Muistan elävästi kuinka vain muutamia viikkoja 9/11-iskujen jälkeen näin valokuvan Bin Ladenin perheen nuorisosta lomamatkalla Ruotsissa. Kuva oli muistaakseni otettu vuonna 1971. Osama oli kuvassa, kuten myös noin 15 hänen veljeään (ja velipuoltaan) ja sisartaan. Kaikki olivat pukeutuneet ajalle tyypilliseen tapaan leveälahkeisiin farkkuihin ja vartaloa myötäileviin paitoihin. Joillakuilla pojista oli pitkät hiukset, kuten tytöilläkin. Kukaan heistä ei ollut hunnutettu, eikä heidän ulkoasussaan näkynyt jäkeäkään islamin vaikutuksesta. Ulkoasunsa puolesta he olisivat voineet olla mikä tahansa länsimainen nuorisojoukko.
Sanomalehdistä monet, elleivät kaikki, julkaisivat kuvan ja esittivät kysymyksen: mikä oli voinut tehdä Osamasta, tuosta kuvan rennosta nuorukaisesta, kaiken modernin ja kaiken länsimaalaisen vannoutuneen ja fanaattisen vihollisen? Tämän kirjoittajan mielestä sanomalehdet kuitenkin esittivät tuolloin väärän kysymyksen. Oikea kysymys olisi ollut: mikä oli voinut muuttaa, ei yksilön, vaan laajan osan koko sivilisaatiota kaiken modernin ja länsimaisen vannoutuneeksi ja fanaattiseksi viholliseksi? Sillä saman matkan minkä Osama Bin Laden oli kulkenut vuosien 1971 ja 2001 välillä olivat kulkeneet miljoonat hänen uskonveljensä kautta islamilaisen maailman. Ja täten 1970-luvun jälkeisten vuosikymmenten aikana muslimiyhteiskunta toisensa jälkeen on systemaattisesti hylännyt modernin maailman ja kääntänyt kelloa takaisin kohti seitsemättä vuosisataa. Kun naiset kaikkialla muslimimaailmassa olivat 60-luvun lopulla laajalti omaksuneet länsimaisen muodin ja länsimaiset elämäntavat, kääntyi suunta dramaattisesti 1970-luvun lopulla perinteisen islamin nostettua taas päätään tiukkoine pukeutumissääntöineen ja sosiaalisine käsityksineen. Nykyisin on jo vaikea edes etsimällä löytää islamilaista valtiota, jossa 1950- ja 60-lukujen rennot asenteet olisivat säilyneet.
Mikä sitten on aiheuttanut tämän kulttuurivallankumouksen? Uskoni mukaan johtolankaa kannattaa lähteä seuraamaan siitä – monien kommentaattoreiden lähes täysin ylenkatsomasta – tosiasiasta, että samana aikana länsi on käynyt läpi oman kulttuurivallankumouksensa. Lännen kulttuurivallankumous on kuitenkin ollut hyvin toisenlainen. Islamilaisen maailman taantuessa syvälle kohti seitsemättä vuosisataa, länsi syöksyi päistikkaa ennennäkemättömään kaiken luvallisuuteen ja seksuaaliseen suvaitsevaisuuteen. Väitän, että näiden kahden vallankumouksen yhtäaikaisuus ei ole sattumaa, vaan ne liittyvät erottamattomasti toisiinsa. Vallankumous islamilaisessa maailmassa on suurelta osaltaan vastausta läntisen maailman vallankumoukselle, ja reaktio sitä vastaan.
