Mitä ajattelisit

jos saisit tietää että hän on yrittänyt vuoksesi itsemurhaat? Siis ei mitenkään huomionhakuisesti vaan siten ettei hän edes haluaisi sinun siitä tietävän.
25161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Ajattelisin ja sanoisin hänelle, jos saisin tietää siitä, että tule puhumaan minulle, haluatko puhua minulle? Rakas ihminen, olet elämän arvoinen ihminen niin kuin jokainen meistä.

Äänestä
  • Mutta miksi ei ole voinut puhua aiemmin, vaikka hän olisi sitä nimenomaan pyytänyt? Aika myöhäistä se puhuminen enää tuossa vaiheessa olisi.

    Äänestä

  • vakavampigallup kirjoitti:

    Mutta miksi ei ole voinut puhua aiemmin, vaikka hän olisi sitä nimenomaan pyytänyt? Aika myöhäistä se puhuminen enää tuossa vaiheessa olisi.

    Käsittääkseni tässä kirjoitettiin, että "olisi yrittänyt". niin kauan kuin henki pihisee ei ole myöhäistä.

    Äänestä

Menisin juttelemaan. Mitä siinä muuta voi.

Äänestä

Jokaisella on vastuu omasta elämästään (kun kyse muista kuin lapsista). Sitä vastuuta ei voi muille vyöryttää, eikä sillä saa toista kiristää.

Tarvittaessa pitää etsiytyä ammatti-ihmisten hoitoon. Lähimmäisesi eivät tod.näk. ole mielenterveyden ammattilaisia ja muutenkin liian lähellä olevan ongelmia / muutoksia on vaikea huomata.

Äänestä
  • Aloittaja ainakin minun mielestäni korosti, että yrittänyt itsemurhaa toisilta tietämättä. Sitäpaitsi noin itsekäs ajattelu, että kaikilla on vastuu omasta elämästä on todella kuvottavaa. Kyllä meillä kaikilla on vastuu myös muiden elämästä! Meidän kaikkien velvollisuus on auttaa hädässä olevaa. Tottakai jokaisella on omakin vastuu elämästään, mutta kyllä lähimmäisistäkin pitää välittää. Ja pelkkä ammattiapu ei korvaa lähimmäisiä. Särähti kyllä tosi pahasti korvaan näin itsekeskeinen ajattelu.

    Äänestä

Olisin hyvin surullinen tilanteestaan, mutta pitäisin muita syitä kuitenkin kokonaisuutena syynä yritykseen.

Äänestä

Jos hän miettii tai olisi miettinyt sitä niin ihmettelisin ja olisin surullinen. ettei tullut luokseni.Tiedän että jutteleminen selvittäisi asioita vieläkin.Tekisin kaikkeni että hän saisi ammattiapua.Hänelle rakkautta ja halaus tähän uuten päivään❤

Äänestä

Ristiriitainen viesti.Olisi yrittänyt hänen"takiaan" itsemurhaa mutta ei "haluaisi hänen" tietävän asiasta.Tämä on huomionhakua.

Äänestä

Tuolla tavoin ei ainakaan saavuttaisi luottamustani, eikä mitään voisi syntyä ilman luottamusta. En pystyisi elämään sillä tavalla, että pitäisi varoa jokaista sanaa tai tekoa, ettei toinen vaan tee itselleen mitään.

Äänestä

Miettisin tosissani miten kamala olen hänelle ollut että sellaista edes harkitsisi. Toisaalta tietäisin etten voi toisen elämään ja päätöksiin vaikuttaa. Surisin ettei puhunut. Enkä muuten usko huomionhakuisuuteen jos on niin sanonut. Voi olla vain liian paljon pahaa elämässä kestää. Huomionhakuinen olisi kertonut vähintään jälkikäteen. Ei jonkun vuoksi yritetty ole sama kuin hänen huomiokseen tai hänen syykseen osoittaen.

Äänestä
  • Huomionhakuinenko olisi kertonut sitten kun oli tappanut itsensä?

    Äänestä

  • herääkysymys kirjoitti:

    Huomionhakuinenko olisi kertonut sitten kun oli tappanut itsensä?

    aloituksessa sanan YRITTÄNYT? Sehän ei ole sama kuin tehnyt, vai onko sinun mielestäsi?

    Äänestä

  • Siinä ei myöskään sanota että onko onnistunut yrityksessä..

    Äänestä

  • herääkysymys kirjoitti:

    Huomionhakuinenko olisi kertonut sitten kun oli tappanut itsensä?

    Huomionhakuinen olisi joko jättänyt kirjeen jossa kertoo tai järjestänyt niin että jää yritykseksi ja pääsee kertomaan.
    Tiedän mitä tällä ajetaan takaa (kuten aina). Korostan sitä, miten ulkopuolinen voi väärin tulkita huomionhakuisuudeksi, jopa ammattilainen voi vääristellä sanojasi tai ymmärtää väärin. Oikeasti järjissään oleva ihminen voi olla vain niin lopussa että yrittää im ja voi olla toisesta osin johtuvaa muttei toiselle kostoksi tai huomioksi tehtyä. Ajatus että jos on turhaan yrittänyt puhua ja saada toista ymmärtämään, niin ihan vain pelkkänä huomiona mainita että "ehkä se sitten ymmärtää" kun ei muuten käsittänyt. Ei huomionhakuisuutta vaan vain selityksenä ihmiselle joka ei kuunnellut puhetta.
    Been there, done that. Ja tietystikin tulkittu huomionhakuisuudeksi mitä ei tod ollut. Kun ei uskota että ihminen tuntee itsensä parhaiten, jälleen kerran.

    Äänestä

Jokainen päättää omasta elämästään. Jos on niin raskasta elää, täytyy kuolla. Se ei ole minun käsissäni. En voi läheskään kaikkeen vaikuttaa.

Mutta eikö elämä ole ihanaa, kun sen oivaltaa

Ainakin välillä

Äänestä

Surullinen olo tulee näistä.Jos joku ihminen on niin paha tai tärkeä että joutuu miettimään hänen vuokseen itsemurhan mahdollisuutta niin..miten joku ei kuuntele tai ymmärrä jos toinen puhuu ja vielä hädästään käsin?

Äänestä
  • Koska sen toisen negatiiviset tunteet sitä kertojaa kohtaan tukkii aika hyvin empatian ja positiivisuuden tunteet?

    Äänestä

  • Silloin siinä tarvitaan joku kolmas ihminen paikalle. Muuten ei selviä tilanne.

    Äänestä

  • sovittelija kirjoitti:

    Silloin siinä tarvitaan joku kolmas ihminen paikalle. Muuten ei selviä tilanne.

    Vaan kun juttuhan menee yleensä niin ettei niitä neg tunteita, vihaa tai katkeruutta tuoda esille vaan ollaan vaan nimenomaan kuuroina. Mistäs toinen tietää että kyse ei oo ymmärryksen puutteesta vaan pahemmista tunteista. Ei siinä voi kuin yrittää selittää kerta toisensa perään, kunnes ei enää jaksa. Ja niin...noin siinä voi käydä. Tällaiseen MIEHEEN törmännyt joka ei sanoa pukahda vaan on vain hankala ja näennäisen kylmä kuin kivi.

    Äänestä

Niin selvästi nähtävissä että nykyihmiselle ei meinaa mikään muu mitään kuin oma napa, ei löydy tukea, ei en´mpatiaa, ei ymmärrystä, kamalaa porukkaa ootte.

Äänestä

ketjullinen räävittömiä rääväsuita, pois minusta minen oo syypää mihinkään, selvikköön miten taitaa.

Äänestä
  • Minusta tässä oli ihan asiallisia kommentteja monta eikä mitään rääväsuita.

    Äänestä

Kerran otin lääkkeitä epätoivossani liikaa. En hakenut huomiota, vaan pääsyä pois tilanteesta. Ajattelin kahta vaihtoehtoa, taivas tai helvetti. Ei hän ollut huolissaan, tärkeintä että kotipiian homma sujuu ja osaa pitää turpansa kiinni.

Äänestä

Tulisin melko surulliseksi, olisin huolissani. Toivoisin että hän saisi apua ja tukea tilanteeseensa. Voisi minulle tulla aina juttelemaan, mikäli siltä vain tuntui.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vakavampigallup kirjoitti:

jos saisit tietää että hän on yrittänyt vuoksesi itsemurhaat? Siis ei mitenkään huomionhakuisesti vaan siten ettei hän edes haluaisi sinun siitä tietävän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu