Joko se pohja on tavoitettu?

Phallusimpudicus

Uskallan väittää että vielä muutama vuosi sitten kukaan mäkihyppyä vähänkin seuraava ei olisi uskonut että suomalainen mäkihyppy voi tämän syvemmälle enää vajota.
Kunnes valmennus vastuun ottivat klinga ja yli-anttila. He kertoivat omalla ansiokkaalla valmentamisellaan. Olette väärässä. Voi kuulkaa, voimme mennä vielä paljonkin syvemmälle.
Puolan zakopanen viikonlopussa oli yksi hyvä puoli. Se pohja on kenties nyt saavutettu. Joko suomalainen mäkihyppy voi alkaa nousta?
Suomalaiset mäkihyppääjät eivät lähteneet puolaan esittämään umpisurkeita läsäyksiä kumpuun, he lähtivät sinne turisteiksi katsomaan kun maailman parhaat mäkimiehet kunniakkaasti edustavat maataan ja kilpailivat joukkuemäessä.
Maansa edustaminen joukkuemäessä luulisi olevan kunnia asia oli sitten sijoitus mikä tahansa. Yleensäkkin tuntuman pitäminen mäkihyppyyn kilpailemalla on parempi vaihtoehto kun seurailla hotellilla löhöillen tvstä muiden kilpailemista. Sen kai myös puolan viikonlopun suomalais suoritukset todisti. Pois jäänti joukkuemäestä oli pelkuruutta jota suomalaisessa mäkihypyssä aijemmin ei vielä olla nähty. Jos minulla valta olisi näiden kahden valmentaja veijarin takapuolta koristaisi nyt minun kamelin nahkabuutsin pohjan kuva mutta kun ei ole niin tätä pelleilyä on meille suomi mäkihypyn ystäville koko pitkä loppu talvi vielä luvassa. Ensi viikonlopun tärkein kisa suomais hyppääjille kuitenkin luulisi olevan SM-kisa. Sielä maajoukkueenkin edustajalla on mahdollisuus menestyä. Muun maalaiset kun siihen tiettävästi eivät osallistu.
Mikäli sitten olympia voittaja Nieminen ei tule, näytä kaapin paikkaa ja korjaa koko pöytää.
Saattaahan hän senkin tehdä.

16

118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvä_neuvo

      Keskity nyt vain siihen lätkään. Ei kukaan enää jaksa lukea juttujasi.

      • Phallusimpudicus

        Asiantuntiana minä keskityn ongelmakohtiin missä keskustelua paremman suomalaisen mäkihypyn puolesta kaivataan.
        Sinunlainen tyhjäntoimittaja ainakin tuntuu jaksavan! Silmä kovana ja heppi tanassa kirjoituksiani vahtaat että pääset asiattomia neuvojasi jakelemaan.
        Myös minulla on sinulle ystävän neuvo. Poistu tältä palstalta häiriköimästä jos olet kykenemätön asialliseen keskusteluun. Sinunlaisillesi tyhjäpäille löytyy omia palstoja missä voit vouhottaa. Anna meidän täysipäisten keskustella järkevästi ja asiallisesti mäkihypystä ja sen ongelmista.
        Emme me sinun ongelmia pysty ratkomaan. Siihen ovat eri ihmiset, vielä meitäkin viisaammat.


      • Hyvä_neuvo

        Eipäs nyt vedetä hernettä nenään. Itkupotkuraivari ei hyödytä ketään. Yritä pysyä asialinjalla, kun olet tuollainen fiksu ja rehellinen asiantuntija.


    • Napit

      Nykynuorille voi mäkihypyn harjoittelussa tulla vaikkapa hiki. Ei semmosta, ei.

    • luiro

      Ulkopuolisena satunnaisena seuraajana olen havainnut, että siellä kilpaillaan tuulirakoon osumisessa ja hyppypuvun räätälöinnissä. Onko siinä vielä jotain muutakin asiaa, jossa pitäisi onnistua?

      • Phallusimpudicus

        Asiantuntijana voin kertoa sinulle että tänä päivänä hyppypuku on kaikille sama. Se tuulirako tuntuu olevan sielä suomalaisten korvienvälissä. Kun umpisurkea hyppääjä pelkää vielä tuulirakoja se on yhtä kuin läsäytys kumpuun eli tyypillenen suomais hyppy.
        Huippu hyppääjä tuuliraoista ei välitä se on sille sama koska huippu hyppääjä hyppää tuulessa kuin tuulessa hyvin.
        Tämä on kylmä fakta ja tosi asia.


      • Niinsevainon

        Jos nyt (taas) verrataan lätkään, kuten kaikkea urheilua Suomessa verrataan lätkään: ajatelkaapa kuvitteellista skenaariota, jossa jääkiekossa olisi vain kourallinen kilpailukykyisiä harrastajia ja jäähalleja vain muutama eri puolilla Suomea. Nuoriso harrastaisi ihan jotain muuta. Iso osa pelaajien ja heidän perheidensä ajasta menisi sponsorien etsintään ja suurin osa kuluista pitäisi maksaa omasta pussista. Ajan tasalla olevia ammattimaisia valmentajia olisi hankala tai kallista saada. Kaikesta huolimatta kansa eläisi menneessä ja huutaisi MM-kultaa kevään kisoista. Voisi siinä tilanteessa olla kovimmallakin lätkänpelaajalla h-hetkellä löysät pöksyssä.

        Nyt kuitenkin mäkihyppääjämme ovat kuvatussa tilanteessa. Kysymyksiä tietysti herättää miten tähän on tultu. Se on kai monen asian summa.


      • Phallusimpudicus

        Kenties nyky urheilun suurimmassa jättiläisessä maailman vaikeimmassa ja arvostetummassa pelissä nimeltä jääkiekko olemme me suomalaisetkin tehneet joskus jotain oikein, olemme voittaneet siinä jotain.
        kenties se aiheuttaa sen että nuoret siitä kiinnostuvat. Maailma tarvitsee esikuvia on vanha suomalainen jääkiekko sanonta.
        Ei mäkihyppymme umpisurkeasta tilasta pysty toisia lajeja syyttämään, se on jo aika kaukaa haettua. Niin kuin juttusi yleensäkkin.
        Mutta menestyjistä, esikuvista voi aina mallia ottaa myös mäkihyppääjät ja olen minä siitäkin kirjoittanutkin.


      • Yksi_kymysys
        Phallusimpudicus kirjoitti:

        Kenties nyky urheilun suurimmassa jättiläisessä maailman vaikeimmassa ja arvostetummassa pelissä nimeltä jääkiekko olemme me suomalaisetkin tehneet joskus jotain oikein, olemme voittaneet siinä jotain.
        kenties se aiheuttaa sen että nuoret siitä kiinnostuvat. Maailma tarvitsee esikuvia on vanha suomalainen jääkiekko sanonta.
        Ei mäkihyppymme umpisurkeasta tilasta pysty toisia lajeja syyttämään, se on jo aika kaukaa haettua. Niin kuin juttusi yleensäkkin.
        Mutta menestyjistä, esikuvista voi aina mallia ottaa myös mäkihyppääjät ja olen minä siitäkin kirjoittanutkin.

        No kerropa oma teoriasi siitä mikä on pielessä suomalaisessa mäkihypyssä. Resurssien, lahjakkuuksien, asenteen puute vai mikä? Muista että jopa idolisi T. Nieminen läpsäytteli kummulle jossakin vaiheessa uraansa.


      • Phallusimpudicus

        Niin jossakin vaiheessa mutta kun maamme mäkihyppääjät tekevät sitä kisoista toiseen.
        Sitäpaitsi olympia voittajalta, mäkiviikon voittajalta se joskus sallittakoon.
        Ne syyt. Ei ole johtajuutta, ei ole linjaa mitä noudatetaan, samoja valmentajia ja johtajia joita oli jo nykäsen aikoihin, elävät niissä ajoissa ja luulevat osaavansa valmentaa ja johtaa. Sisäsiittoisia kuppikuntia sitä kautta umpisurkeita valmentajia.
        Siinä nyt niitä hähäsen.
        Suomalainen mäkihyppy tarvitsisi nyt nopeita ja isoja muutoksia.
        Ensi vuonna on koti kisat ja jos valmentaja vaihtuu ensi kaudelle ei hän ihmeitä tehdä kerkiä.
        Paras lääke tällä hetkellä olisi Alex Pointnerin palkkaaminen päävalmentajaksi.


      • Yksi_kymysys

        Mielestäsi siis kunnon valmentaja saisi hyppääjät ruotuun ja hyppäämään oleellisesti paremmin? Pointner ei ehkä ole käytettävissä ainakaan pikkurahalla. Eikö tässä kohdassa nyt sitten raha puhu, jotta saataisiin ulkomaalainen pätevä valmentaja? Entä tekisikö paraskaan valmentaja lahjattomista hyppääjistä huippuja? Ovatko nykyiset hyppääjämme larinnot ja asikaiset mielestäsi kyllin lahjakkaita? Entä ovatko he tehneet riittävästi pohjatyötä junioreina?

        Asiantuntija, vastaa meille.


      • Phallusimpudicus

        Alex Pointner on sellainen mies jota kuunnellaan kun hän puhuu mäkihypystä, hän toisi sen johtajuuden mikä meiltä puuttuu.
        Hän on myös maailman mäkivalmentajista ammattitaitoisin, hän kenties pystyisi korjaamaan esimerkiksi sen valtavan virhe määrän mikä maamme tämän hetken ykköshyppääjän ville larinnon hypyissä esiintyy.
        Hän myös kykenee pitämään suojattiensa puolia itse kilpailutilanteissa, hän ei jää valmentaja lavalle toimettomana toljottamaan kun oma hyppääjä on päästetty liian huonoissa olosuhteissa alas tornissa.
        Siitä rahasta. Ei se joka vuosi uuden valentajan jonka ammattitaito ei vastaa mäkihypyn tämän päivän vaatimuksia myöskään ilmaista ole.
        Se on kokonaan rahan hukkaan heittämistä.
        Ovatko kyseiset hyppääjät kyllin lahjakkaita?En tiedä kuinka paljon he työtä ovat tehneet tai ovatko he lahjakkaita, kumpaakaan ei ole riittävästi menestymään tämän päivän mäkihypyssä maailmalla. En kuitenkaan vielä nostaisi käsiä pystyyn heidän kohdallaan mutta en myöskään löisi penniäkään vetoa heidän menestymisensä puolesta.


    • Kiitosss

      Jätä jo palsta, tai kirjoita edes yhdysanat oikein.

      • Niinsevainon

        Älä nyt pahoita kaverin mieltä. Hän haluaa yrittää päteä jollain tavalla.


    • jofasetäää

      Voim kertoa sinulle että mäkihyppy on vaikein talvilaji yhdistetyn jälkeen. Eli myös sin lätkäspede nostat hattua jokaiselle hyppääjälle, tämä laji on hurjille! Massat menevät lätkään, sen verran helppo laji.

    • Luiro

      Nyt pitää olla "kivaa", mutta huippu-urheilun harjoitteleminen ja kilpaileminen ei ole kivaa, vaan kovaa. Tuolla kysyttiin, joko pohja on saavutettu. Nyt on. Ensin oli suomalaiset kilpailemassa voitoista, sitten hyvistä sijoituksista, sitten pääsystä toiselle kierrokselle, sitten pääsystä karsintojen kautta itse kisoihin. Nyt ei ollut suomalaisia edes karsinnassa. "Jotain tarttis tehdä"

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      108
      2505
    2. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      227
      2017
    3. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      181
      1817
    4. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      41
      1506
    5. Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta

      Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.
      Maailman menoa
      104
      1366
    6. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1138
    7. Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?

      😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo
      Luterilaisuus
      279
      889
    8. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      64
      798
    9. Vanhemmassa miehessä

      on sellaista elämän mukana tullutta viehättävää charmia. Hän paranee iän myötä niinkuin hyvä viini tai juusto! Tuli tuo
      Ikävä
      61
      751
    10. 90kW kulutus

      Joku kirjoitti sellaisesta tehomaksuaiheen yhteydessä. Tuollainen kulutushan vaatisi pääsulakkeiden kooksi jo vaikka mit
      Maailman menoa
      182
      738
    Aihe