Hei! Mä tartten nyt apuu, en pysty kertoon vanhemmille asiasta,oon kertonu vaan mun parhaalle ystävälle tästä. Elikkäs oon 17v ikänen nuori nainen ja pelkään että olen masentunut tai että mulla on joku mielialahäiriö.
Oon ollu jo monta kuukautta alakuloinen, en toki näytä sitä muille koska en halua että kukaan huomaa ja huolestuu mun voinnista vaikka toisaalta toivoisinki et joku huomais. Mutta en mä voi puhuu kellekkää mun olosta ku en halua kuormittaa ketää mun masentuneisuudella. Mua muutenki hävettää olla tällanen, näytän kiltiltä, esitän ilosta ja sisältä oon ihan rikki, eikä kukaa tajuu sitä. Nytkin oon ollu koulusta pois ku oli eilen vähän sairas olo, mut huomenna mä en oikeesti haluu mennä kouluun. Syy on tosi säälittävä. Me lähtäs oppitunnille toiseen kouluun missä on mun yks kaveri jota en oo nähny pitkään aikaan ja se on sellanen joka tulee ihan mielissään tervehtiin mut mä vaan aattelen sitä et mä mokaan siinä jotenki ku tapaan sen, monesti ku tapaan jonku kaverin ketä en oo pitkään aikaan nähny nii meen sit ihan paniikkiin ja alan puhuun ihan sekavasti. Muutenki mulla on ihan paska ongelma ku en uskalla kattoo tuntemattomia silmiin, meen ihan paniikki tilaan jos juttelen jollekki jota en tunne. Aattelen aina vaan sitä et mä mokaan kuitenki jotenki. Varmaan joku sosiaalisuus kammo ja itsetunto alhaalla ku en pysty kommunikoimaan ihan normaalisti. Sitte äiti kysyy et miks sä et mee kouluun nii keksin vaan jonku tekosyyn. (Yleensä siis oikee syy on se et en vaan jaksa mennä kouluun ja aatella aina et tää päivä ku on ohi nii oon taas selvinnyt yhestä koulupäivästä.) Koulu mitä käyn on tosi kiva ja oon kiinnostunu alasta, mut otan aina jokaisen päivän selviytymishaasteena. Jos päivä on sujunut silleen etten oo mokannu nii on hyvä mieli mut jos oon mokannu nii tuntuu että en enää ikää kehtaa mennä kouluun. Yks päivä ajelin kotiin koulusta ja aattelin et ois vaan paljon helpompi ajaa auton alle pyörällä ku ei vaan jaksais enää. En enää oo onnellinen oikeesti ja kaikki mikä on ennen ollu hauskaa ei enää tunnu miltään. Kaikki vaan tuntuu menevän ihan päin persettä. Ja oon varmaan ihan hullu ku autossa istuessaki aattelen et ajettaspa kolari. En siis halua että muille sattuu mitää enkä välttisti kuollakkaa haluis mut haluisin vaan loukkaantua pahasti ja joutuu sairaalaan nii sitte saisin ainaki hoitoo. Tiedän, kuulostaa tosi sairaalta mut kerron vaan miltä musta tuntuu. Oon kysyny psykalla et voisinko käydä sille puhuun mut se ei käy meijän koululla nytte, enkö tiiä mistä hakee apua. Oon tähän asti yrittäny pysyy vahvana ja taistella vaan eteenpäin mutta pelkään että se romahdus tulee jossai vaiheessa. Eikä tässä ees ollu kaikki asiat mitä halusin kertoo mutta en jaksa kirjoittaa enempää. Mutta jos joku osais jotenki auttaa nii kiitti jo etukäteen!!
Oon ollu jo monta kuukautta alakuloinen, en toki näytä sitä muille koska en halua että kukaan huomaa ja huolestuu mun voinnista vaikka toisaalta toivoisinki et joku huomais. Mutta en mä voi puhuu kellekkää mun olosta ku en halua kuormittaa ketää mun masentuneisuudella. Mua muutenki hävettää olla tällanen, näytän kiltiltä, esitän ilosta ja sisältä oon ihan rikki, eikä kukaa tajuu sitä. Nytkin oon ollu koulusta pois ku oli eilen vähän sairas olo, mut huomenna mä en oikeesti haluu mennä kouluun. Syy on tosi säälittävä. Me lähtäs oppitunnille toiseen kouluun missä on mun yks kaveri jota en oo nähny pitkään aikaan ja se on sellanen joka tulee ihan mielissään tervehtiin mut mä vaan aattelen sitä et mä mokaan siinä jotenki ku tapaan sen, monesti ku tapaan jonku kaverin ketä en oo pitkään aikaan nähny nii meen sit ihan paniikkiin ja alan puhuun ihan sekavasti. Muutenki mulla on ihan paska ongelma ku en uskalla kattoo tuntemattomia silmiin, meen ihan paniikki tilaan jos juttelen jollekki jota en tunne. Aattelen aina vaan sitä et mä mokaan kuitenki jotenki. Varmaan joku sosiaalisuus kammo ja itsetunto alhaalla ku en pysty kommunikoimaan ihan normaalisti. Sitte äiti kysyy et miks sä et mee kouluun nii keksin vaan jonku tekosyyn. (Yleensä siis oikee syy on se et en vaan jaksa mennä kouluun ja aatella aina et tää päivä ku on ohi nii oon taas selvinnyt yhestä koulupäivästä.) Koulu mitä käyn on tosi kiva ja oon kiinnostunu alasta, mut otan aina jokaisen päivän selviytymishaasteena. Jos päivä on sujunut silleen etten oo mokannu nii on hyvä mieli mut jos oon mokannu nii tuntuu että en enää ikää kehtaa mennä kouluun. Yks päivä ajelin kotiin koulusta ja aattelin et ois vaan paljon helpompi ajaa auton alle pyörällä ku ei vaan jaksais enää. En enää oo onnellinen oikeesti ja kaikki mikä on ennen ollu hauskaa ei enää tunnu miltään. Kaikki vaan tuntuu menevän ihan päin persettä. Ja oon varmaan ihan hullu ku autossa istuessaki aattelen et ajettaspa kolari. En siis halua että muille sattuu mitää enkä välttisti kuollakkaa haluis mut haluisin vaan loukkaantua pahasti ja joutuu sairaalaan nii sitte saisin ainaki hoitoo. Tiedän, kuulostaa tosi sairaalta mut kerron vaan miltä musta tuntuu. Oon kysyny psykalla et voisinko käydä sille puhuun mut se ei käy meijän koululla nytte, enkö tiiä mistä hakee apua. Oon tähän asti yrittäny pysyy vahvana ja taistella vaan eteenpäin mutta pelkään että se romahdus tulee jossai vaiheessa. Eikä tässä ees ollu kaikki asiat mitä halusin kertoo mutta en jaksa kirjoittaa enempää. Mutta jos joku osais jotenki auttaa nii kiitti jo etukäteen!!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mitä aikasemmin haet apua, niin sitä helpompaa on parantuminen... Älä tee sitä virhettä kuin minä, että menet hakemaan apua vasta lähempänä kolmeekymppiä.. Itekkin menin taistellen eteen päin enkä ja esitin kilttiä ja vahvaa muittek silmissä vaikka muuten olin ihan ylä asteelta asti aika rikki...
Kiitos paljon kommentista! Mä tiedän et mun pitää ajoissa hakee apua ja niin mä teenki mut se askel on niin vaikee ottaa et kertoo jollekki, varmaan koulukuraattorille meinaan jutella ja kysyä et mitä mun kannattais tehä. Ja tuo sun kommentti vahvisti sen että mun on pakko puhua mahollisimman pian jollekki, koska varmasti on tosi rankkaa vaan yrittää yksin jaksaa! Miten sää nytten voit ku oot hakenut apuu?
Vaikeeta se oli itellekkin aluksi puhua kellekkään, ja on ajoittain varmaan vieläkin... Eipä kukaan kavereista tiedä että olen mt toimiston asiakas, se on jotenkin niin noloa vaikka ei pitäisi olla... Mutta eipä siitä tarvitse kellekkään kertoo jos ei halua...
No joo voin aika vaihtelevasti, yksityisellä psykiatrilla olen käynyt vaihtelevasti 5 vuoden ajan hakemassa saikkua ja juttelemassa kun on alkanut liikaa ahdistaa... Kirjoitti lähetteen julkiselle puolelle, jossa nyt käyn pari kertaa kk ja koittavat selvittää mikä mua vaivaa... Psykoterapiassa kävin 2vuoden ajan,mutta siitä ei oikeen tumtunut olevan apua... Töissä olen ollut aina silloin tällöin välillä vuoden ja välillä lyhyempiä työsuhteita, olen ottanut lopputilin usein kun on alkanut liikaaahdistaa ja on ollut ihan loppuun palanut... Noh se on aina helpottanut kun on päässyt töistä pois ja levänny kunnolla...
Joitain lääkkeitä olen kokeillut, mutta en ole niistä oikeen tykännyt ja sivuvaikutukset niissä eniten pelottaa kun voi jäädä pysyviksi... Nyt on koko ajan niin väsynyt että tekisi mieli kokeilla jotain lääkettä että jaksaisi lähteä töihin... Seronilia tuossa juuri kokeilin, mikä tuntuikin piristävän aika hyvin mutta toisaalta teki jotenkin saamattomaksi ja laiskaksi ja ruokahalu katosi ja tuli aivan hirveä kutina joka puolelle kehoa, se oli se viimeinen syy miksi sen lopetin...
Niin juu varmaan vaikka terveyden hoitajalle kannattaisi aluksi käydä juttelemassa, tai jos on rahaa tai saat säätettyä niin käy yksityisellä joka auttaa eteenpäin... En tiedä missäpäin asut, mutta pääkaupunkiseudulta tiedän ainakin muutaman hyvän yksityisen...
Ihan samoja juttuja mullakin häpeä tunne, pelkään että mokaan ja nolaan itteni, huono itsetunto... Jos tekee jonkun virheen töissäkin niin tulee kauhea häpeä ja kammo mennä sinne enää ja siitä menee yö unetkin,.ei hyvä... Ja tosi moni asia jännittää ihan sika pahasti, esim töihin meno joka aamu, välillä kauppaan menokin ja kaikki uudet asiat varsinkin...
Siis mulla on kans samoja juttuja ku sulla, et just kauppaan meno ahistaa joskus ja oon aika väsyny suurimman osan päivästä enkä jaksa keskittyy kunnolla tunnilla. Toki se väsymys tulee siitäkin ku nukun liian vähän yöllä. Vaikka monesti oon ihan hyvinki nukkuneena ihan hirveen väsyny. Mä sain kammon asiakaspalvelusta ku olin kesätöissä asiakaspalvelijana muutaman kesän, nii aloin siellä liikaa miettiin et entä jos mä mokaan jotenki nii sitte mä mokasi ku kädet rupes aina tärisen jos tuli vähänkään sellasia itsevarmempia tyyppejä ostaan jotai. Nii et en enää ikinä mee mihinkää asiakaspalvelijaksi... mut mä asun jossai tääl keskellä Suomee.
Soita lähimpään terveysasemaan rohkeasti, ovat velvoitettuja ottamaan vastaan ja lääkäri kirjoittaa lähetteen psykiatrian puolelle.
Ei kannata odotella ja ihmetellä.
Kiitos tiedosta, mä teen noin jos koulukuraattori ei osaa tehä mitää.