitähän ne katseet merkitsee

      Kun et saa sanaa suustasi.
      Ikävä
      149
      1438
    10. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      293
      1389
    Aihe