Pullo, korkki, ämpäri...

Joskus 70 -luvulla kiersi paperiliuska, jossa oli tarina "mielettömästä tehtävästä". Siinä kaveria pyydettiin kaatamaan viina pois. Niinpä hän alkoi kaataa sitä ämpäriin, paitsi korkillista, jonka joi.......

Se oli tosi hauska juttu ja nauroin silloin katketakseni sitä lukiessa. Vieläköhön tämä tarina on jollakin tallessa alkuperäisessä muodossaan Jos niin kirjoitelkaapa se just oikeanlaisena tänne.

Olen joskus myöhemmin nähnyt saman tarinan, mutta se teksti oli ikäänkuin "väljähtänyt". Se ei ollut se alkuperäinen. Saapi senkin silti laittaa, sillä mistäpä sen tietää, onko alkuperäinen vai ei, jos ei ole molempia lukenut.
83877
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

näitä on niin monta eri versiota....

Minulla oli 12 pulloa wiskiä pahan päivän varalle. Vaimoni ei sietänyt tätä varastoa ja hän pyysi minua kaatamaan pullot tyhjäksi ämpäriin ja viemään sen kaatopaikalle.
Koska en pystynyt vastustamaan vaimoani aloitin tuon mielettömän urakan.
Otin korkin ensimmäisestä pullosta ja kaadoin kaikki ämpäriin, lukuunottamatta lasillista jonka join.
Sitten otin korkin toisesta pullosta ja kaadoin kaikki ämpäriin, paitsi lasillisen, jonka join.
Otin kolmannesta korkin ja kaadoin lasillisen ämpäriin ja loput join.
Neljännestä ämpäristä otin korkin ja kaadoin pullon lasiin jonka sitten join.
Sen jälkeen otin korkin seuraavasta lasista ja kaadoin korkin pulloon ja join lasin. Sen mentyä otin korkin pullosta ja kaadoin ämpärin pulloon ja laitoin korkin lasiin ja kaadoin viskin pulloon.
Kun kaikki pullot olivat tyhjänä, tuin taloa toisella kädellä ja laskin pullot, korkit, lasit ja ämpärit. Siitä tuli tasan 29 pulloa. Ollakseni täysin varma laskin toiseen kertaan ja sain taas 74. Kun talo meni ohitseni laskin kaikki uudelleen ja viimeiseksi kaikki talot, pullot, ämpärit paitsi yhden jonka korkin kaadoin taloon ja join pois.

Äänestä
  • Juuri tätä juttua tarkoitin. Kyllä taas nauroin ihan vedet silmissä. Sen verran tekstistä, että tämäkään ei ollut se ihan alkuperäinen, mutta aivan hyvä. Se, jota ehkä hieman moitiskelin oli ikäänkuin "oikeakielistä" suomea, jolloin siitä katosi se humaltava huumori.

    Äänestä

  • Vaari kirjoitti:

    Juuri tätä juttua tarkoitin. Kyllä taas nauroin ihan vedet silmissä. Sen verran tekstistä, että tämäkään ei ollut se ihan alkuperäinen, mutta aivan hyvä. Se, jota ehkä hieman moitiskelin oli ikäänkuin "oikeakielistä" suomea, jolloin siitä katosi se humaltava huumori.

    Taidatkin olla varsinainen vitsinikkari "vaari" terv lissu

    Äänestä

  • ja vaarin.... kirjoitti:

    Taidatkin olla varsinainen vitsinikkari "vaari" terv lissu

    Kun nyt näille palstoille eksyit, niin oletko ratkaissut tuolla kohdassa "Arvoitukset" olevan 12 palloa tehtävän. Siellä on tosin jo ratkaisukin kirjoitettuna, mutta koitappa ensin hoitaa homma lukematta sitä.

    Äänestä

  • Vaari kirjoitti:

    Kun nyt näille palstoille eksyit, niin oletko ratkaissut tuolla kohdassa "Arvoitukset" olevan 12 palloa tehtävän. Siellä on tosin jo ratkaisukin kirjoitettuna, mutta koitappa ensin hoitaa homma lukematta sitä.

    Joo Ihan sattumalta eksyin tänne palstalle vilkuilemaan(uskothan?)Kyllä näin sen 12 pallon arvoituksen ja yritn sitä miettiäkkin,mut vaikee oli.Tee joku helpompi.Minä taidan käydä tekee sulle arvoituksia laulujen sanoista.Sähä muistaakseni osasit ratkoa niitä hyvin.Tiedätkö tälläistä laulua.Tätä lauleskelen erittäin mielelläni.Hän on mun,hän on mun lökä......(ei mitään henk.koht)Se vaan on niin pirtsakka laulu.Heikun,keikun.

    Äänestä

  • lissu kirjoitti:

    Tuota en nyt saa mieleeni, koska päässäni pyörii väännös jostain kansanlaulusta "Lökäpöksyni mun, saanko taas olla sun...". Tätä hoilasimme keskenkasvuisena veneessä soudellessamme niin että järvi raikui.

    Äänestä

  • V.... kirjoitti:

    Minun lökä on Tarja ylitalon:hän on mun ,hän on mun lökäpöksyni mun,ujo laiha ja muutenkin arka.Hän näyttää siltä kuin eksynyt ois,eikä koskaan löytäisi enää pois.Olet varmaan kuullut.toinen kiva "hoilattava on:OiVeruska lasit täytä kanssamme juo......Oletko kuullut tälläistä juttua?eräs suuri tavaratalo(en viitsi nimeä mainita)laittaa kuulemma työntekijöiden palkkanauhaan tekstin:Turha maksaa liikaa."en tiedä onko tarina tosi.heikun keikun.terv lissu.

    Äänestä

...mieleeni tuosta vaarin otsikosta, pullo, korkki, ämpäri... eräs vanha vitsi:

6-vuotias Ville joutui äidin kanssa menemään yleiseen saunaan naisten puolelle. Olihan Ville käynyt toki siellä ennenkin, mutta oli jo muutaman vuoden ollut isän kanssa miesten puolella. "Oppii siellä miesten tavoille" oli isä tuuminut. No naistenpuolelle joutuminen suututti Villeä ja hän ajatteli kostaa moisen vääryyden äidilleen. Naapurintäti ryhtyi pesulle, ja Ville katsoi tilaisuuden tulleen. "Täti sun vittus näkyy" sanoi poika. Äitikös siitä poikaa kurittamaan moisista puheista. Otti poikaa tukasta ja pyöritti oikein kunnolla. "Mitäs nyt näkyy, senkin hunsvotti" kysyy äiti........... "Vittu, ikkuna, ämpäri, vittu, ikkuna, ämpäri. vittu, ikkuna ,ämpäri.....

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vaari kirjoitti:

Joskus 70 -luvulla kiersi paperiliuska, jossa oli tarina "mielettömästä tehtävästä". Siinä kaveria pyydettiin kaatamaan viina pois. Niinpä hän alkoi kaataa sitä ämpäriin, paitsi korkillista, jonka joi.......

Se oli tosi hauska juttu ja nauroin silloin katketakseni sitä lukiessa. Vieläköhön tämä tarina on jollakin tallessa alkuperäisessä muodossaan Jos niin kirjoitelkaapa se just oikeanlaisena tänne.

Olen joskus myöhemmin nähnyt saman tarinan, mutta se teksti oli ikäänkuin "väljähtänyt". Se ei ollut se alkuperäinen. Saapi senkin silti laittaa, sillä mistäpä sen tietää, onko alkuperäinen vai ei, jos ei ole molempia lukenut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu