kertokaa miehet

mutta sitten kun emäntä kuskattiin laitokselle ja reilu viikko odoteltiin ja joka päivä tuli viestiä että tänään varmasti tulee ja jos ei tule niin käynnistetään
varmaan lähemmäs kolme kartonkia tupakkaa paloi viikon aikana eikä viinapullotkaan kiinni pysyneet

Mikäs se oli odotellessa. Vaan eipä tuo äitikään oikein voinut muuta tehdä kuin odotella. Lapsi kasvoi meillä ihan itsekseen vatsassa, eikä vaatinut mitään aktiivisia toimenpiteitä äidiltäkään.

Lähinnä aika kului todellakin odottamiseen... oli kova hinku nähdä lapsi ja olo oli malttamaton. Meillä odotusaikana äiti oli töissä ja minä samoin. Vapaa-aikoina löhöiltiin, kierreltiin kauppoja ja suunniteltiin tulevaa. Kotityöt tehtiin kuten ennenkin; yhdessä. Toki mikäli äidistä siltä tuntui niin minä otin enemmän vastuuta töistä. Välillä oli kyllä toisinkin päin. Kaikki meni tosi hyvin; toinen toistaan tukien ja pirteämpi väsyneempää vetäen.

sitten vasta kun synnytys on ohi ja pitelee vaavia, tunteet purkautuvat,niin se on aika uskomaton fiilis se!
mutta lopulta kotona, kun arki tulee vastaan muutaman kuukauden seksittömyyden ja nukkumattomuuden jälkeen alkaa ajatella, että eihän tässä ole mitään järkeä.
alkaa kaduttamaan todenteolla ja ja vielä en olekaan keksinyt ratkaisua tähän mahdottomaan pulmaan :(

Eli kun odotusaikana ei voinut oikein tehdä mitään..., pitin ainakin toista naista. Kuljettiin yhdessä ulkona, rakasteltiin, etc. - s.t. mun tyttöystävän kanssa. Emäntä sai olla rauhassa mahansa kanssa.
Ja en ole vieläkin siitä toisesta luopunut ja en luopu ikinä. Emäntä saa olla omassa rauhassa.