Mitä mieltä olette tästä minun toiminnasta, eli minä olen sijoittanut 5000e aina yhteen yhtiöön kerralla ja kun olen voitolla n 200-300e niin myyn kaikki pois ja kerään voitot joista tosin vähennetään välityspalkkio 7e ja pääomavero 30% Sitten etsin ja opiskelen taas seuraavan yhtiön jota ostan tuolla n 4000e panoksella jne jne. Minä olen itse ajatellut asia niin että ei minulla ole aikaa odotella monia vuosia noin pienellä osakesalkulla ja että minä hyödyn ja kartutan salkkuani tällä kyseisellä toiminnalla paljon nopeammin. Toki tiedän että tähän liittyy suuria riskiä, mutta ne riskit on nyt vaan otettava jos meinaan kerätä rahaa.
Olen aloittanut osakkeiden ostamiset noin vuosi sitten ja olen siis tehnyt vain muutaman myynnin josta saanut voittoa, onko minulla ollut kenties ehkä tuuriakin matkassa :)
Minulla on 5000e osakkeet
12
140
Vastaukset
- oikealla.linjalla.olet
Nouseviin kursseihin parasta sijoitustulosta tekee todistettavasti tikkaa heittävä simpanssi. Nyt on ollut pitkän aikaa tilanne, jossa kuka tahansa, joka osaa edes syödä veitsellä ja haarukalla, on tehnyt voittoa. Älä nyt turhaa onnittele itseäsi.
Sijoitustapasi on koettu ja monen haisevan rikkaan sijoittajan käyttämä. Mutta sinä tosin olet unohtanut puolet koko "strategiasta": mitä teet, kun tulee turskaa?
Muuan Saudi-Arabialainen prinssi (niitähän siellä riittää) esitteli aikoinaan Fortune-lehdessä strategiaansa: Jos sijoitus nousee 15%, hän myy heti. Jos sijoitus laskee 10% hän myy heti. Aivan riippumatta siitä, onko yhtiö "hyvä" tai "huono". Kaverin näin hoitama "harrastussalkku" oli kooltaan jotain sadan miljoonan dollarin luokkaa. Hyvin tuolla tienasi. - hohjaa
Mitä välittäjää käytät? Voisin ostaa sen osakkeita, koska sehän tuossa hommassa rikastuu kaikkein eniten.
- Voi.noinkin.tehdä
Minä taas ajattelin eläkkeellä ruveta samaan leikkiin kun aloittaja. Sittenhän sitä joutaa. Ostin tammikuussa Fortumia, ovat jo nousseet. Odotan kuitenkin osinkoja, koska on varaa pitää kauemminkin. Mutta yhtä hyvin kannattasi myydä.
Laita exceliin tulot ja kulut, siinä näet, miten paljon kulut haukkaavat ja mikä on todellinen voitto. Itse ostan aina kerralla 1000 kpl. - Vakuusvaje
Kääntäisin menettelysi juuri päinvastaiseksi. Jos olet tehnyt onnistuneen sijoituksen ja osake on noussut, osta lisää. Kastele puutarhasi hyviä taimia äläkä aina kitke parhaita pois. Rauhallisemmalla toiminnalla saat aikaa myöten suurempia voittoja ja säästät välityskuluissa.
- kuinkassitten
Tuo odottamisen menstys riippuu kokonaan siitä, onko ostanut osakkeet suursijoittajan tekemän alamäen vaiheessa, vai ylämäen vaiheessa.
Alhaalla ollessa ostetut kannattaa pitää melko kauan, ylhäällä ollessa pois heti, kun voitto vaikka juuri tuon 15%. Ihan ylhäällä ollessa ei edes kannata ostaa, ja koskee kaikkia osakkeita, ehkä valtavalla osingolla olevat kannattaa pitää ainakin sen yli. - kewadq
kuinkassitten kirjoitti:
Tuo odottamisen menstys riippuu kokonaan siitä, onko ostanut osakkeet suursijoittajan tekemän alamäen vaiheessa, vai ylämäen vaiheessa.
Alhaalla ollessa ostetut kannattaa pitää melko kauan, ylhäällä ollessa pois heti, kun voitto vaikka juuri tuon 15%. Ihan ylhäällä ollessa ei edes kannata ostaa, ja koskee kaikkia osakkeita, ehkä valtavalla osingolla olevat kannattaa pitää ainakin sen yli.Tai sitten ostaa vain koko ajan lisää, niin huomaa parinkymmenen vuoden päästä olevansa varsin varakas.
Tämä on paras strategia kaikille niille, jotka eivät omista hyvää kristallipalloa. - kuinkassitten
kewadq kirjoitti:
Tai sitten ostaa vain koko ajan lisää, niin huomaa parinkymmenen vuoden päästä olevansa varsin varakas.
Tämä on paras strategia kaikille niille, jotka eivät omista hyvää kristallipalloa.Siinäpä se, täytyy olla kovin varakas jo alunperin, jos ostaa koko ajan lisää!
- kewadq
kuinkassitten kirjoitti:
Siinäpä se, täytyy olla kovin varakas jo alunperin, jos ostaa koko ajan lisää!
Ei todellakaan tarvitse. Pitää vaan olla juoksevat menot pienemmät kuin tulot, niin sen erotuksen voi laittaa sijoituksiin.
- Näin-kävi
kewadq kirjoitti:
Tai sitten ostaa vain koko ajan lisää, niin huomaa parinkymmenen vuoden päästä olevansa varsin varakas.
Tämä on paras strategia kaikille niille, jotka eivät omista hyvää kristallipalloa.Itsellä ei ole kokemusta kun ei ole tähän asti ollut rahaa sijoituksiin (kolmen vuoden kuluttua tilanne muuttuu ja sitten pitää itsekin tutustua aihepiiriin paremmin). Mutta tuo strategia "always buy never sell" toimi erinomaisesti miehelläni. Hän osti parinkymmenen vuoden aikana osakkeita säännöllisesti mutta ei koskaan myynyt. Kun hän realisoi salkkunsa pari vuotta sitten (ostimme asunnon ja hän halusi ottaa mahdollisimman vähän lainaa) hän sai siitä noin kaksi kertaa enemmän kuin mitä oli osakkeista maksanut. Ihan hyvää tasaista tuottoa siitä tuli.
Hän maksoi lainansa pois niin nopeasti kuin pystyi ja on nyt alkanut taas kerätä osakesalkkua. Strategia on sama, keskittyy osakkeisiin jotka maksavat hyvää osinkoa (viime vuoden aikana lähinnä USA:laisiin yhtiöihin) ja ostaa säännöllisesti lisää mutta ei myy. - kuinkassitten
kewadq kirjoitti:
Ei todellakaan tarvitse. Pitää vaan olla juoksevat menot pienemmät kuin tulot, niin sen erotuksen voi laittaa sijoituksiin.
Voin ilmoittaa, että sellaisilla konsteilla, että ansiotulot ovat isommat, kuin menot, ei juurikaan onnistu tuottava sijoittaminen.
Jos tuottavaa sijoittamista aikoo touhuta, on pystyttävä useilla tuhansilla ostamaan jotain osaketta kerralla, että sillä olisi todellisen muutaman vuoden periodilla rikastumisen kanssa mitään nmahdollisuuksia.
Merkittävä osakesijoitustuotto kyllä perustuu siihen, että on mitä myydä sitten kun hinta on korkea. Koska silloin kun hinta on alhaalla, ei juuri pidä myydä, vaan ostaa.
Näin menettelevät useimmat parempia tuottoja keräävät. Rahat tulevat aroilta piensijoittajilta! - kuinkassitten
kewadq kirjoitti:
Tai sitten ostaa vain koko ajan lisää, niin huomaa parinkymmenen vuoden päästä olevansa varsin varakas.
Tämä on paras strategia kaikille niille, jotka eivät omista hyvää kristallipalloa.Kyllä parissakymmenessä vuodessa jotain rikastumista tapahtuu taitavalle alalla, kuin alalla- TAITAVALLE! Mutta aina myytävä, kun joku alkaa aloittamaan laskusuunnan, ennen merkittävää laskun tapahtumista.
Samat osakkeet voi ostaa takaisin sitten, kun nousuunta taas alkaa- ja saa monikertaisen määrän.
- Omakas
Järjetöntä. Eikä taida 7e välityspalkkio riittää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1166010Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324107- 823362
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182996Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522064Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882004Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui431817- 1431795
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569