miksi se on niin vaikeaa, miksi ei vaan onnistu. Meidät pitäisi lähettää jonnekin
autiolle saarelle pariksi viikoksi, että meidän olisi pakko puhua ja kohdata toisemme
oikeasti. Kun tunteita kuitenkin on, tiedän sen. Mahdollisuus vielä meille.
autiolle saarelle pariksi viikoksi, että meidän olisi pakko puhua ja kohdata toisemme
oikeasti. Kun tunteita kuitenkin on, tiedän sen. Mahdollisuus vielä meille.
Vastaukset 13
Vanhimmat
roikkuja olet. Toista ei kiinnosta, mutta käännät omassa nupissasi asiat mieleisiksesi.
Ketä ei kiinnosta kuka. Nähtävästi täällä kääntää yks jos toinen.
kateellinen, katkera ja erittäinen lapsellisen mustasukkainen ihminen, joka ei osaa kehittyä oikeaan suuntaan, vaan on valinnut tuollaisen toisenlaisen tien.
Sehän kuulostaa hienolta.
Totta joko lähdetään tai nyt ainkain voisi ottaa yhteyttä. :8
vankityrmään,,,ok. Ota yhteyttä niin katotaan miten eteenpäin? Keväämmällä sitte että saa vähä etäisyyttä tapahtumiin. Tunteita edelleen.
Olen samaa mieltä kyllä!
Mistä sen tietää, että tunteita on? Itse mietin tätä ja olen tullut tulokseen, että kaikki on omaa mielikuvitusta ja toivetta, vaikka saattaa ehkä osuakin oikeaan. Varmuuttakaan ei saa, mutta todennäköisyys on että ei asiat ole niin kuin toivoo. Kivaahan se olisi. Autiolla saarella kaksi yksinäistä alkavat vähintäänkin liittolaisiksi, jolleivät ystäviksi tai rakastajiksi.
Oletko jonkun toisen siis?
No mutta tuohan on hyvä idea nainen. Miksi vain pariksi viikoksi? Voitas olla siellä saarella parisen kuukautta. Saatas nauttia kahestaanolosta. Tutustua. Nähtäs joka hetki toisemme. Kyllä siinä ajassa tulis kaikki varmaan kerrottua toisillemme. Ehkäpä opittas muutakin siinä samalla. Selviytymistaitoja. Yhdessä.
Se yks suloinen ja syötävä mies...Mielellänihän minä sinua katselen. Huh. Nyt tuli kuuma. :) Ap en ole, vaikka samoja ajatuksia onkin.
Ms Wilson the volleyball mehän olemme autiolla saarella. Toinen meistä on selkeesti ammattiavun tarpeessa kai
:) Samaa mieltä! Meidät kans :) Tulis selville, olisiko meidän elämät toisiaan täydentäviä ja tarvitsisimmeko toisiamme rakkauteen.