Vanhusten kotihoito tökkii pahoin

sivupersoona

Tapasin eilen vanhan tutun. Vanha hän on iältään ja vanha myös tutuuna. Vaihdettiin kuulumisia ja tutun kuulemiset olivat vähintäänkin hätkähdyttäviä.
Tuttu oli oli ollut sairaalassa vaivoinen ja päästyään kotiin, hän sai kunnalta palveluseteleitä vastaan kotiapua. Siivouksen ja mm. kylvetyksen kotona kerran viikossa.
Mutta kun siivooja tuli, hän oli nuori mamu, joka ei osannut suomea sanaakaan. Työn jälki oli, kuin "juosten kustu", mutta kun kielitaito esti kaiken keskustelun asia jäi siihen.
Pahempaa oli tulossa kunnan kotiavusta. Oli kylpypäivä ja kotiin tuli kylvettäjä, mutta minkälainen. Ensinnäkin hän oli mies ja tuttuni taas on hento vanha nainen. Tuttu oli nimenomaan sanonut kunnan kotiapuun, että miestä hän ei halua pesemään itseään. Kaiken kukkuraksi kyseessä oli musta mies, joka vaikutti hieman pelottavalta tutun naisen silmissä.

Vanhusten kotihoidosta puhutaan paljon ja etupäässä negatiivista käyttäjien taholla. Päättäjät uskovat kotihoitoon, kuin pässi sarviinsa, mutta käytäntö kertoo, että kotihoito tökkii pahoin.

Mitä kaikkea vanhusten kodeissa tapahtuu emme tiedä. Sen tiedämme, että kaikki ei ole niin kuin päättäjät kertovat.

2

244

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • väsynyttähänmenoon

      Olisihan Suomessa omiakin nuoria työttömiä, mutta kaipa mamut menee edelle joka jonossa. Mamu naiset saa aina naislääkärin, omat uimahallivuorot ilman miehiä jne. Katkeraksi vetää, kun vuosikymmeniä veroja maksanut suomalainen on nykyisin toisarvoinen. Moni vanhus on nälkiintynyt kun ei huolehdita maistuuko kotiin tuotu ruoka ja pystyykö vanhus sitä edes syömään. Ateriapalvelu sitäpaitsi maksaa niin paljon, ettei kaikilla ole siihen varaa. Täälläkin hinta melkein 9 euroa päivässä. Moni on kaurapuuron ja mikrokeiton varassa. Samaan aikaan nuoret elintasosurffari miehet saa vokissa 4 vaatimusten mukaan suunniteltua monipuolista ateriaa maksamatta pennin hyrää ja panematta tikkua ristiin. Miten heillä on varaa käydä uimahallissa, sehän maksaa suomalaisille 7 euroa kerta ? Vesiliikunta olisi mahdollista nivelvaivaiselle, mutta ei ole varaa eikä uskalla enää mennä kun matu miehet siellä isolla joukolla terrorisoi muita.

    • Hyvä kysymys tuo, mitä kaikkea vanhusten kotona tapahtuu, emme tiedä.
      Kun asiahan on niin, että se, ettei koskaan tulla tietämäänkään sitä, mitä vanhusten kotona tapahtuu kotihoidon henkilökunnan siellä ollessa. Tuon asian, ettei tapahtumista vuoda mitään tietoja vanhuksen kodin ulkopuolelle, kotihoito on ainakin Helsingin sillä alueella, jossa minä käytän kotihoidonpalveluja varmistanut vaatimalla minulta kotihoidonpalveluja käyttävältä vanhukselta allekirjoituksellani, "kotihoidon pelisäännötlomakkeella", noudattamaan tuossa lomakkeessa mainittuja sääntöjä. Joista yksi sääntö kieltää vanhuksen kodissa valokuvaamisen ja video kuvaamisen sinä aikana, jolloin kotihoidon henkilökuntaa on paikalla.
      Tuosta kotihoidon pelisäännöt lomakkeesta käy selville myös se, että kotonaan asuvan vanhuksen tulee hoitoa kotihoidontaholta saadakseen täyttää, tuossa kotihoidon pelisäännöt lomakkeessa luetellut "ehdot" .
      Että, kun näin perusteellisesti kotonaan asuva vanhus on ulkoistettu, perusturvalakimme turvaavista, "jokaisen kansalaisen tulee saada hyvä hoito ja hoida" kansalaisoikeuksista, että ei ole ollenkaan ihme kun kotihoito tökkii.
      Mutta se kyllä on ihme, miksi kansalaiset eivät näytä vaativan vanhuksille hyvää hoitoa?
      Vaikka hallitus on vuosikymmenien ajan huonontamistaan huonontanut niin vanhusten hoitoa, kun ihmistenhoitoa yleensä Siitä huolimatta, että eduskunnassa on jo useamman hallituksen aikana luvattu parantaa maamme vanhustenhoitoa.
      Sitähän on kerätty nimiä kansalaisilta vanhustenpuolesta adressiin jo ainakin kaksikertaa ja nuo adressit on luovutettu eduskunnalle, mutta muutosta parempaan ihmistenhoitoon ei lupauksista huolimatta ole tullut.
      Sitä ei voi muuta kun ihmetellä, miten vähän tämän maan kansalaiset välittävät lähimmäisistään ja miten ajattelemattomia kansalaiset on, oman uhkaavan vanhuutensa suhteen? Ja miksi kansalaiset yhä uudelleen valitsevat samat ne samat edustajat asioitaan hoitamaan, jotka ovat monet kerrat kansalle antamansa lupaukset virkaanastumisensa jälkeen unohtaneet.
      inun muistikuvani mukaan, hallitus ja hallitukseen pyrkijät ovat luvanneet parantaa maamme vanhustenhoitoa jo 1970 luvulta lähtien. joten on aiheellista kysyä, miksi kansalaiset ovat vuosikymmenienajan sallineet tälläisen huijauksen?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1403
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1071
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      888
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      693
    5. 68
      693
    6. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      210
      603
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      589
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      551
    9. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      527
    10. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      513
    Aihe