lastensairaalan

järkyttävää rahantuhlausta,kun ostavat 20 000 tuhannella eurolla veikko hirvimäen kiiski teoksen.ihan kuin pikkulapsen tuherrus kuvista päätellen.sopiva hinta ois noin 2 euroa.näyttää olevan kyseisellä laitoksella aivan liikaa rahaa.toivottavasti valtio ei tue tulevaisuudessa meidän verorahoista yhtään kun on varaa moiseen paskaan laittaa rahaa.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tuolla rahalla olisi saanut esim. useamman sähkösängyn.

Miksi esim. jotkut kuvaamataidon opettajiksi opiskelevat opiskelijat eivät voisi kuvittaa sairaalarakennusta???:(

Äänestä

Saisi vaikka sähkötuolin,jota voisi testata lastensairaalan asioista päättävillä tupeloilla. Kyllä rahoja riittää maahantunkeutujien paapomiseen,mutta ei rärkeälle lastensairaalalle.

Äänestä

  • Lieksassa olisi käyttöä sähkötuolille. Saisikohan niitä mistään käytettynä ja halvalla. Toisaalta meillä Lieksassa ei ole enää kohta sähköjä kun pakolais pisnis kusi ja kaupunki ajautui konkurssiin. Löytyisiköhän Nurmeksesta henkilöitä jotka osaavat korjata agrikaatteja, sillä meidän koneinsinööreillä on taidot hieman ruosteessa vaikka Soile kyllä sano että ne osaa ja että ne on voimavara.

    Äänestä

Sekö kaksimetrinen taideteos "Kiiski" tulee katossa riippumaan jossain Lasten sairaalan tiloissa. Tuommosesta "taiteesta" lapsipotilaat saavat trauman, eivätkä sen jälkeen lähde hoidettavaksi ao.laitokseen..Ja tästä "pedosta" maksettu 20.000,-. Mistä rahoista, eihän vaan niistä kerjuuvaroista joita kerättiin lastensairaalalle..

Äänestä
  • taidesäätiö lahjoittaa rahat,mutta voisi kyllä sisustaa lapsille mieleen olevalla taiteella ja kysyä lapsilta mitä haluaisivat siellä seinillä olevan..järkyttävä hinta yhdestä puupalasta joka tulee kattoon.ei siinä lapsia ajatella,vaan pönkitetään jonkun päättäjän paisunutta egoa taas.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuherrusyök kirjoitti:

järkyttävää rahantuhlausta,kun ostavat 20 000 tuhannella eurolla veikko hirvimäen kiiski teoksen.ihan kuin pikkulapsen tuherrus kuvista päätellen.sopiva hinta ois noin 2 euroa.näyttää olevan kyseisellä laitoksella aivan liikaa rahaa.toivottavasti valtio ei tue tulevaisuudessa meidän verorahoista yhtään kun on varaa moiseen paskaan laittaa rahaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu