Uima Allah Riemua

Näin me suomalaiset teistä ajattelemme:

https://www.youtube.com/watch?v=u5UZwhHtq_A

Oletteko koskaan ajatelleetkaan itse ryhtyä ihmisiksi? Pestä itsenne saippualla ja paskoa vessanpönttöön, joo, ne on just sitä, ei kasvojenpesua varten!

Jos ette, pysykää ainakin meistä ihmisistä kaukana.

"Rasisti!"
3351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

KOTIMAA 1.7.2015 18:05 STT

Helsingin käräjäoikeus langetti mieskolmikolle tuomiot 15-vuotiaan tytön raiskauksesta. Miehet saivat tuomion myös lapsen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Käräjäoikeuden mukaan miehet olivat polttaneet uhrin kanssa kannabista, minkä jälkeen kaikki kolme tekijää työntyivät uhriin vuorotellen väkisin.

Kenny Atoki-Embambe tuomittiin vuodeksi ja kuukaudeksi vankeuteen ja Yves Kimuete kahdeksi vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen. Anzabi Jordan Mokango tuomittiin keskiviikkona yhdeksän kuukauden ehdottomaan vankeuteen.

Atoki-Embambelle langetettiin saman juttuvyyhden käsittelyssä jo toukokuussa kahden vuoden vankeustuomio 13-vuotiaaseen kohdistuneesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja Mokangolle kaksi vuotta ja kolme kuukautta 12-vuotiaaseen kohdistuneesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Anzabi Jordan "Molotova" Mokango
MOLOTOVA --ADRENALIINI

https://www.youtube.com/watch?v=FfNLXoZnGAg

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/karajaoikeus-tuomitsi-vankeutta-15-vuotiaan-joukkoraiskauksesta/701109/

Äänestä

Tekijän henkilöllisyyttä viranomaisten taholta salataan, mutta kyllä se vielä tietoon saadaan ja saatetaan.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1454047209501.html

"Lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittu mies huijasi Helsingin kaupungilta liki 16 000 euroa sosiaalitukina

Julkaistu: 29.1. 20:52

KUOPIO Törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja törkeästä raiskauksesta käräjäoikeudessa tuomittu mies on saanut Itä-Suomen hovioikeudessa rangaistuksen myös törkeästä petoksesta.

45-vuotias mies oli laittomana maahanmuuttajana väärällä nimellä ja virheellisin perustein huijannut Helsingin kaupungilta yhdeksän kuukauden aikana 15886 euron sosiaalituet.

Hovioikeus on tuominnut miehen 6 vuoden 2 kuukauden vankeusrangaistukseen. Hänen on maksettava petkuttamansa sosiaalituet takaisin Helsingin kaupungille. Seksuaalirikosten uhrille miehen on korvattava kaikkiaan noin 40000 euroa.

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi 45-vuotiaan miehen viime huhtikuussa törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja törkeästä raiskauksesta kuudeksi vuoden vankeuteen. Rikokset olivat tapahtuneet vuosina 2000-2007.

Käräjäoikeus hylkäsi syytteen törkeästä petoksesta. Käräjäoikeus velvoitti tuomitun korvaamaan asianomistajalle vapaudenloukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä 22000 euroa sekä kivusta ja särystä 9000 euroa. Uhrin oikeuskulujakin miehen kontolle tuli 4139 euroa.

Tuomittu on hovioikeuden päätöksellä pidettävä edelleen vangittuna.

Hovioikeus on päättänyt, että uhrin nimi ja oikeudenkäyntimateriaali lukuun ottamatta lopputulosta ja sovellettuja lainkohtia pidetään salassa helmikuuhun 2075 saakka.

IS"

Nyt suvakit vankilan eteen plakaatteinenne vastustamaan rasistista oikeusjärjestelmäämme! "Mamu-kulta vapaaksi! Mä annan sulle, kulta! Raiskaa mut!"

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Suljettu.toistaiseksi kirjoitti:

Näin me suomalaiset teistä ajattelemme:

https://www.youtube.com/watch?v=u5UZwhHtq_A

Oletteko koskaan ajatelleetkaan itse ryhtyä ihmisiksi? Pestä itsenne saippualla ja paskoa vessanpönttöön, joo, ne on just sitä, ei kasvojenpesua varten!

Jos ette, pysykää ainakin meistä ihmisistä kaukana.

"Rasisti!"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu