Tunnetteko te muut koskaan riittämättömyyttä tai epävarmuutta itsestänne kuin ajattelette omaa kaivattuanne? Mikä on se päällimmäinen tunne tai asia mistä tunnette riittämättömyyttä, jos tunnette?
Itse tunnen useinkin tai sanoisinko niin, että aina kun ajattelen, "mitä jos meistä tulisikin jotain", niin heti hiipii mörkö, joka kuiskaa "että et ole tarpeeksi kaunis, tarpeeksi sitä ja tarpeeksi tätä". Kaikki nämä mörön kuiskaukset liittyvät siis ulkoiseen riittämättömyyteen. Hän on komea mies. En ole saanut hänestä pelkästään pinnallista kuvaa (jos sitäkin), ehkä paremminkin aistin hänestä esteettisyyttä, jota hän varmasti myös arvostaa. Hän on älykäs, syvällinen, jota en osaa selittää sen tarkemmin, mutta uskon, että harva ehkä hänessä näkee sellaista ulottuvuutta, mitä minä näen hänessä. Hän on taiteellinen, sellaisen kuvan olen saanut hänestä.
Uskon, että nämä minun mörkö-ajatukset liittyvät ehkä siihen, että joo olen itsekin esteetikko, mutta luulen myös, että varmasti minuun myös vaikuttaa ns. lapsuuden kokemukset ja myöhemmässä vaiheessa lähellä olleet miehet. Isäni on hyvin esteetikko ja ollut aina tarkka siitä, että pitää olla siisti ja huoliteltu myös käytökseltään. Siinä suhteessa isäni oli vaativa. Kun kokoonnuttiin syömään pöydän äärelle, niin sinne ei saanut tulla tukka pystyssä:) Piti kammata hiukset ja olla nätisti. Tai jos lähdettiin kauppaan tai kylään tai tuli vieraita piti aina olla tip top. Ainoastaan silloin kuin leikittiin keskenämme niin ei tarvinnut ajatella, miten on tai ei ole.
Tämä asia on jokseenkin suuri, koska jo pelkästään tästä riittämättömyydestä menetän toivekkuuttani häneen, ja hautaan kaiken jo heti ensi kättelyssä. Varmasti jokaisella on jokin kohta, mikä aiheuttaa epävarmuutta, ja nyt tarkoitan kokonaisuutta en vain ulkoista hapitusta. Vaikka muutoin mielestäni minulla on terve itsetunto ja osaamisestani tai luonteessani en näe kompastuskiviä, koska tulen ihmisten hyvin toimeen. En ole koskaan riidellyt kenenkään kanssa (pikkusena siskoni kanssa ja joskus ent. miehen kanssa) Jotenkin sovellun porukkaan kuin porukkaan eikä se tuota minulle edes suuria ponnistuksia. Työpaikallanikin tulin kaikkien kanssa toimeen, mutta heti kun mennään ulkonäöllisiin asioihin, niin tunnen etten riitä. Olenko itse sitten niin "pinnallinen" vai onko muillakin samoja kokemuksia vai onko nykypäivänä vain niin suuret odotukset ja paineet, en tiedä. Varmasti lapsuuden kokemukset vaikuttavat ainakin, mutta ei kai ne enää näin voimakkaasti enää voi vaikuttaa. En tiedä, kunhan purkauduin.
Itse tunnen useinkin tai sanoisinko niin, että aina kun ajattelen, "mitä jos meistä tulisikin jotain", niin heti hiipii mörkö, joka kuiskaa "että et ole tarpeeksi kaunis, tarpeeksi sitä ja tarpeeksi tätä". Kaikki nämä mörön kuiskaukset liittyvät siis ulkoiseen riittämättömyyteen. Hän on komea mies. En ole saanut hänestä pelkästään pinnallista kuvaa (jos sitäkin), ehkä paremminkin aistin hänestä esteettisyyttä, jota hän varmasti myös arvostaa. Hän on älykäs, syvällinen, jota en osaa selittää sen tarkemmin, mutta uskon, että harva ehkä hänessä näkee sellaista ulottuvuutta, mitä minä näen hänessä. Hän on taiteellinen, sellaisen kuvan olen saanut hänestä.
Uskon, että nämä minun mörkö-ajatukset liittyvät ehkä siihen, että joo olen itsekin esteetikko, mutta luulen myös, että varmasti minuun myös vaikuttaa ns. lapsuuden kokemukset ja myöhemmässä vaiheessa lähellä olleet miehet. Isäni on hyvin esteetikko ja ollut aina tarkka siitä, että pitää olla siisti ja huoliteltu myös käytökseltään. Siinä suhteessa isäni oli vaativa. Kun kokoonnuttiin syömään pöydän äärelle, niin sinne ei saanut tulla tukka pystyssä:) Piti kammata hiukset ja olla nätisti. Tai jos lähdettiin kauppaan tai kylään tai tuli vieraita piti aina olla tip top. Ainoastaan silloin kuin leikittiin keskenämme niin ei tarvinnut ajatella, miten on tai ei ole.
Tämä asia on jokseenkin suuri, koska jo pelkästään tästä riittämättömyydestä menetän toivekkuuttani häneen, ja hautaan kaiken jo heti ensi kättelyssä. Varmasti jokaisella on jokin kohta, mikä aiheuttaa epävarmuutta, ja nyt tarkoitan kokonaisuutta en vain ulkoista hapitusta. Vaikka muutoin mielestäni minulla on terve itsetunto ja osaamisestani tai luonteessani en näe kompastuskiviä, koska tulen ihmisten hyvin toimeen. En ole koskaan riidellyt kenenkään kanssa (pikkusena siskoni kanssa ja joskus ent. miehen kanssa) Jotenkin sovellun porukkaan kuin porukkaan eikä se tuota minulle edes suuria ponnistuksia. Työpaikallanikin tulin kaikkien kanssa toimeen, mutta heti kun mennään ulkonäöllisiin asioihin, niin tunnen etten riitä. Olenko itse sitten niin "pinnallinen" vai onko muillakin samoja kokemuksia vai onko nykypäivänä vain niin suuret odotukset ja paineet, en tiedä. Varmasti lapsuuden kokemukset vaikuttavat ainakin, mutta ei kai ne enää näin voimakkaasti enää voi vaikuttaa. En tiedä, kunhan purkauduin.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Pieni detalji, isän äiti oli kuulemma hyvin tarkka myöskin, joten ehkä on sukuvika kun suksi ei luista:) Sukurasite:D Terapiaan MARS!
Vuodet on sen tehneet.
Mitä tarkoitat? Itse käsitän tai ajattelen niin, että vuodet pitäisi saada ihmistä armollisemmaksi itseään kohtaan, mutta ei näköjään "tässä tapauksessa":) Enkä mä vertaa sinänsä itseäni muihin, ainakaan tietoisesti, koska se että joku on jotain, ei ole minulta pois tai lisää minun ulkoista "kauneutta tai rumuutta". Lainaten Keekkiä: "Pahin vastustaja katsoo peilistä minua" vai miten se meni, en muista enää.
Yönmörkö, koskapa fanitat Cheekiä, saatat olla nainen, jonka häissä olen ollut. En halua sotkea sinua tähän ENÄÄ millään tavalla, koska olen jo vuosia nähnyt, miten kunnollisia ihmisiä sinä ja miehesi olette; samoin se toinen, ystäväpariskuntaNNE.
Olen melko armollinen itseäni kohtaan. En silti halua tavata tätä kauniiden naisten metsästäjämiestä. Täällä minulla on oma mies. Olisi halunnut jutella asiat hänen kanssaan selviksi, mutta...Nyt alkaa vaikuttaa, että se mies on niin huonossa jamassa itsensä kanssa yksityiselämässään, ettei mikään keskustelu kannata.
.
hahhaa! siinäpä vasta tunniste palsta pellellä :D :D Aika moni muukin kuin yksi tuttavasi fanittaa cheekkiä.
Tässä on sinulle faktaa:
"Cheek on julkaissut yhdeksän studioalbumia, joista kolme on ylittänyt kultalevyrajan, kaksi platinarajan ja kaksi multiplatinarajan.
