Esikoisten seurakunta

Jumalan poika sanoi opetuslapsille, kun he kysyivät: Vähänkö on jotka tulevat autuaaksi, pyytäkää ahtaasta portista mennä sisälle, sillä monta on, sanon minä teille, jotka pyytävät mennä sisälle ja ei taida.
Toisessa ketjussa saattoi tulla väärä käsitys mitä ajattelen jumalan valtakunnasta, se ei ole siis puuta eikä kiveä ei evl. Ei es. Ei edes vl. vaan se on sisällisesti meissä, esikoisten seurakunnan jäsenissä, jossa pää on kristus. Edellinen hajaannus lähti juuri samasta, että loukkaannuttiin esikoisten seurakuntaan eli kristukseen. Ajatellaampa asiaa toisinpäin, jos kuulisimme ettei ole varma onko tämä oppi oikea, saatta olla tai sitten ei, tätäkö toivotte? On raamatun mukaan oikein, että on luja luottamus.
1086
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

voi sinuakin raukkaa jonka Jumalakäsitykset ovat rusinan kokoisia j aitseensä käpertyneitä.
Ihanko tosissasi kuviittelet taivaan olevan parin bussilastin kokoisella joukolla täytetty, voi hyvö ihminen koita avartua hiukan edes niinkauan kuin ymmärrystä on vähänkin jälellä.

Äänestä
  • Aloittaja ,
    .
    Jos pitää luottaa sokeesti LV:t Kuka tulee autuaaksi USKOMALLA KRISTUKSEEN
    Ei ne jotkauskoo /luottaa sokeesti ihmiseen !. ei yksikään . Vaan Herra on sanonut
    että Usko POIKAANI Hän pelastaa, On yksi va. Pyhä Kolminaisuus ..siihen voi myös
    luottaa , ja saa armahduksen . mutta muita ei ole.

    Äänestä

  • Se oli hyvin verrattu jumalankäsitykset ovat rusinan kokoiset ja nekin itseensä
    käpertyneitä ,. Toinen asia Se on Seurakunta oppi väärä , Missään ei Raamatusa
    sanota että vain LLL:n läinen pelastuu. Vaan Raamattu sanoo JOKA USKOO.
    KRISTUKSEEN PELASTUU ILMAN ETU NIMEÄ (VL.n tai ES:n.).
    .
    SE ON KAIKKI JOTKA USKOO JEESUKSEEN KRISTUKSEEN , JA YKSIKÄÄN IHMINEN
    EI VOI SILLE MITÄÄN , TURHA ON PUHUJAN KUIN PUHUJAN TUODA OMIA TÄHÄN.
    TÄMÄ ON VAPAA USKO TÄÄLLÄ SAA USKOA KUKIN OIKEIN ,EI VOI TEHDÄ SITÄ
    MILLÄÄN RAJAUKSELLA , EIKÄ AJATUKSELLA ETTÄ VAIN IHMINEN ON OIKEASSA
    .
    EI IHMINEN OLE OIKEASSA ,RAAMATTU SANOO ETTÄ IHMINEN ON SYNTINEN
    AINA SIKSI PITÄÄ MIETTIÄ MITÄ PÄÄSTÄÄ SYNTI ASIASSA SUUSTAAN,.
    Toiseksi ihmisiä on LV:t ei mitään kummenpia. Olisi pitänyt selvittää sekin
    asia jo 1901. Tai ainakin hetimiten jälkeen ,eikä varttua 1996. =>(1992-1997)

    Äänestä

  • teuta01 kirjoitti:

    Aloittaja ,
    .
    Jos pitää luottaa sokeesti LV:t Kuka tulee autuaaksi USKOMALLA KRISTUKSEEN
    Ei ne jotkauskoo /luottaa sokeesti ihmiseen !. ei yksikään . Vaan Herra on sanonut
    että Usko POIKAANI Hän pelastaa, On yksi va. Pyhä Kolminaisuus ..siihen voi myös
    luottaa , ja saa armahduksen . mutta muita ei ole.

    joka teitä kuulee,se minua kuulee.

    Äänestä

  • Aika kuivettuneelta se sinnkin rusinasi näyttää olevan se on niinku Jeesus sanoi pyrkikäät ahtaastaportista sisälle teillä on se näyttää olevan pikaasen vaikeeta ku pits ottaan piispat Kari Irjakin plus muut kuolleenuskon kaverit rääayineen kaapuineen

    Äänestä

  • paapuonkiva kirjoitti:

    Aika kuivettuneelta se sinnkin rusinasi näyttää olevan se on niinku Jeesus sanoi pyrkikäät ahtaastaportista sisälle teillä on se näyttää olevan pikaasen vaikeeta ku pits ottaan piispat Kari Irjakin plus muut kuolleenuskon kaverit rääayineen kaapuineen

    Onko jompikumpi, Kari tai Irja, kieltänyt uskonsa Kristukseen? Onko sinulla vastaus jokaiseen kysymykseen, taidatko kaiken tiedon? Vai oletko vain muita kristittyjä pilkkkaava hurmoshenkinen lappiseparatistiänkyrähihhuli? Taidat olla.

    Äänestä

  • Jeesus sanoi: Vaikka Israelin kansaa olisi, kuin meressä hiekkaa heistä vain kourallinen pelastuu.
    Tästä voi hiukan vetää johtopäätöksiä kuinka suuri on pelastuvien joukko, vaikka sekin on suuri lukematon joukko, mutta siihen nähden joka menee laveata tietä kadotukseen.

    Äänestä

Eiköhän se lestadiolsille ole leveä portti helevettiin varattuna, mihin rikolliset muuten...

Ei Jeesusta seuranneet Jeesusta ristille asettaneet vaan kristityt joiden oppi elää edelleen ja nyt ei pilkata kuninkaaksi vaan Jeesusta elukkana teurastamisen opein.
Jeesuksen evankeliumi Johanneksen mukaan;
1:11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.

http://keskustelu.suomi24.fi/node/10558668#comment-54486271
"TEU.
2.4.2012 09:30
2. jUMALA HEITTI KRISRTUKSEN PÄÄLLE KAIKKIEN IHMISTEN SYNTIVELAN
JA HEIDÄN ANSAITSEMANSA RANGAISTUKSEN , JA HÄN OLI " LYÖTYNÄ "
HEIDÄN RIKKOMUSTENSA TÄHDEN JAKEET 4-5. . HÄNESSÄ ITSESSÄÄN EI OLLUT VÄÄRYYTTÄ EIKÄ SYNTIÄ , VAAN HÄN KANTOI TOISTEN SYNNIT . JUMALAN KARITSANA , HÄNET TEURASTETTIIN, VERI UHRINA SYNTISTEN PUOLESTA ."

Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
7:19 "Eikö Mooses ole antanut teille lakia? Ja kukaan teistä ei lakia täytä. Miksi tavoittelette minua tappaaksenne?"

http://keskustelu.suomi24.fi/node/9864171
"teuta
14.5.2011 16:22
Ei tuosta ÄLÄ TAPA käskystä , tarvii sen enenpää ymmärtää
kun mitä siinä lukee .."

SITTENHÄN SAATANA PALVELJOINEEN SAA NIIN KUIN HALUAA....
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10835053#comment-57305312
"teuta
8.8.2012 00:24
Kyllä minä ja paavi sen tiedämme , pitäisikö kysyä Jumalalta vielä ."

Äänestä

Alkaahan sitä perusessulta ja heinolalta löytyä Raamattua. Tosin ei kuoroasiaan löytynyt.

Se ei vain auta siinä tilanteessa, että ensinnäkin toimitaan vasten hyviä ja kalliita neuvoja, ja kirjoitellaan täällä, missä ei kuuliaisuuden nimessä tulisi kirjoitella.

Toiseksi, Raamattu ei anna lupaa puhua valheen päälle. Esikoisten hengelliset johtajat rakentavat hiekkalinnaa, jonka he kuvittelevat pysyvän pystyssä. He puhuvat pahaa kansankirkosta ja solvaavat saarnoissa estottomasti sen toimintaa, eivätkä itse näe itsessään ja eksklusiivisessa opissaan mitään väärää. Sellaista ei Raamatulla voi vahvistaa.

Jeesus söi ja oleili kaikkien kansanryhmien kanssa, pakanoiden, publikaanien, kalastajien, syntisten naisten, kirjanoppineiden ja fariseusten. Mutta eniten tuli ongelmia juuri viimeksi mainittujen kanssa, koska he olivat mielestään oikeassa.

Tämä sama tauti vaivaa ihmistä, joka on niin kertakaikkisen pyhä, että muiden järjestämä Jumalanpalvelus, kastetoimitus, ehtoollinen tai mikään muukaan tilaisuus ei kelpaa. Lapset ja nuoret myrkytetään pienestä pitäen kavahtamaan kaikkea, mikä on esikoisuuden ulkopuolella. Minkäänlaista yhteyttä muihin kristillisiin ryhmiin ei sallita.

Siispä täytyy todeta, että pelko taitaa hallita.

Äänestä
  • Niinpä mutta ei Jeesusta seuranneet Jeesusta ristille asettaneet vaan kristityt joiden oppi elää edelleen ja nyt ei pilkata kuninkaaksi vaan Jeesusta elukkana teurastamisen opein.
    Jeesuksen evankeliumi Johanneksen mukaan;
    1:11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/10558668#comment-54486271
    "TEU.
    2.4.2012 09:30
    2. jUMALA HEITTI KRISRTUKSEN PÄÄLLE KAIKKIEN IHMISTEN SYNTIVELAN
    JA HEIDÄN ANSAITSEMANSA RANGAISTUKSEN , JA HÄN OLI " LYÖTYNÄ "
    HEIDÄN RIKKOMUSTENSA TÄHDEN JAKEET 4-5. . HÄNESSÄ ITSESSÄÄN EI OLLUT VÄÄRYYTTÄ EIKÄ SYNTIÄ , VAAN HÄN KANTOI TOISTEN SYNNIT . JUMALAN KARITSANA , HÄNET TEURASTETTIIN, VERI UHRINA SYNTISTEN PUOLESTA ."

    Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
    7:19 "Eikö Mooses ole antanut teille lakia? Ja kukaan teistä ei lakia täytä. Miksi tavoittelette minua tappaaksenne?"

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Perusessu kirjoitti:

Jumalan poika sanoi opetuslapsille, kun he kysyivät: Vähänkö on jotka tulevat autuaaksi, pyytäkää ahtaasta portista mennä sisälle, sillä monta on, sanon minä teille, jotka pyytävät mennä sisälle ja ei taida.
Toisessa ketjussa saattoi tulla väärä käsitys mitä ajattelen jumalan valtakunnasta, se ei ole siis puuta eikä kiveä ei evl. Ei es. Ei edes vl. vaan se on sisällisesti meissä, esikoisten seurakunnan jäsenissä, jossa pää on kristus. Edellinen hajaannus lähti juuri samasta, että loukkaannuttiin esikoisten seurakuntaan eli kristukseen. Ajatellaampa asiaa toisinpäin, jos kuulisimme ettei ole varma onko tämä oppi oikea, saatta olla tai sitten ei, tätäkö toivotte? On raamatun mukaan oikein, että on luja luottamus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu