Meillä on kohta 2-vuotiaat gerbiiliveljekset. Viime kuukauden aikana toinen gerbuista, on alkanut jatkuvasti, yleensä iltaisin monta tuntia putkeen, jahtaamaan tätä veljeään kuin parittelumielessä. Jahdattu yrittää pakoon ja vikisee. Sitten sama toistuu uudestaan, monta kertaa. Tämä jahtaaja ei pysty edes keskittymään pahvin pureskeluun vaikka sitä on jatkuvasti terraariossa. Jahdattu pureskelee pahveja, mutta monesti tämä jahtaaja tulee keskeyttämään tämän jahtauksellaan. En ole nähnyt, että gerbiilit purisivat toisiaan. Muuten ovat hyvissä väleissä, nukkuvat samassa mökissä, pesevät toisiaan. Aikaisemminkin, melkein alusta alkaen on tuollaista jahtaamista tapahtunut, ehkä kerran pari päivässä mutta ei mitenkään noin massiivisesti. Silloin jahtaaja on luovuttanut paljon helpommin. Vain pari kierrosta jaksanut jahdata.
Viimeksi kun pidin gerbiilejä huoneessa vapaana juoksemassa, ne eivät keskittyneet niinkään ihmisen päällä juoksemiseen kuin aiemmin, ovat kiipeilleet olkapäälle asti jne, vaan tämä gerbiili vaan jahtasi toista koko ajan kuin haluaisi paritella, hyppäsi selkään ja nylkytti. Tämä on kamalaa katsottavaa. Minun niin käy sääliksi tätä jahdattua, etten kohta enää pysty katsomaan niitä ollenkaan. Ikinä tämä jahdattu ei jahtaa toista. Ovat suurinpiirtein samankokoisia. Pitääkö gerbiilit erottaa toisistaan eri paikkaan asustelemaan? Toisaalta yksin pitämistäkään ei varmaan suositella. Ei olla aiottu jatkaa gerbiilien pitoa jatkossa joten erottaminen ja uuden poikasten otto ei tule kyseeseen ainakaan minun omistuksessani. Onko parempi antaa gerbiilit uuteen kotiin ja uudet poikaset seuraksi? Mitä tässä asiassa olisi paras tehdä?
Urosgerbiili jahtaa veljeään
kysyväinen
0
201
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2764712Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1343050Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit452914Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k362892Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?771826Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061684Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281521- 611448
- 971322
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271222