Sinulle vain

Viimeksi, kun oltiin tekemisissä ja kun istuttiin yhdessä vaiheessa lähellä toisiamme, niin tuntui siltä, kuin olisi ollut aamu ja oltaisiin juuri herätty vierekkäin. Jotenkin kehomme olivat sellaiset aamupöhnäiset, ja oltiin jollain mystisellä tavalla niin lähellä toisiamme. Ainakin minä koin niin, en tiedä, tunsitko sinä mitään. Olisin voinut tulla syliisi ja pussailla sinua.

Muutenkin kanssasi tuntuu usein siltä, kun oltaisiin tunnettu ja seurusteltu jo iäisyys. Vaikka ei seurustella eikä tapailla. Yhden kerran vaan hipaistu vahingossa. Siinäkin tosin oli niin paljon sähköä välillämme, että kummallakin taisi mennä pasmat vähän sekaisin. Mitäköhän se olisi, jos oikeasti joskus koskettaisimme toisiamme...

Sinä taidat jo tietää hassut, hyvät ja huonot puoleni. Minusta tuntuu, kun jollain tavalla tuntisin sinut hyvin. Ja silti taidetaan vähän tykätä toisistamme. Ainakin minä sinusta, vaikka välillä oletkin niin ärsyttävä.
37511
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Hauska ja hyvin kuvailit osittain kuin omaa tilannettani.

Äänestä
  • Näin on. Ja voin kuvitella miten ihana tuo tunne on.

    Äänestä

  • Siis en ap, kimppaan edellistä.

    Äänestä

No nyt on joku käynyt mun päässä lukemassa ajatukseni ja tuntemukseni :)

Äänestä

Minne menee? :)

Äänestä
  • Mikalle.

    Äänestä

  • ensanominne kirjoitti:

    Mikalle.

    Ahai Mika!

    Äänestä

  • Hei, eipäs varastella siellä! Vastaavat tuntemukset menee varmaan Mikalle, mutta aloitus ei. Se menee lähelle koordinaatteja 60°10′15″ N, 24°56′15″ E .

    t. Aloittaja

    Äänestä

  • ALOITUS EI MENE MIKALLE!!! Tarkennuksena vielä.

    t. Aloittaja

    Äänestä

Toivoisin erään naisen kirjoittavan noin juuri minulle. Minäkin olen tuntenut tuollaisen taianomaisen tunteen hänen lähellään ollessani.

Äänestä
  • Minä voisin kirjoittaa juuri sinulle noin. Mutta mistä tiedän sinun olevan sinä?

    Äänestä

  • Samoin voisin kirjoittaa alun hänelle (amies) jotain välillämme on, sen aistii, uskallus ei riitä siitä juttelin, ettei tuu haavoja"....

    Äänestä

  • kemiaahanse kirjoitti:

    Minä voisin kirjoittaa juuri sinulle noin. Mutta mistä tiedän sinun olevan sinä?

    Enpä voi tunnisteta laittaa kun toinen meistä on varattu ja vain toinen sinkku.

    Äänestä

  • kemiaakahdenvälillä kirjoitti:

    Enpä voi tunnisteta laittaa kun toinen meistä on varattu ja vain toinen sinkku.

    oletko Kimmo X....

    Äänestä

  • kemiaakahdenvälillä kirjoitti:

    Enpä voi tunnisteta laittaa kun toinen meistä on varattu ja vain toinen sinkku.

    Kumpi on varattu, sinä vai hän?

    Äänestä

  • kemiaakahdenvälillä kirjoitti:

    Enpä voi tunnisteta laittaa kun toinen meistä on varattu ja vain toinen sinkku.

    Meidän välillä on ehdottomasti sitä kemiaa, vaikka toinen meistä onkin varattu..On ikävä sua

    Äänestä

  • KemiaaTodellakin kirjoitti:

    Meidän välillä on ehdottomasti sitä kemiaa, vaikka toinen meistä onkin varattu..On ikävä sua

    Melko harvoin näemme. Voitais mun puolesta enemmänkin nähdä.

    Äänestä

  • kemiaakahdenvälillä kirjoitti:

    Melko harvoin näemme. Voitais mun puolesta enemmänkin nähdä.

    Niinpä...Nähtäispä useammin ja enemmän kahestaan. Seuraavaa hetkeä odotellessa.

    Äänestä

  • KemiaaTodellakin kirjoitti:

    Niinpä...Nähtäispä useammin ja enemmän kahestaan. Seuraavaa hetkeä odotellessa.

    Viimeksikin siinä oli meidän lisäksemme muita.

    Äänestä

  • kemiaakahdenvälillä kirjoitti:

    Viimeksikin siinä oli meidän lisäksemme muita.

    aina tuntuu populaa olevan...viimenäkemästä aikaa jo..

    Äänestä

  • kemiaakahdenvälillä kirjoitti:

    Viimeksikin siinä oli meidän lisäksemme muita.

    Milloin tämä viimeksi oli?

    Äänestä

  • kemiaakahdenvälillä kirjoitti:

    Viimeksikin siinä oli meidän lisäksemme muita.

    Niin oli...Eihän anneta sen häiritä liikaa. Tai tehään joskus yhessä jotain.

    Äänestä

Milloin näette seuraavan kerran?
Mistä tiedät tunteeko hän samoin kiinnostusta sinua kohtaan.. :)

Äänestä
  • No en nyt viitsi ihan yksityiskohtaisesti paljastaa kaikkea, mutta kyllä me taidamme lähiaikoina nähdä.

    Hänen tunteistaan en tietenkään voi sanoa mitään varmaa. Puhumattakaan siitä, että vaikka ihastusta hänenkin puoleltaan olisi ilmassa, haluaako hän kuitenkaan viedä asiaa pidemmälle.

    Äänestä

tunsin aivan samoin, halusin nostaa sinut syliini, loput tiedät. tulen uudelleen, tiedät sen.

Äänestä
  • Oisitpa hän.... Oot kerran nostanut, muistatko? Nosta uudestaan;)

    Äänestä

  • Muistan, jopa paikankin,kuinka voisin unohtaa,olet kullanarvoinen.

    Äänestä

  • mvsv kirjoitti:

    Muistan, jopa paikankin,kuinka voisin unohtaa,olet kullanarvoinen.

    häkellyin silloin eka, mut heti matkassa, ois saattanut olla pidempäänkin.... Aivan varmasti voisit kyllä nostaa ilmaan, kun seuraavan kerran nähdään. Sähkön.......

    Äänestä

  • Samoinaatoksin kirjoitti:

    häkellyin silloin eka, mut heti matkassa, ois saattanut olla pidempäänkin.... Aivan varmasti voisit kyllä nostaa ilmaan, kun seuraavan kerran nähdään. Sähkön.......

    Voisit hipunverran valaista,teen mitä hyvänsä.

    Äänestä

  • Kuule kuule.... Saat ite kertoo vinkkiä jo välillä. Juu-u tekisitte....pallo sulla ;)

    Äänestä

  • mvsv kirjoitti:

    Muistan, jopa paikankin,kuinka voisin unohtaa,olet kullanarvoinen.

    Milloin oltiin jutuissa? Oot ihana!
    Valtava ikävä sua!

    Äänestä

Voih S niitä sinun nauravia silmiäsi. Olisi pilkkaa väittää nähneensä silmistäsi pilkettä, hehkut, palat kirkkaalla liekillä. Sisäinen energiasi on huumaavaa. Naurusi, huumorintajusi. Kaikkien muiden kiemurtellessa epäluottamukseen aihetta, sinä seisot selkäsuorana ajatustesi luoman arvomaailman takana, arvostan. Et ole mikään heittopussi. Luotettava, lujatekoinen mies. Oma "mieheni" kertoi sinun seurustelevan. Hän on valehteleva omaneduntavoittelija, enkä tiedä sanoiko sinulla olevan kumppani siksi, että aistii himoni seuraasi. Olen nähnyt sinusta lukemattomia unia. Olen ajatellut eroa omasta suhteestani. Vaikka sitten en sinun kanssasi saisi elämääni jakaa, pitää minun päästä eroon tuosta loisivasta valehtelijasta..ei tunnu kumppanuudesta tulevan mitään. Alan väsyä, turhauttaa. Samalla koko suku sekopäisiä, tekopyhiä, laiskoja ja saamattomia.Kieroon kasvatettuja, tottuneet kaunistelemalla-liioittelemalla-valehtelemalla vapautumaan vastuusta. Sinusta en tiedä mitään, S, vaikka ollaan tavattu useasti vuosien varella. Jotenkin tuntuu, että tiedät kyllä. Tunnet kyllä. Tai se on vain osa energiaasi. Kunpa saisin kannustusta lopettaa tämän suhteen. Rakkautta ei vaan voi hallita, enkä tahtoisi loukata miestäni, mutta kohta olen niin sekaisin sinusta, että loukkaan häntä sinusta haaveillessani.

Äänestä

Näyttää siltä että ovat eri taajuudella tai ap:lla väärät koukut.

Äänestä

Onko ap nainen vai mies ?

Äänestä
  • Nainen.

    Äänestä

Ap. Siis nainen. Kaipaa (Mikaa). Mistäpäin kaipuu iske, minepäin. Omat nimikirjaimesi?

Äänestä
  • No tuolla yllähän se jo lukee, että aloittaja EI kaipaa Mikaa. Joku muu käynyt kommentoimassa mainitsematta, ettei ole aloittaja, ja tämä pitäisi käydä ilmi samassa kommenttiketjussa olevasta aloittajan kommentista. Samassa on paikkakin määritelty, noin niin kuin suunnilleen.

    t. Aloittaja

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SinulleVaan kirjoitti:

Viimeksi, kun oltiin tekemisissä ja kun istuttiin yhdessä vaiheessa lähellä toisiamme, niin tuntui siltä, kuin olisi ollut aamu ja oltaisiin juuri herätty vierekkäin. Jotenkin kehomme olivat sellaiset aamupöhnäiset, ja oltiin jollain mystisellä tavalla niin lähellä toisiamme. Ainakin minä koin niin, en tiedä, tunsitko sinä mitään. Olisin voinut tulla syliisi ja pussailla sinua.

Muutenkin kanssasi tuntuu usein siltä, kun oltaisiin tunnettu ja seurusteltu jo iäisyys. Vaikka ei seurustella eikä tapailla. Yhden kerran vaan hipaistu vahingossa. Siinäkin tosin oli niin paljon sähköä välillämme, että kummallakin taisi mennä pasmat vähän sekaisin. Mitäköhän se olisi, jos oikeasti joskus koskettaisimme toisiamme...

Sinä taidat jo tietää hassut, hyvät ja huonot puoleni. Minusta tuntuu, kun jollain tavalla tuntisin sinut hyvin. Ja silti taidetaan vähän tykätä toisistamme. Ainakin minä sinusta, vaikka välillä oletkin niin ärsyttävä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu