Johannan kertomissa ennustuksissa on oikeasti järkeä. Johanna ei tietysti näitä ennustuksia ole itse laatinut, mutta hän on perehtynyt asiaan ja tietää niistä paljon.
jos näihin asioihin haluaa perehtyä ja vaivautuu katsomaan esimerkisi alla olevan linkin kautta videon niin ymmärtää kuinka isosta asiasta on kysymys. Suosittelen!
http://www.tv7.fi/vod/player/14608/
Uusi Maailmanjärjestys? Mitä se pitää sisällään ja miten ihmiskuntaa johdetaan harhaan? Tiesittekö että yli 60% maailman rikkauksista omistaa muutama perhe? Tämä on siis faktaa. Nämä kulisseissa hallitsevat perheet käyttävät todellista valtaa ja he hallitsevat maailman öljyvaroja, sähköntuotantoa, elintarviketeollisuutta ja tietysti rahamarkkinoita. He pystyvät aiheuttamaan suuria taloudellisia tappioita, lamaa jne. mihin tahansa valtioon. Euroopan Unionin hidas talouskasvu on täysin näiden Illuminati-ihmisten aikaansaannosta ja se kuuluu heidän suunnitelmiin saada aikaan Uusi Maailmanjärjestys, jossa yksi hallitus hallitsee kaikkia maailman kansoja. Euroopan Unioni on vain välivaihe, jossa saatiin suurin osa Euroopan maista saman hallituksen ja päätäntäelimen alle.
Amerikan dollariin on aikoinaan painettu teksti, jossa lukee "Annuit Coeptis Novus Ordo Seclorum" = Suomeksi käännettynä se tarkoittaa; Hankkeemme on kruunattu menestyksellä joka on Uusi Maailmanjärjestys. Eli tämä Maailmanjärjestys hanke on ollut olemassa jo todella pitkään ja se jatkuu niin pitkään että eri valtioiden itsemääräämisoikeus saadaan poistettua. Yksi pääagenda Illuminatilla on vähentää ihmisten määrää maapallolla, sillä nykyinen planeettamme ei kestä jatkuvaa väestön lisääntymistä. Maatalous ja ruuantuotanto aiheuttavat ilmaston lämpeämisen ja tästä seuraa katastrofi, eli väkilukua täytyy vähentää ja siihen nämä Illuminati salaseurat pyrkivät.
jos näihin asioihin haluaa perehtyä ja vaivautuu katsomaan esimerkisi alla olevan linkin kautta videon niin ymmärtää kuinka isosta asiasta on kysymys. Suosittelen!
http://www.tv7.fi/vod/player/14608/
Uusi Maailmanjärjestys? Mitä se pitää sisällään ja miten ihmiskuntaa johdetaan harhaan? Tiesittekö että yli 60% maailman rikkauksista omistaa muutama perhe? Tämä on siis faktaa. Nämä kulisseissa hallitsevat perheet käyttävät todellista valtaa ja he hallitsevat maailman öljyvaroja, sähköntuotantoa, elintarviketeollisuutta ja tietysti rahamarkkinoita. He pystyvät aiheuttamaan suuria taloudellisia tappioita, lamaa jne. mihin tahansa valtioon. Euroopan Unionin hidas talouskasvu on täysin näiden Illuminati-ihmisten aikaansaannosta ja se kuuluu heidän suunnitelmiin saada aikaan Uusi Maailmanjärjestys, jossa yksi hallitus hallitsee kaikkia maailman kansoja. Euroopan Unioni on vain välivaihe, jossa saatiin suurin osa Euroopan maista saman hallituksen ja päätäntäelimen alle.
Amerikan dollariin on aikoinaan painettu teksti, jossa lukee "Annuit Coeptis Novus Ordo Seclorum" = Suomeksi käännettynä se tarkoittaa; Hankkeemme on kruunattu menestyksellä joka on Uusi Maailmanjärjestys. Eli tämä Maailmanjärjestys hanke on ollut olemassa jo todella pitkään ja se jatkuu niin pitkään että eri valtioiden itsemääräämisoikeus saadaan poistettua. Yksi pääagenda Illuminatilla on vähentää ihmisten määrää maapallolla, sillä nykyinen planeettamme ei kestä jatkuvaa väestön lisääntymistä. Maatalous ja ruuantuotanto aiheuttavat ilmaston lämpeämisen ja tästä seuraa katastrofi, eli väkilukua täytyy vähentää ja siihen nämä Illuminati salaseurat pyrkivät.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Niin totta ja pelottavaa !
HAHAHAHEHEHEHEEIEIEIEHEIEIEIEIIEIEIIIIHEHEHEHEIEHIHIHIIIEHEHEIIEHIIIIIIIIIIIIII VITTU MITÄ PÅSKÅÅ
Siis,,,
Tässä nähdään palstan yleistietotaso.
Perehtykääs nyt oikeasti Illuminaattiin, vapaamuurariuteen, Uuteen Maailmanjärjestykseen, sen merkkikieleen: pyramidi, yksi silmä ym.
Maailman nuoriso-idolien käsimerkkien merkitykseen (näkyvät kuvissa, videoissa jne. ).
Voitte yllättyä. Jos ette, niin sokeita olette maailman menossa lyllertäessänne !
Vain tyhmä ohittaa nämä selvästi näkyvillä olevat merkit, viisaat tutkivat ennen kuin hölöttävät ja hehettelevät.
Onko lääkkeet unohdettu ottaa idiootti foliohattu..
mutta mikä tässä on uutta? ihan kuin jotain ennenkuulumatonta olis ilmassa.
Jumalan morsian Johanna Armollinen I todistaa woimallisesti 31 sekuntia:
https://www.facebook.com/sami.willberg/videos/10206955250216946/
Suomea vedetään myös kuin pässiä narussa ja se käy tuosta youtubevideosta ilmi
https://www.youtube.com/watch?v=QQusYqwMqTU
Päättäjät mukana tässä suuressa kuzetus-kupletissa.
Puhutaanko nyt Pullukan Albertinkadun yksiöön perustaman illuminatin päämääristä? Jos näin on, niin sen tulevaisuuden ennustamiseen ei kovin suuria lahjoja tarvita.
Yleinen tietomäärä taitaa olla aloittajalla olla hakusessa. Tukiaisen harhat ja höpöpuheet ovat tehneet vaikutuksen syystä tai toisesta.
Uusi Maailmanjärjestys ja Illuminaatit ovat ihan aikuisten oikeasti olemassa.
Aloittaja on aivan oikeassa.
Jos palstalaiset vähänkään seuraavat maailman menoa, niin näin on.
Tosin kaikilta ei voi edellyttää vankkaa yleistietoutta !
"Monesta yhdeksi" on kantava lause maailmaa muokattaessa.
Eli aloittajalla on yleinen tietomäärä melko hyvin hanskassa.
Perehtykää, ihan mielenkiintoisia näkymiä avaavia asioita, ei mitään hihhulijuttuja !
Älkää olko laput silmillä.
jep jep, eletäänpä siis onnellisina kuin viimeistä päivää, mutta kuitenkin ilman kauhua..
Jos vaikka lukee historiaa vähänkään, voi aivan itse päätellä, että maailmanmeno on moneen kertaan myllätty uuteen uskoon. Ja jos sitten on yhtään tietoinen maapallomme eri vaiheista luonnon mullistuksineen, tulivuorten purkauksineen, maanjäristyksineen, jääkausineen jne, niin voi itse huomata, että maapalloa on muokattu toisinaan hyvin nopeasti, toisinaan hyvin hitaasti aivan uuteen muotoon ja elollinen elämä on joko sopeutunut tai tuhoutunut sen mukaan. Että siinä on "illuminaattia" ollut moneen lähtöön. Nyt Tukiaisen peräkammarista katsottuna voi olla kaikki uutta ja ainutkertaista, mutta elämällä on jo aika pitkä historia.
Aloittaja käyttänee samoja aineita kuin Tuksu.
Ei missään Tuksun kertomuksissa ole muuta kun valetta.
Elikä ei kai tätäkään tarvitse tosissaan ottaa. Mitä aineita
Tuksu käyttää?, en tiedä. Mut toi video mikä pyörii pitkin
nettiä on järkyttävä, toivottavasti vietiin hoitoon. Viisaita
ei ole puhunut enään pitkään aikaan, jos koskaan???.......
Missä on nyt ? missä koirat ? totuutta kaipaisin..................
Veijolle viesti me pakoon, kun vielä kerkiät, oot kai kumminkin
ihminen jota käytetään näköjään hyväksi, se on totta.........
Voipi olla että Tuksu on lukenut jotain älykästä pohdintaa Illuminaateista, vapaamuurareista, Bildenbergistä ja kenties Uudesta maailmanjärjestyksestä, mutta siitä huolimatta Tuksu on yleensä aika sekaisin aamuyöstä kun pääsee jurrissa näppikselle ja silloin häneltä ei tule mitään asiallista ja fiksua pohdintaa Illuminaateista tai salaliitoista vaan lähinnä kännisen ihmisen sössötystä, joka on täynnä kirjoitusvirheitä ja omia epämääräisiä tulkintoja asioista.
Erilaiset mielenterveyspotilaat retkahtavat noihin salaliittoteorioihin. Niissä varmaan kiehtoo juuri se, että todisteita ei ole mutta joku on käyttänyt kovasti aikaa kehitellessään loogiselta vaikuttavia päättelyketjuja. Internethän pursuaa näitä, illuminaatti on jo vähän vanha juttu mutta toki siihen "perehtymiseen" voi käyttää aikaansa ellei ole varsinaista tekemistä. Kun ihminen tuntee voimattomuutta oman elämänhallintansa suhteen, saattaa vastuun vierittäminen joillekin tuntemattomille taustapelureille olla hyvä ratkaisu. Antaahan se selityksen, miksi kaikki epäonnistuu omalla kohdalla. Siellä kun on ne illuminaatit ja EUt niin minkäs meikäläinen nyt tässä oikein millekään voi. Ja katolinen kirkkokin. Ja vapaamuurarit. Pedofiilisalaliitto jne. Saatanan paluuta maapallolle puuhataan oikein porukalla.
Tuksulla toki on tapana lukea kännissä jotain netistä ja sitten paasata sitä "omana oivalluksenaan" kuten erilaisilla vasta uskoon tulleilla tai jostain innostuneilla on tyylinä. Jurrissa toki innostuu aina entistäkin enemmän.
Jeesusjututkin olisivat vakuuttavampia, josh niitä ei shösshötetä 3 promillen paremmalla puolella aamuyöstä. Ei se Jeesus varsinaisesti kehottanut vetämään perseitä joka päivä ja vittuilemaan joka suuntaan.
Katkot menevät tämän henkilön kohdalla hukkaan. Myllyhoito olisi järkevä ratkaisu mutta kuka hullu jaksaisi kuunnella tämän henkilön avautumisia päiväkausia tai viikkotolkulla hoitopaikassa, koska luultavasti hän ei löytäisi mitään vikaa itsestään vaan esittäisi marttyyria loputtomiin. Sellainen on narsistin maailmankuva ja persoonallisuus.
Juu noihin ennustuksiin ja uskonnollisiin profeetallisiin juttuihin
Tuhnu on jäänyt koukkuun ja niitä se lukee hullunkiilto silmissä,
kuinka jaksaakin kirjoitella ja viettää aikansa noissa jutuissa.
Luulis nuorella ihmisellä olevan muutakin tekemistä,kuin kirjoitella
tollasta roskaa nettiin,sekasin täytyy olla.
Kyllä niitä muutkin lukee,ei tollasen junttimuijan niitä tarvi meille vouhottaa,
hakis saata*a töitä ja alkais elää elämää.
Mutta nämä ovat narsistille parhaita työkaluja, uskonto mahdollistaa mm. seuraavat asiat narsistille:
- "Only GOD can judge me!" eli kukaan ihminen ei voi tuomita narsistin tekoja. Näillä tuomioilla ei yksinkertaisesti ole arvoa, koska ne eivät tule suoraan Jumalalta. Ei niitä tarvitse huomioida. Vain Jumala ja ehkei edes hän, voi tuomita narsistin tekoja.
- Jumala ei ikinä tuomitse narsistia. Jumala antaa narsistille anteeksi, aina. Kaikki teot ovat joko oikein tai anteeksi annettuja, vaikka ne olisivat suoraan raamatun kohdasta joka alkaa "helvettiin joutuvat henkilöt, jotka..." ja aiheuttivat ne kuinka paljon kärsimystä tahansa.
- Jumala antoi Johannalle profetoinnin eli aina oikeassa olemisen lahjan. Onhan hänen juoppohulluu...anteeksi, "profetointikykynsä" suoraan Jumalan lahja. Kykyjä ei anneta kelle tahansa. Johanna on Jumalan suosikkilapsi. Pyhä Johanna ja alhaiset maan madot, jotka yrittävät mm. tuomarin tai lääkärin virassa soimata pyhän, neitseellisen Johannan tekoja ja terveyttä.
Olen ollut mukana näiden herra-kerhojen kokouksissa.
Yllättäen uskonto ja valojen vannomiset, sekä Uusi Maailmanjärjestys siihen liittyvine tykötarpeineen, ovat näissä kokouksissa vahvasti mukana.
Kyse ei ole mielenterveyspotilaiden harhoista.
Eikä huonosti menneen oman elämän selityksien kaipuulla.
Näillä opeilla hallitaan ja voidaan vaikuttaa totaalisesti tulevaisuuteen.
Määritetään valtioiden toiminnat, kuten myös johtavien politiikkojen tekemiset.
Joopaste joo. Illuminaattia ja pahoja silmiä ja maailman uudelleen järjestelythän nyt onkin juopon sekakäyttäjän ihan tärkeimpiä asioita maailmassa! Tuskin paxu matami tuosta suosta enää nousee...
Bildenberg ryhmä kokoontuu kerran vuodessa ja siihen osallistuvat kaikkien maiden johtavat poliitikot, raharikkaat suvut ja muut vaikutusvaltaiset ihmiset. Kokousten osallistujat ovat tiedossa mm. paparazzien toimesta, mutta kokouksissa käsiteltävät asiat eivät koskaan vuoda julkisuuteen, koska tämän salaseuran kuri on tehokasta ja näissä piireissä vasikointia ei hyväksytä. Voidaan ihan aiheellisesti kysyä, että mitä jos maailman tunnetuimmat muusikot, näyttelijät tai vaikka urheilijat kokoontuisivat salaisesti joka vuosi niin eikö olisi aivan varma että kokousten agenda vuotaisi julkisuuteen ja mikään tieto ei pysyisi salassa. Miten on siis mahdollista että Bildenberg kokousten tiedot eivät vuoda julkisuuteen ja miksi niihin osallistuu joka vuosi eri valtioiden suurimmat vaikuttajat? Suomesta mukana on ollut Ollila, Urpilainen, Stubb, Lipponen jne jne.. ja kukaan heistä ei ole koskaan paljastanut kokousten sisällöstä mitään yksityiskohtaista tietoa. Jos näissä kokouksissa ei käsiteltäisi todella tärkeitä globaaleja asioita (Uusi Maailmanjärjestys), niin miksi yksikään merkittävä poliitikko tai pankkiiri niihin osallistuisi ??
Googleta Bildenberg ja esimerkiksi youtubesta näet listan Suomalaisista osallistujista ja muuta tietoa heidän toiminnastaan..
Vanhoina aikoina perinteinen orjuusmalli loi kapinaa, mutta huomattiin, että jos ihmisten täytyy ottaa 20 vuoden laina oman asunnon maksamiseen niin he pysyvät tyytyväisinä eivätkä tajua olevansa pohjimmiltaan orjia. Asuntokuplat ja tavaroiden ylihinnoittelut ovat keinotekoisesti luotu. Ei ruuan tai bensiinin hinta tule laskemaan merkittävästi, koska siitä pitävät huolen se pieni maailman rikkaiden ihmisten enemmistö, joka on luomassa Uutta Maailmanjärjestystä. Ihmiset halutaan pitää kahlittuna vaikkapa suurien elinikäisten pankkilainojen avulla tai tarjoamalle heille vain matalapalkkaista työtä, jolloin he pysyvät ruodussa ja ovat hallittavissa.
Jos pankkisi sanoisi sinun asuntolainasi irti, niin mitä tekisit tai jos urasi menestyvässä yrityksessä loppuisi niin mikä olisi asemasi sen jälkeen?
Jokainen meistä on riippuvainen muista ja jos astut liian suuren pomon varpaille niin siinä käy aina huonosti.
Mieti,,,
Faktum des Ros
Mistäs SINÄ näistä tiedät, jos kerran ne on niiiiiiiin salaisia kokouksia, ettei edes osallistujia tiedetä? Taidat vaan olla samanlainen juoppo, joka pikkutunneilla uskoo vaikka joulupukkiin, kunhan viinaa riittää...
Tuksu lähti parit päivät sitten siteissä piipaa autoon. Ei varmaan pariin päivään päivitä illumaateista mitään. Taisi aivot kuumeta liikaa.
Kuulin juuri saman asian. Taisi olla naapurit kun soittivat helvetinmoisen huuto älämölön jälkeen. Akka kirkunut ja parkunut naama punasena. Pakko kai se oli pois viedä että naapurit uskaltavat olla kotonaan. Eihän tosta hullusta tiedä vaikka juoksis oven läpi ja tappais.
Veivät valkotakkisten huomaan lähimpään psykiatrian illuminatiin ...
Tuksun jutut voi jättää omaan arvoonsa, mutta nämä tiedot Illluminati / Uusi maailmanjärjestys ym. asiat ovat totta ja niihin kannattaa perehtyä.
Minä syytän Stanley Kubrickia.
Toisaalta maailmankatsomusta parhaiten laajentaisi, jos illuminaattiin ihastunut tutkisi yleistä maailmanhistoriaa ja maailmassa satojen tuhansien vuosien aikaista biologista elämän vaihtelua. Yks illuminaattijuttu on siinä katsannossa hiekan murunen maailmankaikkeudessa. Kaikella ystävyydellä. Ja lähteinä muutakin kuin Seiskaa ja iltapäivälööppejä.
Tukiaisen persepää vauhdissa taas,työnnä nyt vitun horo se jeesus sinne rectumiisi ja ole hiljaa .
Hevonhumpaa ja höpölöpöhöötä! Aloittaja, otahan lääkkees ja Tukiainen kainaloos..vois pääsi sisällä viuhuva tuuli vähän laantua. Tohon taantumuksen ajatustsunamiin ei kyllä auta kuin lepositeet.
Johanna Tukiainen todellakin vietiin ambulanssilla sairaalaan,oli jo vaaraksi naapureille.
Taisi Jeesuksen morsian viimeinkin vajota kestopsykoosiin?
Tosin ei kauan viihtynyt sairaalassa,ei tainnut tropit olleet tarpeeksi vahvoja?
Nyt kun ei Lalli rahoita juomista saa todellakin kysyä miten rahoittaa juomisen?
Vuosia on vaahdottu ettei tässä käy hyvin,mutta olen täysin varma siitä ettei kauan tämä pelleily kestä.
Päihteitten käyttö on täysin karannut käsistä mutta myös porukka mikä Albertilla ravaa.
t
Usko nyt - aloittaja on oikeassa ! ! !
Maailmaa hallitaan ja johdetaan aivan eri tavalla kuin tiedämmekään.
Suosittelen itsellesi lääkkeiden ottamista, sen jälkeen kun nämä asiat alkavat selkenemään sinulle !
Voisin ystävällisesti todeta: "hanki elämä !"
No mitä se Illuminatista lukeminen on sinua hyödyttänyt?
Muuta kuin että löysit jotain josta jorista keskustelupalstoilla ja jota syyttää, jos elämäsi ei mene kuten suunnittelit?
No, mietippä sitä.
Kyllähän tuo elämäni menee suurinpiirtein suunnitellun mukaan.
Bilderberg on yksi niistä järjestöistä jotka pyrkivät yhteiseen maailmanhallitukseen. Sen luomiseksi mietitään kaikenlaisia keinoja, jotka eivät välttämättä kärsi päivänvaloa. Voi olla että monen siihen osallistuvan tarkoitus on jalo, mutta tuollainen yhdentyminen johtaa diktatuuriin. EU:n muuttaminen liittovaltioksi olisi yksi askel siihen suuntaan. Onhan näitä maailmanhallituspyrkimyksiä: kommunismi, islam, natsisimi, ne kertovat hedelmillään, etteivät ne tuo siunausta vaan jotain pahaa.
Nyt tietenkin kaikki tämä voi tuntua ylimitoitetulta, mutta entä jos seuraa maailmanlaajuinen katastrofi suursodan tai luonnon ilmiöiden vuoksi, niin on tilausta yhtenäiselle hallinnolle, joka lopulta johtaa yhden tai useamman henkilön diktatuuriin.
Ilmestyskirjassa tällaista maailmanhallitsijaa sanotaan Antikristukseksi. Kannattaa lukea se.
Ja neljältä aamuyöstä kuuluu totuus....
Venäjällähän on jo Putleri, johon suurin osa kansasta uskoo vakaasti.
Meillä presidentin valta pienennetty, päätöksenteko pitkälti Brysselin velikullilla.
( hups, tulipa jännä sana )
Illuminaatit todellisia vallanpitäjiä.
Tutkikaa huviksenne miten Rockfellerin ja Richchildin suvut hallinoivat maailmaa.
Johanna voisi kirjoittaa kirjan yliluonnollisista asioista. Siitä tulisi bestseller
Kyllähän se on Suomessakin näin että rikkain enemmistö rikastuu ja me tavalliset duunarit teemme koko ikämme töitä, että saamme asunnon maksettua.
Suuryritysten johtajat saavat hyvävelijärjestelmässä (vapaamuurari) sovittua toisilleen huippupalkat ja niitä perustellaan milloin kokemuksella tai muilla syillä.
Tosiasia kuitenkin on että jos perusduunari tienaa 2500e - 3000 euroa kuukaudessa, niin ei voida mitenkään järkevästi perustella, että jollakin palkkajohtajalla on vaikkapa 400 000 euron kuukausitulot. Yksi "hyvä" johtaja ei ole parempi ja tuottavampi kuin vaikkapa samalla rahalla palkattu 20 henkilön tiimi.
Kukaan ei kuitenkaan Suomessa valita, vaan kansa tyytyy lampaina alistumaan kohtaloonsa, olipa kysymyksessä sitten vaikkapa 28% korotus sähkösiirtomaksuihin, mikä on todella häikäilemätöntä ryöstöä ja omistajille puhdasta voittoa.
Illuminaatin koura on pitkä ja karhea... Johanna ei voi välttyä sen käskyiltä!
Zika-virus on alunperin Jenkkiarmeijan kehittämä biologinen ase.
Kiinnostava pointti... ja nyt WHO käy vastaiskuun geenimanipuloiduilla hyttysillä.
jokainen voi uskoa mihin haluaa!!
Jokainen voi sukoa mihin haluaa
Onko Johanna saanut sisäpiiritietoa esimerkiksi politiikoilta?
"Jeesus antoi meille MOLEMMAT silmät joilla näemme!!!! Ei yhtä silmää!!!!
Se on paholaisen juoni, tajutkaa nyt tämä ennenkuin on liian myöhäistä!" http://aijaa.com/HIB8gM (photoshopattu kuva 9.3. Alkuperäinen poistettu.)
siis tosi siistii