Hänen videoitaan on katsottu Youtubessa yhteensä yli 86 miljoonaa kertaa."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Cheek
tunsin itseni ihan arvottomaksi hänen suhteensa, mutta kaiken asian suhteen tehdyn jälkeen arvostan itseäni oikeastaan enemmän kuin kaivattuani. :) mikään siis ei ollut turhaan vaan kaikki oli sen vaivan arvoista.
Tuo sanayhdistelmä "kunhan purkauduin", paljastikin sinut mieheksi. Sinähän aina kysyt sanayhdistelmällä "kunhan kysyn".
Ei en koe enää riittämättömyyttä enkä ole VAIN ylioppilas. On minulla tutkintotodistus, ja opintopisteet seuraavaan etappiin, enempäänkin. Mutta, mitä se sinulle kuuluu? Tule katsomaan sitä tutkintotodistusta.
Olen toisen miehen kanssa naimisissa. Oletko todella niin yksinkertainen tapaus, että kuvittelet, että kun en viettänyt kirkkohäitä,
en voi olla naimisissa. Mieheni ei halunnut kirkkohäitä, vaan siviilivihkimisen. En kuulu näihin "mun on pakko saada kirkkohäät" ihmisiin, joka pakottaa miehen johonkin, mitä tämä ei halua.
Olisin halunnut jutella kanssasi, muttet tahtonut. Et halua keskustella, haluat vain synnyttää romanssin. Vaikka olet komea en halua romanssia kanssasi, minulla on oma mieheni. (Jutellaan eli keskustellaan tämä asia pois kummankin mielestä.)
"En ole koskaan riidellyt kenenkään kanssa (pikkusena siskoni kanssa ja joskus ent. miehen kanssa)"
Siskoni on minua 16 vuotta vanhempi eikä meillä ole samaa äitiä. En ole ikinä asunut hänen kanssaan enkä näin ollen myöskään riidellyt kanssaan. Noin se trollaus epäonnistuu, "kunhan kysyn" mies.
miksi et kirjoita tervehdystäsi suoraan sille miehelle?
Sama Pölytyn tuulessa pöllypäähän se siinä vaan pöllyttää omia sekoja juttujaan. Vissiin pölyttänyt aivonsa kokaiinilla tohjoksi.
Nykypäivä asettaa korkeat odotukset ulkonäölle. Kysyt onko muitakin. Minä voin sanoa etten mieti asioita noin, jos itse ihastuu ja lumoutuu toisen ulkonäöstä niin voi ajatella ties mitä, kunnes tutustuu. Ulkonäkö ei ole se joka hallitse, koska harvapa kuitenkaan pelkästään ulkonäöllisistä syistä haluaa jonkun. Kyllä pitää olla molemmin puoleinen ihastus, läheisyyden kaipuu ja kemiaa.
Miksi tuijotat omaa ulkonäköäsi jos hän näkee sinut kauniina. Vain kerran elämäni ihastuksessa olen ajatellut että toisen ulkonäkö on liian komea mulle, mutta on siinä ollut muitakin esteitä. Silti en kato näitä asioita noin pinnallisesti.
Jokainenhan varmaan tuntee joissakin asioissa riittämättömyyttä. Se on normaalia ja itseasiassa jopa ajava voima tehdä muutoksia elämässä. Mitään kehittymistä missään asiassa ei tulisi, jos voisi tuudittautua täydelliseen hyvänolon ja saavuttamisen tarpeeseen. Mutta jos ollaan tuollaisella pinnallisella asenteella kuin ulkonäkö liikkeellä niin itse ajattelen niin, että jos ulkonäöllisesti en ole riittävä jollekulle niin varmaan jollekin muulle kelpaan. Se on tietysti sangen ikävää, jos retkahtaa sellaiseen jolle ei kelpaa, sillä itse en ainakaan helposti ihastu ja rakastu. Aina käsketään muutenkin menemään vain eteenpäin ja etsivän sitten uutta kumppania, mutta ei se ole niin simppeliä. Pitää tutustua kunnolla uuteen ihmiseen, opetella tämän tapoja huomioidakseen tätä tms. lisäksi se, että joku sytyttää enemmän on myös melko hankala yhtälö. Oma vikani on se, että kiinnyn ja tunnen melko vahvasti silloin kun tunteet tulee kehiin ja irottutuminen on repivää.
Joo..vain yöllä, jos sattuu olemaan hereillä.