Lajien välinen yhteistyö

Mitä mieltä olette lajien välisestä yhteistyöstä, yhteistreeneistä ja vastaavasta? Millaisia kokemuksia teillä on asiasta?
5903
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Lajien välinen yhteistyö on todella antoisaa kun vaan on mieli avoinna eikä asenteella oma juttu paras,muut ei mitään. Todella kokeilun arvoista, siinä oppii

Äänestä

Se on hyvin arvokasta lajien eteenpäin kehittymisen mielessä. Esim. monet kiinalaiset lajit voisivat ottaa oppia muay thain pariharjoittelusta joka tulee kuvioihin heti alusta jossa harjoitellaan tekniikoita vapaasti hieman vastustelevaan vastustajaan.

Äänestä

Esim. Yhteisleirit on todella rautaisia.

Äänestä

Jotkin lajit ovat ns. koteloituneet ja ovat lakanneet ottamasta vaikutteita toisista lajeista. Tämä on sinänsä sääli, sillä näin toimimalla jää lajien hyviä puolia täysin harjotitelematta.

En nyt ala sormella osoittamaan mitkä lajit ovat täysin eristyneet muista lajeista tai mitkä lajit sitten eivät, se olisi keskustelu erikseen ja varmasti myös paikkakuntakohtaista.

Kuitenkin omien kokemusten perusteella 90-luvun alussa oli oikea kulta-aika lajien väliselle yhteistyölle, silloin oli monien lajien yhteisleirejä ja harjoituksissa sai käydä täysin vapaasti. Nykyäänhän osa lajeista tuntuisi keskittyvän niin tiukasti omaan konseptiinsa, ettei sinne tunnu mahtuvan toisenlaista ajattelutapaa. Harmi sinänsä, jokaisella lajilla on hyviä ajatuksia kamppailusta.

Äänestä
  • Lajien välinen yhteistyö ja muihin lajeihin tutustuminen on mielestäni välttämätöntä. Yksikään laji ei ole täydellinen, vaan oma näkemykseni (yli 14v. kamppailulaji taustalla) on että tietyt lajit soveltuvat tiettyihin tilanteisiin paremmin kuin toiset(esim. IP-tilanteet / kamppailu-urheilu).

    Itse olen käynyt, ja käyn yhä aina tilaisuuden tullen, muiden lajien treeneissä esim. toisella paikkakunnalla käydessä on mukava vierailla paikallisissa seuroissa. Olen huomannut että yleensä treeneihin pääsee mukaan, ns.suljetuissa lajeissakin kuten hokutoryu ja krav maga, varsinkin jos on pyörinyt piireissä vähänkään pidempään. BJJ ja vapaaottelutreeneihin pääsee jokapaikassa mukaan halukkaat.

    Turvallista uutta vuotta 2005.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Budoka kirjoitti:

Mitä mieltä olette lajien välisestä yhteistyöstä, yhteistreeneistä ja vastaavasta? Millaisia kokemuksia teillä on asiasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu