BMW E30 -sarja

Käsittääkseni E30-sarja koki koriin jossain
vaiheissa pieniä muutoksia. Onko tietoni oikea
eli onko ns. faceliftiä tapahtunut noissa E
kolmekymppisissä missään vaiheessa. Jos näin,
niin minkä vuosimallin jälkeen se on tapahtunut
ja mitä kaikkia muutoksia muutokseen sisältyi???
8964
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Syksystä -87, eli mallivuosi -88 toi sedan-
korisiin tullessaan mustat muovipuskurit, isommat
takavalot. Takasivuhelmat ulottuivat entistä
alemmas. Tekniikkapuolella suurin muutos tuolloin
oli 1,8i moottorin muuttuminen ketjuvetoisesta
M10:stä hihnavetoiseen M40:een. 88 ja uudemmat
ovat selvästi paremmin käsiteltyjä ruostetta
vastaan kuin 83-87 mallit. 318i-malli sai myös
tuolloin kierroslukumittarin vakiovarusteeksi.
Varmasti muitakin muutoksia tuolloin oli, mutta
en tiedä/muista mitä. mallivuodeksi -84 tuli 4-
ovinen korimalli, syksyllä -85 323i jäi pois ja
tilalle tuli 325i ja 325iX, samoihin aikoihin
esiteltiin Cabrio ja pari vuotta myöhemmin
Touring, jonka valmistus jatkui vuoden -94
tammikuuhun asti. Viimeiset nelioviset tehtiin
joulukuussa -90 ja kaksioviset sedanit
huhtikuussa -91. 1,8-litrainen kaasutinversio 316
jäi pois tuotannosta syksyllä -88 ja korvattiin
1,6-litraisella M40-moottorilla. Jossakin
vaiheessa myös 325i-mallin teho muuttui 171
hv:sta 170:een, samalla myös vääntö- ja
kulutuslukemat muuttuivat. Harvinaisin malli on
316 kat M10-moottorilla.

Äänestä
  • -88 mallin erottaa ajovaloista, lähivalojen
    keskiö on tumma, joku linssiviritys ilmeisesti.
    Autotuntijat erottavat kuulemma eron myös
    kurakaarien muotoilussa <88 mallien ja uudempien
    välillä.

    M40 -moottorista lisää. Itselläni on juuri -88
    mallin 318i M40 moottorilla, kilometrejä nyt 231
    tkm. Moottori piti pientä säksätystä jo kun ostin
    sen 3 v. sitten vähän vajaa 160 tkm ajettuna.
    Tiesin jo ostaessani, että nokka-akselin kanssa
    tulee jossain vaiheessa remonttia. Nyt 231 tkm
    ajettuna nokkahihnan vaihdon yhteydessä
    katsottiin nokka-akselin kunto. Uria oli
    akselissa ja keinuvivuissa. Akseli meni vaihtoon,
    samoin keinuvivut ja hydrauliset
    venttiilinnostimet. Osat (hihna hihnan
    kiristäjät mukaanlukien) maksoivat n. 3000 mk.
    Tyypillistä kulumista ainakin tälle moottorille.
    Puutteellinen voitelu yläkerrassa. Pienet kanavat
    ja pienehköt liukupinnat nokkien ja keinuvipujen
    välillä. Kannattaa käyttää hyviä öljyjä ja
    vaihtaa öljyt tiuhemmin, kuin huolto-ohjevalot
    ilmoittavat. Sopiva väli tietojeni mukaan 6-8 tkm
    (talvi-kesä). Öljyspesialistit eivät suosittele
    tämän ikäisiin autoihin 0W-40 öljyjä, ovat liian
    notkeita ja ohuita. Parempi on joku 5W-40 tai 50
    öljy. Muutoin pirssi kestää ilman isompia
    remontteja.

    Jos olet ostamassa kyseistä automallia, niin
    kysele nokka-akselin kohtalo, onko vaihdettu ja
    mitä on vaihdettu. Pielavetinen tapa on hioa
    nokka-akseli ja muut osat, ettei säksätystä
    kuulu. Tosin osien pintakarkaisu menee saman
    tien, ja kestoikä on sen mukainen.

    Onko 6-koneissa samaa nokka-akselin kulumisvikaa?
    Kuka tietää?

    Äänestä

  • Selevä homma. Olikin jokin perstuntuma et muutos
    on tapahtunut vuosien '86 ja '87 aikoihin. Tack
    ska du ha!!!

    Äänestä

  • 325i E30 hakusalla kirjoitti:

    Selevä homma. Olikin jokin perstuntuma et muutos
    on tapahtunut vuosien '86 ja '87 aikoihin. Tack
    ska du ha!!!

    Pohjanmaalta kotoisin, Kokkolasta?

    Äänestä

Kumpiko peleistä olisi parempi? 325 luultavasti
syö bensaa aika runsaasti, vai? Paljonko 320:ssä
on tehoja, sekä mikä on auton kulutus??
Entä kestävyys molemmissa? Kumpi ois valinta?
Valaiskaahan asiantuntijat!

Äänestä
  • kulutus on suhteessa motin kokoon kuulemma 320
    malissa suht kova huonon alaväännön takia.
    325 kuluttaa matkalla sen 9 litraa. Vääntöä on
    alhaalta asti hyvin. 320:n teho on muistaakseni
    noin 130 hv. 325:n teho on 171 hv ja se on matka
    ajossa parhaimmillaan.

    Äänestä

  • bemu kirjoitti:

    kulutus on suhteessa motin kokoon kuulemma 320
    malissa suht kova huonon alaväännön takia.
    325 kuluttaa matkalla sen 9 litraa. Vääntöä on
    alhaalta asti hyvin. 320:n teho on muistaakseni
    noin 130 hv. 325:n teho on 171 hv ja se on matka
    ajossa parhaimmillaan.

    Onko muuten jollakin kokemusta siitä
    kulutus-mittarin (viisari) paikkansapitävyydestä.

    Mulla ainakin se näyttää jotain 8 litraa/100km
    vielä 120km/h vauhdissa. (pintakaasulla siis)
    Niin ja hyvällä tiellä...

    E30:n kulutus riippuu täysin kaasujalasta.
    (niinkuin kait kaikissa). Sen saa menemään 8-9:llä
    litralla, mutta kun ajaa vähemmän rauhallisesti,
    ni 10 litraa ei oo ku näyttää...

    Äänestä

  • 320i 2.5 kirjoitti:

    Onko muuten jollakin kokemusta siitä
    kulutus-mittarin (viisari) paikkansapitävyydestä.

    Mulla ainakin se näyttää jotain 8 litraa/100km
    vielä 120km/h vauhdissa. (pintakaasulla siis)
    Niin ja hyvällä tiellä...

    E30:n kulutus riippuu täysin kaasujalasta.
    (niinkuin kait kaikissa). Sen saa menemään 8-9:llä
    litralla, mutta kun ajaa vähemmän rauhallisesti,
    ni 10 litraa ei oo ku näyttää...

    M40 moottorilla E30 kulutusta 3 v. seuranneena
    lukemat ovat olleet keskimäärin 8,3 l/100km
    kaikki ajot laskettuna. Matkalla on mennyt
    minimissään karvan alle 7 l/100 km. Kaupungissa
    pakkaskelillä enimmillään 10 l/100km. Normaalisti
    kaupungissa kuitenkin alle 8,5 l/100km.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


325i E30 tähtäimessä kirjoitti:

Käsittääkseni E30-sarja koki koriin jossain
vaiheissa pieniä muutoksia. Onko tietoni oikea
eli onko ns. faceliftiä tapahtunut noissa E
kolmekymppisissä missään vaiheessa. Jos näin,
niin minkä vuosimallin jälkeen se on tapahtunut
ja mitä kaikkia muutoksia muutokseen sisältyi???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu