Sääli.
Tämän palstan kirjoittajista valtaosa on sitä joukkoa, johon itsekin aiemmin kuuluin, uudestisyntymättömiä luulouskovaisia.
Heidän kirjoituksia lukiessani muistuu mieleeni se pimeys, jota itsekin luulin valkeudeksi ja oikeaksi uskoksi. Minulla oli samanlainen väärä varmuus ja pönkitin sitä samalla tavalla; Raamattua hokemalla. Kaikki oli hyvin, rukoilin iltarukoukset, olin onnellinen, luulin olevani elävässä uskossa. Jos olisin vielä siinä tilassa, saattaisin olla täällä kirjoittelemassa sakramenteista, olihan minulla paljon annettavaa muille. Huh!
Sain osakseni Jumalan käsittämättömän armon, sain ensin synnintunnon, hädän sieluni puolesta. Kaikki entinen varmuus oli pois. Lyhyesti, tuntui kuin olisin helvetissä, Jumalan armon ulottumattomissa ja täysin ansaitusti. Sillä nyt olin pelkkää syntiä täynnä, silmiäni hieman raotettiin. Onnekseni sain syntini anteeksi, näin lievästi ilmaisten. Enemmän kuin tuhat lottovoittoa.
Näissä kokemuksissa myös mieleni muutettiin lähes täysin. Monet ennen hyväksymäni asiat sain ymmärtää kauhistuksiksi Jumalan edessä. Ja ihmeellistä, ne olivat sitä myös jumalansanan mukaan. Miksi en sitä aiemmin ymmärtänyt?
Ystävyyssuhteet muuttuivat. Kun keskustelimme ystävien kanssa, niin nyt usein tuli erimielisyyttä. Olin aivan hämmästynyt, että ihmiset tahtoivat pysyä siinä pimeydessä. Nyt ymmärrän, että usko ei ole otettavissa. Toisaalta löysin uusia ystäviä ja oli yllättävää ja turvallista huomata, että nuo ymmärtävät näitä asioita paljon minua paremmin. Sain löytää lauman. Samoin olen saanut läheltä seurata muutaman läheisen syntymistä Jumalan lapseksi. Ihmeellinen muutos ja niin suuri ilo.
Mutta monet, monet entiset ystävät ja läheiset sukulaiset ovat vielä siinä pimeydessä. Riitelevät väärässä varmuudessa uskovaisia vastaan. Monia on jo haudattu tuossa kauheassa itsepetoksessa.
Miksi kirjoitin tämän???
Siksi, että edes yksi teistä pysähtyisi. Havahtuisi siihen, että enhän minä tosiaan ole uudestisyntynyt, ei ole sellaisia varmoja kokemuksia, vain jotain haparoivaa uskottelua. Syntyisi totinen tarve, aitoja hätähuutoja helvetistä taivaaseen. Lopettaisit riitelyn Jumalaa ja hänen seurakuntaansa vastaan.
Meillä on syytä olla onnellisia seurakunnasta ja sen johdatuksesta. Lapin vanhimmat tekevät vastuullista työtä ja kaikki oikeat uskovat kiittävät Jumalaa tästä.
Tämän palstan kirjoittajista valtaosa on sitä joukkoa, johon itsekin aiemmin kuuluin, uudestisyntymättömiä luulouskovaisia.
Heidän kirjoituksia lukiessani muistuu mieleeni se pimeys, jota itsekin luulin valkeudeksi ja oikeaksi uskoksi. Minulla oli samanlainen väärä varmuus ja pönkitin sitä samalla tavalla; Raamattua hokemalla. Kaikki oli hyvin, rukoilin iltarukoukset, olin onnellinen, luulin olevani elävässä uskossa. Jos olisin vielä siinä tilassa, saattaisin olla täällä kirjoittelemassa sakramenteista, olihan minulla paljon annettavaa muille. Huh!
Sain osakseni Jumalan käsittämättömän armon, sain ensin synnintunnon, hädän sieluni puolesta. Kaikki entinen varmuus oli pois. Lyhyesti, tuntui kuin olisin helvetissä, Jumalan armon ulottumattomissa ja täysin ansaitusti. Sillä nyt olin pelkkää syntiä täynnä, silmiäni hieman raotettiin. Onnekseni sain syntini anteeksi, näin lievästi ilmaisten. Enemmän kuin tuhat lottovoittoa.
Näissä kokemuksissa myös mieleni muutettiin lähes täysin. Monet ennen hyväksymäni asiat sain ymmärtää kauhistuksiksi Jumalan edessä. Ja ihmeellistä, ne olivat sitä myös jumalansanan mukaan. Miksi en sitä aiemmin ymmärtänyt?
Ystävyyssuhteet muuttuivat. Kun keskustelimme ystävien kanssa, niin nyt usein tuli erimielisyyttä. Olin aivan hämmästynyt, että ihmiset tahtoivat pysyä siinä pimeydessä. Nyt ymmärrän, että usko ei ole otettavissa. Toisaalta löysin uusia ystäviä ja oli yllättävää ja turvallista huomata, että nuo ymmärtävät näitä asioita paljon minua paremmin. Sain löytää lauman. Samoin olen saanut läheltä seurata muutaman läheisen syntymistä Jumalan lapseksi. Ihmeellinen muutos ja niin suuri ilo.
Mutta monet, monet entiset ystävät ja läheiset sukulaiset ovat vielä siinä pimeydessä. Riitelevät väärässä varmuudessa uskovaisia vastaan. Monia on jo haudattu tuossa kauheassa itsepetoksessa.
Miksi kirjoitin tämän???
Siksi, että edes yksi teistä pysähtyisi. Havahtuisi siihen, että enhän minä tosiaan ole uudestisyntynyt, ei ole sellaisia varmoja kokemuksia, vain jotain haparoivaa uskottelua. Syntyisi totinen tarve, aitoja hätähuutoja helvetistä taivaaseen. Lopettaisit riitelyn Jumalaa ja hänen seurakuntaansa vastaan.
Meillä on syytä olla onnellisia seurakunnasta ja sen johdatuksesta. Lapin vanhimmat tekevät vastuullista työtä ja kaikki oikeat uskovat kiittävät Jumalaa tästä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.