Kertokaapas kaikki odottajat,miltä tuntuu kun vauva on tulossa? itse olen mieheni kanssa asiaa miettinyt,ja jossain vaiheessa vauvoja olisi tarkoitus tehdä,mutta ei ihan vielä. Minua kuitenkin kiinnostaa näin etukäteen,minkälaista odotus on niin fyysisesti,kuin henkisesti. Maistuuko kaikki ruoka ja herkut,niin kuin ennenkin? oletteko esimerkiksi jättäneet kahvin pois? miltä tuntuu,kun mies ei voi oikein tehdä mitään odotusaikana? onko kaikki mennyt hyvin odotusaikana? näihin kysymyksiin ja muita kommentteja kaipaisin,vaikka asia ei vielä olekaan ajankohtainen,mutta haaveena olisi saada oma vauva/vauvoja...
odotuksesta
nainen
131243
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jollekin odotus/synnytys voi olla sekä henkisesti että fyysisesti joko elämänsä hienoin kokemus, jollekin taas vastaavasti todella rankkaa eikä sitä voi etukäteen ennustaa. Mutta omasta puolestani voin sanoa, että vaikka rankkaakin on välillä ollut, niin silti tämä on ollut vaivan arvoista ja kokemus jota ei koskaan unohda!
Ensimmäinen raskauteni oli TODELLA helppo, tuntui kuin en olisi raskaana ollutkaan. Kaikki maistui, vointi oli todella hyvä ja kaikki oli ihanaa. Toinen ja tämä raskaus taas suht vaikeita ja väsyttäviä jo yksistään karmean pahoinvoinnin vuoksi. Kahvia en ole jättänyt kokonaan pois yhdenkään raskauden aikana, kahden viimeisen aikana sen juominen on kyllä vähentynyt ihan itsestään kun ei vaan yksinkertaisesti ole maistunut.
Mitä tarkoitat tuolla ettei mies voisi tehdä mitään? Miehellä on toki suuri osuus odotuksessakin vaikkei hän konkreettisesti voi lapsen odotukseen osallistuakaan, mutta tukena ja apuna hän voi olla olla suuressakin mittakaavassa.
Hän voi osallistua enemmän kotitöihin, olla tosiaankin henkisenä tukena ja mukana kaikessa muussa, neuvolakäynneissä, lapsen tuloon valmistautumisessa jne. Siitä vaan vaavia suunnittelemaan ihan tosissaan!
Odotan ensimmäistäni viikolla 11 1.
Fyysisesti kaikki tuntuu toistaiseksi *koputtaa puuta* sujuvan leikiten, tunnelmani ei ole mitenkään erikoinen verrattuna oloon ennen raskautta. Ainoastaan maha tuntuu "turvonneelta", jotkut hajut ovat käyneet sietämättömän voimakkaiksi, ja pissittää melkein tauotta, erityisesti jostain syystä yöllä. (Hyvää harjoitusta tulevaan, kun joutuu yöllä heräilemään muutaman tunnin välein?)
En ole vielä muuttanut elämäntavoissani oikeastaan mitään, en ehkä rehki fyysisesti yhtä holtittomasti kuin ennen raskautta. Ja olen jättänyt lempijuomani punaviinin juomatta, joskin yhden suullisen olen pari kertaaa viiniä ottanut. Kahvi ja muut tavallisesti raskauden aikana epämiellyttävät aineet maittavat, ruoka erityisen hyvin, en ole heittäytynyt hysteeriseksi "kiellettyjen ruokien" listan kanssa, seksi on fyysisesti vielä ihanampaa kuin ennen (henkisesti ei niinkään: tunnen itseni lihavaksi ja rumaksi) ja liikuntaa harrastan entiseen malliin. Ehkä olen viettänyt aikaa enemmän kotona kuin ennen, mutta vain ihan omasta halustani. Vähän enemmän väsyttää.
Henkisesti käyn läpi vaikeita asioita. Luovun monesta ennen kovin tärkeästä elämäni alueesta pikku hiljaa, mietin sitä, miten oma elämäni ja urani vaikeutuvat. En pääse enää menemään ja tulemaan halujeni mukaan, menetän riippumattomuuteni. Olen työssä, joka vaatii paljon itsenäisyyttä ja omaa aikaa, omien ajatusten läpikäyntiä ja olen ollut hyvin työkeskeinen, olen kuitenkin jo pitkälti yli 30:nen!
Vaikka koenkin lapsen tulon toiselta puolen niin, että menetän paljon tärkeää entisestä elämästäni, uskon kumminkin, että se mitä saan, on paljon tärkeämpää kuin se, mistä luovun. En siis missään nimessä ajattele, että en lasta haluaisi. Joudun käymään vain nämä asiat mielessäni vielä kerran lävitse ja perustelemaan ne itselleni.
Nyt joku superäiti kysyy, kuinka voin ajatella vain itseäni, miksi en ajattele vauvaa!? Nimenomaan ajattelen vauvaa: minun on saatava käsitellä tämä luopuminen rauhassa ennen lapsen tuloa, voidakseni silloin tarjota hänelle parastani.
Myöhemmin on tulossa se vaihe, tunnen sen jo nyt luissani, että alan miettiä sitä, kuinka osaan lapsen kasvattaa, olenko hyvä äiti ja osaanko rakastaa häntä "tarpeeksi".
Mieheni on aivan onnessaan tästä raskaudesta. Hän tuntuu olevan valmiimpi vastaanottamaan uuden perheenjäsenen ja luopumaan omista itresseistään lapsen vuoksi. Tämä tietenkin lämmitää sydäntäni kovasti ja saa minutkin suhtautumaan tulevaan luottavaisemmin. Mies tukee minua kaikissa henkisissä kamppailuissani kaikin tavoin: hänestä on jopa löytynyt täysin uusi vaihde hellyyden osoittamisessa!
Minun odotukseni on siis henkisesti yhtä myllerrystä, mutta fyysisesti toistaiseksi helppoa. Olen kuitenkin varma, että pikkuinen sulattaa sydämeni muutaman kuukauden sisällä ja tämä odotus muuttuu pelkästään iloiseksi odotukseksi. Kunhan vain saan selvitettyä muutaman tärkeän asian omassa päässäni: muuten minusta tulee kaikkien äitien parjaama "uraäiti=paskaäiti=asshole"
Tulipa pitkä vuodatus, mutta mieleni ahkeroi näiden asioiden kimpussa. Silti: hanki äkkiä lapsia: kun se pitkistyy, niin se mutkistuu - ainakin minun kohdallani näin on käynyt!
hei! raskaus on ihana ja jännittävää aikaa. elämäni upein kokemus kaikista pienistä piinoista huolimatta. välillä olen ollut fyysisesti ihan rapana, liikkuminen on tehnyt tuskaa, en ole nukkunut ja niin edelleen, mutta pääsääntöisesti kaikki on mennyt hyvin ja väsymys on ollut ainoa "jatkuva oire". ja kummasti väsy katoaa kun mahanahkan alla alkaa iltajumppa - on suurta riemua seurata vauvan liikkeitä. ihanaa on ollut myös kaiken valmistelu pientä varten. ja etenkin ihanaa kun mies on täysillä mukana: pohtii hankintoja, sisustusta, hieroo kun olen kipeä, seuraa potkuja, tulee ultraan, lukee oppaita, kannustaa ja lohduttaa kun hormonit hyrrää, auttaa kotitöissä entistä enemmän. hänestä on kasvanut näinä kuukausina entistä upeampi aviomies ja kumppani, paras isä lapselle. eli mies mukaan vaan "projektiin", hän voi osallistua monin eri tavoin!!!!
Innolla odotin, että tulisin raskaaksi. Kaksi viivaa oli ihana asia, mutta muuttui pian painajaiseksi: olen ollut alusta saakka tosi huonossa kunnossa, non stop oksennusta ja riutumista. Mutta meitä ei onneksi ole prosentuaalisesti monta, joten älä turhaan pelkää. Sitä paitsi olisin ryhtynyt leikkiin, vaikka olisin seuraukset tiennytkin. Mutta niin kamalaa tämä on juuri nyt, että toisen lapsen hankkiminen on alkanut epäilyttämään.
Meillä odotettiin sopivaa hetkeä, mutta ei sitä koskaan näyttänyt tulevan. Kunnes sitten puolivahingossa vauveli saikin alkunsa ja odotettu on sanan varsinaisessa merkityksessä siitä lähtien!
Alkuun mikään ei maistunut, väkisin syömällä tuli vain inhotus ja huono olo. Sitten alkoi varsinainen pahoinvointia, ehkä epätavallisesti iltaa kohden paheten, mikä ei ollut mukavaa yövuoroon lähtiessä. Muutaman kerran oksensin, onneksi kuitenkin jäi siihen muutamaan kertaan. Kahvi jäi tuossa vaiheessa pois, ilman sen kummempaa suunnittelua, samoin tupakka. Kumpaankaan en ole sortunut takaisin. Mies tekee paljonkin! Juttelee vauvalle, vaikka välillä sanoo, ettei ole hänelle kovin konkreettista, on vasta alkanut näkyä ulospäin, liikkeitä ei vielä mies tunne, vaikka puoliväli jo onkin. Ja mies voi tehdä raskaimpia kotihommia, kuten lumien kolaamisen olen suosiolla jättänyt hänelle.
Itse en koe, että joutuisen paljonsta luopumaan vauvan takia. Rakkaimmat harrastukset aion pitää, samoin jatkaa aikuisopiskelua. Enkä malta odottaa töistä pois jääntiä! Tunnen että olen kokenut työelämässä kaiken, minkä nykyisellä koulutuksella voin ja nykyinen työpaikkani ei vastaa osaamistani, joten edessä on toivottavasti pidempi kotona olo ja ehkä toinenkin lapsi! Vaikka en aio harrastuksistani luopua, tulee kaikki tapahtumaan lapsen ehdoilla, eli jos jollakin kertaa en pääse lähtemään, en aio mennä. Mutta koen, että koska haluan olla pitkän aikaa kotona ja mieheni kuitenkin töissä, täytyy minullakin olla se henkireikä kodin ulkopuolella, oman jaksamiseni kannalta. Joku voi lukea ja ajatella, etää ensimmäinen lapsi ja epärelistiset odotukset, mutta olen työskentelen uusien perheiden kanssa ja tiedän, että odotukseni eivät todellakaan ole epärelistiset!
Hei!
Minulla on viikkoja nyt 26 ja olo on ihan mukava. Odotusaika on ollut aikamoista mielen myllerrystä. Pahinta on öiset painajaiset, että mies pettää tai jättää. Onneksi pystyn kertomaan hänelle näistä unista. Muuten olen todella rauhallinen ensiodottaja. Asiat sujuu, niinkuin sujuu. En jaksa vetää stressiä turhasta. Vauvan potkut on ihana tuntea, mutta varsinkin öisin ne tahtovat häiritä unta. Alkuraskaus oli aamupahoinvointia ja älytöntä väsymystä. Olisin voinut nukkua niin paljon kuin vain mahdollista.
Itse en ole kahvia jättänyt pois ja syön niin kuin ennenkin. Kuitenkin A-vitamiinipitoiset ruoat olen jättänyt melkein kokonaan pois. Vessassa olen rampannut koko ajan ja minne menenkin, täytyy olla tiedossa, mihin vessaan pääsee. :)
Mies on mukana täysillä odotuksessa. Innoissaan tunnustelee vauvan potkuja ja on mukana neuvolassa ja ultrissa aina kun mahdollista. Käskee myös lepäämään ja auttaa jonkin verran kotitöissä. (Suurempaa osallistumista toivoisin kuitenkin.) Mies myös kyselee aina vauvan vointia ja juttelee hänelle päivittäin. Ei millään malta odottaa, että vauva pian syntyisi. Mulle mies on todella tärkeässä asemassa raskaudessani. Ilman häntä ei odotus olisi yhtä ihanaa. Hän ottaa minut hyvin huomioon ja juttelee ihan typeristäkin asioista.
Odotus on varmaan jokaiselle erinlaista. Itse nautin raskaudestani hetkittäin. Vauva painaa nyt kovasti kylkiluitani ja aiheuttaa epämukavan olon, mutta onneksi tätä ei enää kauaa kestä. Nautit varmaan omasta raskaudestasi kun on sen aika. Minun neuvo on, että elä niin kuin sinusta tuntuu myös raskausaikana, äläkä murehdi turhasta.
hämmästyin kun kirjoitit näkeväsi painajaisia siitä että miehesi pettää tai jättää, nimittäin siksi että olen luullut olevani ainoa joka niitä näkee :D
Minulla noita painajaisia ja pahoja unia samasta asiasta on ollut lähes alusta asti ja välillä olen alkanut miettimään tosissaan onko pelkoon jotain aihetta...tuskin kuitenkaan. Luultavasti hormonit tekevät tepposia, mutta jokatapauksessa mukava kuulla että muillakin on samoja "oireita" enkä ole ainoa!
Mullakin odotukset ovat sujuneet ilman sen suurempia fyysisiä ongelmia mutta noi meinitsemanne painajaiset on kyllä aika hirveitä. Sen lisäksi että näen unta siitä että mies pettää ja jättää olen nähnyt hirveitä painajaisia omasta ja läheisteni kuolemasta. Tätä ne pirun hormoonit teettää! ;)
juups. Kyllä ne painajaiset tuntuu olevan aika monella ongelmana ja olen kuullut, että ne menee ohi sitten ku vauva syntyy. Onhan se aikamoinen elämänmuutos ku tulee kolmas perheeseen ja kun oma ruumis muuttuu niin paljon. Mutta eipä ne unet paljoa naurata aamuisin. Varsinki ku mies tekee yötöitä. Aina silloin tällöin täytyy sille soittaa, että on kunnossa ja kaikki ok. Mulla kerta on myös ollut unia, missä mieheni kuolee tai katoaa jonnekin. Mutta eiköhän tämä taas tästä. :) Ei ne miehet varmaan minnekään karkaa, ku ovat olleet lasta yhdessä tekemmässä ja oottaa sitä innolla.
kun testiin sain ne kaksi viivaa en tiennyt itkeäkkö vain nauraa, olin niin onnellinen =D
Tupakan polton lopetin jo 2kk ennen kuin tulin raskaaksi. Kahvia en ole muutenkaan juonut hirveesti, ihan alussa maistui enempi ,mutta nyt taas ei maistu ollenkaan. Ennen söin karkkia hirveesti sekään ei nyt oikeeen maistu, mikä on tietysti ihan hyvä asia. Eikä maistu oikeen mikään rasvanen muutenkaan tai no välillä tuntuu ettei maistu mikään... maha tyhjänä tulee sitten etova olo.
Onhan tää uutta, se tuntuu jotenkin oudolta kun ei yhtä äkkiä tunnekkaan omaan kehoaan niin kuin ennen, mutta kyllä siihen varmaan tottuu tässä ;)
mieheni tykkää siitä että meille tulee vauva, mutta kaippa se häneltäkin vaatii hieman "tottuttelimista"... mutta kyllhän se ihana asia on, välilläpelottaa että kaikki ei meekkään hyvin tai sattuu jotain, meilläkin on kissa niin saaolla entistä huolellisempi...
Välillä mulla oikeen masentaa, en tiedä mikä...
ja tuntuu että ei osaa ajatella muutako massuasukkia... sitten hormoonit vaikuttaa ainakin mun mielialaani tosi voimakkaasti mun mielialat heittää sellasta kärrynpyörää etten pysy itsekkään mukana... mutta silti olen tosi onnellinen...Nyt kaikki on mennyt hyvin , välillä vihloo mahaa ja alaselkää, mikä on kai ihan normaalia. Mieheni voi kyllä tehdä kaikkea mitä ennenkin muttei esim. polttaa tupakkaa autossa ja hän itse aikoi olla yhtä kauan juomatta kuin minäkin eli viina ollaan kumpikin jätetty =D
Ja kahviahan saa juoda n. 3 kuppia päivässä.
itse olen alkanut ainakin syömään erveellisemmin nyt ihan huomaamattakin...
Mulla pitäisi valmistua muutaman kuukauden päästä ja päättötyön teko on kesken niin meinaa vähän stressata, pitäisi yrittää olla stressaamatta...
saattoi tulla vähän sekava, mutta toivottavasti jotaki selvää saa :)
Kahvi maistuu, ja kaikki muukin!
Nyt rv29 ja hyvin on mennyt, paitti selkä kipuilee välillä ja olo alkaa käydä vähän tukalaksi kun maha (vauva siis..) on tosissaan alkanut kasvaa nyt oikeen tohinalla!!
Nyt kun potkut ja kaikki liikkeet on alkanut oikeen tosiaan näkymään ulospäin, on miehenikin innostunut asiasta oikeen hyvin! =D Alussa tuntui, ettei häntä jaksa kiinnostaa, mutta tietty vaan se oli omassa päässä tuommonen ajatelma!
Lapsi on todella toivottu!!
Odotus on ollut tähän asti ainakin ihan 'jees', mutta ei tämä pelkkää ruusuilla tanssimista tietty oo, MUTTA lopputulos on varmasti odotuksen arvoista! :)
Painoa tullu juu (noin 12kg), hemoglobiini ja verenpaineet kaikki ok ollu koko ajan ja vaavi on tosi vilkas masuasukas, aivan ihana kun vähän väliä muistuttaa möyrinnällä itsestään. ;D
Tämmöistä meillä...
Oma odotukseni ei ole ollut mitenkään ihanteellinen. RV22 leikattiin umpilisäke, josta löytyi sitten tutkimusten jälkeen syöpäkasvain. käytännössä kuitenkin ilman raskauttani kasvain ei olisi tulehduttanut umpilisäkettä ja kasvainta ei olisi huomattu, jolloin se olisi ehtinyt levittämään etäpesäkkeitä. sitten rv28 todettiin toksoplasmoosi, joka voi aiheuttaa sikiölle vaikka mitä jos tarttuu siihen. ei kuitenkaan tarttunut. onneksi. olen koko raskauden ajan oksentanut ja vieläkin pahoinvointi vaan jatkuu. RV31 meneillään. kuitenkin kaikesta huolimatta vaikka kokoajan ollut vastoinkäymisiä ja itkua ja kyyneleitä odotus on ihanaa ja mikään ei voi muuttaa käsitystä siitä omasta kauniista pienokaisesta joka kasvaa sisällä. odotus on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa. pitää jaksaa olla positiivinen ja itkeä silloin kun itkettää.
Oli ihana lukea viestisi. En tietenkään toivo kenellekään muulle kärsimystä, mutta omat vaikeutesi ja se, miten olet ne kestänyt, antaa minullekin puhtia, että jaksaisin loppuun saakka. Olen nimittäin ihan rikki!