Useat kommentaattorit tuntevat Sayyid Qutbin tarinan. Hän oli Muslimiveljeskunnan egyptiläinen perustaja ja radikaali islamilainen ekstremisti, jota nykyisin laajalti pidetään myös al-Qaidan hengellisenä perustajana. Suurimman osan vuodesta 1949 Qubt vietti Greeleyn kaupungissa Coloradossa, missä hän opiskeli kasvatustieteitä. Kokemuksistaan hän kirjoitti kirjan The America I Have Seen, jonka lähes jokainen sivu toi ilmi hänen kammonsa amerikkalaista yhteiskuntaa kohtaan. Eniten Qubt oli järkyttynyt siitä, mitä hän kutsui amerikkalaisten naisten avoimeksi ja pöyhisteleväksi seksuaalisuudeksi. Hänelle heidän maneerinsa, ilmaisunsa, asusteensa kertoivat kaikki syvälle juurtuneesta turmelluksesta. Oli kuitenkin vuosi 1949, eli kauan ennen 60- ja 70-lukujen kaiken sallivaa yhteiskuntaa, kauan ennen Oh Calcutaa ja Woodstockia. Nykyisillä mittapuilla tarkasteltuna Amerikka, jossa Qubt vieraili, oli äärimmäisen konservatiivinen. Avioliitto oli normi. Naiset pysyivät kotona ja kasvattivat lapsia. Avioliiton ulkopuoliset synnytykset olivat epätavallisia ja seksuaalinen promiskuiteetti paheksuttua. Sekä elokuvia että sanomalehtiä sensuroitiin tiukalla otteella. Silti Qubt koki kaiken siellä kammottavana. Jopa kirkon kellaritiloissa pidetyt viattomat tanssit olivat hänestä osoitus rivosta turmeltuneisuudesta.
Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Qubt olisi ollut äärimmäisen konservatiivinen – vieläpä konservatiivi, joka tuli epätavallisen takapajuiselta seudulta, missä kulttuurinen ympäristö oli naisille rajoittavampi kuin missään muualla maailmassa. Siitäkään ei ole epäilystä, etteikö Qubt olisi edustanut ajattelutapaa, joka voidaan löytää miltä tahansa islamin vuosisadalta. Vielä 1900-luvun alkupuolella ja sitä ennen Qubtin näkemykset olisivat olleet valtavirtaa. On kuitenkin tärkeä muistaa, että vuonna 1949 Qubt oli huutavan ääni erämaassa. Kukaan ei kuunnellut, sillä Qubtin paasatessa ja raivotessa lännen dekadenssista koko arabialainen ja islamilainen maailma omaksui länsimaisia arvoja voimakkaammin kuin milloinkaan aikaisemmin. Naiset Casablancasta Jakartaan alkoivat hylätä huntuja ja 50-luvun edetessä länsimainen pukeutuminen ja yhteiskunnalliset asenteet tulivat yhä enemmän tavaksi. 1960-luvun puolivälissä olikin mahdollista kävellä Kairossa ja Teheranissa ja nähdä lähes pelkästään länsimaisiin asuihin puk
Sanomalehdistä monet, elleivät kaikki, julkaisivat kuvan ja esittivät kysymyksen: mikä oli voinut tehdä Osamasta, tuosta kuvan rennosta nuorukaisesta, kaiken modernin ja kaiken länsimaalaisen vannoutuneen ja fanaattisen vihollisen? Tämän kirjoittajan mielestä sanomalehdet kuitenkin esittivät tuolloin väärän kysymyksen. Oikea kysymys olisi ollut: mikä oli voinut muuttaa, ei yksilön, vaan laajan osan koko sivilisaatiota kaiken modernin ja länsimaisen vannoutuneeksi ja fanaattiseksi viholliseksi? Sillä saman matkan minkä Osama Bin Laden oli kulkenut vuosien 1971 ja 2001 välillä olivat kulkeneet miljoonat hänen uskonveljensä kautta islamilaisen maailman. Ja täten 1970-luvun jälkeisten vuosikymmenten aikana muslimiyhteiskunta toisensa jälkeen on systemaattisesti hylännyt modernin maailman ja kääntänyt kelloa takaisin kohti seitsemättä vuosisataa. Kun naiset kaikkialla muslimimaailmassa olivat 60-luvun lopulla laajalti omaksuneet länsimaisen muodin ja länsimaiset elämäntavat, kääntyi suunta dramaattisesti 1970-luvun lopulla perinteisen islamin nostettua taas päätään tiukkoine pukeutumissääntöineen ja sosiaalisine käsityksineen. Nykyisin on jo vaikea edes etsimällä löytää islamilaista valtiota, jossa 1950- ja 60-lukujen rennot asenteet olisivat säilyneet.
Mikä sitten on aiheuttanut tämän kulttuurivallankumouksen? Uskoni mukaan johtolankaa kannattaa lähteä seuraamaan siitä – monien kommentaattoreiden lähes täysin ylenkatsomasta – tosiasiasta, että samana aikana länsi on käynyt läpi oman kulttuurivallankumouksensa. Lännen kulttuurivallankumous on kuitenkin ollut hyvin toisenlainen. Islamilaisen maailman taantuessa syvälle kohti seitsemättä vuosisataa, länsi syöksyi päistikkaa ennennäkemättömään kaiken luvallisuuteen ja seksuaaliseen suvaitsevaisuuteen. Väitän, että näiden kahden vallankumouksen yhtäaikaisuus ei ole sattumaa, vaan ne liittyvät erottamattomasti toisiinsa. Vallankumous islamilaisessa maailmassa on suurelta osaltaan vastausta läntisen maailman vallankumoukselle, ja reaktio sitä vastaan.
Useat kommentaattorit tuntevat Sayyid Qutbin tarinan. Hän oli Muslimiveljeskunnan egyptiläinen perustaja ja radikaali islamilainen ekstremisti, jota nykyisin laajalti pidetään myös al-Qaidan hengellisenä perustajana. Suurimman osan vuodesta 1949 Qubt vietti Greeleyn kaupungissa Coloradossa, missä hän opiskeli kasvatustieteitä. Kokemuksistaan hän kirjoitti kirjan The America I Have Seen, jonka lähes jokainen sivu toi ilmi hänen kammonsa amerikkalaista yhteiskuntaa kohtaan. Eniten Qubt oli järkyttynyt siitä, mitä hän kutsui amerikkalaisten naisten avoimeksi ja pöyhisteleväksi seksuaalisuudeksi. Hänelle heidän maneerinsa, ilmaisunsa, asusteensa kertoivat kaikki syvälle juurtuneesta turmelluksesta. Oli kuitenkin vuosi 1949, eli kauan ennen 60- ja 70-lukujen kaiken sallivaa yhteiskuntaa, kauan ennen Oh Calcutaa ja Woodstockia. Nykyisillä mittapuilla tarkasteltuna Amerikka, jossa Qubt vieraili, oli äärimmäisen konservatiivinen. Avioliitto oli normi. Naiset pysyivät kotona ja kasvattivat lapsia. Avioliiton ulkopuoliset synnytykset olivat epätavallisia ja seksuaalinen promiskuiteetti paheksuttua. Sekä elokuvia että sanomalehtiä sensuroitiin tiukalla otteella. Silti Qubt koki kaiken siellä kammottavana. Jopa kirkon kellaritiloissa pidetyt viattomat tanssit olivat hänestä osoitus rivosta turmeltuneisuudesta.
Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Qubt olisi ollut äärimmäisen konservatiivinen – vieläpä konservatiivi, joka tuli epätavallisen takapajuiselta seudulta, missä kulttuurinen ympäristö oli naisille rajoittavampi kuin missään muualla maailmassa. Siitäkään ei ole epäilystä, etteikö Qubt olisi edustanut ajattelutapaa, joka voidaan löytää miltä tahansa islamin vuosisadalta. Vielä 1900-luvun alkupuolella ja sitä ennen Qubtin näkemykset olisivat olleet valtavirtaa. On kuitenkin tärkeä muistaa, että vuonna 1949 Qubt oli huutavan ääni erämaassa. Kukaan ei kuunnellut, sillä Qubtin paasatessa ja raivotessa lännen dekadenssista koko arabialainen ja islamilainen maailma omaksui länsimaisia arvoja voimakkaammin kuin milloinkaan aikaisemmin. Naiset Casablancasta Jakartaan alkoivat hylätä huntuja ja 50-luvun edetessä länsimainen pukeutuminen ja yhteiskunnalliset asenteet tulivat yhä enemmän tavaksi. 1960-luvun puolivälissä olikin mahdollista kävellä Kairossa ja Teheranissa ja nähdä lähes pelkästään länsimaisiin asuihin puk
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.