Olen tehnyt kaikkeni sen eteen etten olisi taakka kenellekään. Tuntuu ettei mikään riitä kenellekään. Tunnen että minua vihataan ja että ympärilläni olevat ihmiset ovat ent. ystäviäni/ihastuksiani, nyk. vihamiehiäni. Minulla ei tietenkään ole yhtäkään aitoa ystävää, jolle voisin puhua. Ainoat ystäväni ovat pinnallisia nilkkejä, jotka kyllä kertovat omat murheensa minulle mutta minä en saisi kertoa omiani heille. Aina kun yritän niin tulee heti vastaus "Me halutaan kuulla vaan iloisia asioita". Ei tunnu mukavalta. En noita "kavereita" näe juuri ollenkaan. Itse asiassa en koskaan. Olemme kyllä Facebookissa kavereita, mutta emme pidä yhteyttä.
En tiedä mitä olen tehnyt väärin. Olenko niin hirveä ihminen, että ansaitsen tämän? Toivon joka ilta, että pääsisin pois. En kuitenkaan aio tehdä itselleni mitään toistaiseksi. Seuraavaksi avaudun siitä, kun menin ja pilasin kaiken. Olen ollut jo vuoden masentunut. Minulla ei ole diagnoosia, mutta tiedän asian olevan niin. Kuolema pyörii vaan mielessä. Minulla on myös järkyttävän huono itsetunto. Pelkään olevani riesa tai taakka ihmisille. Menin sitten ehkä yli vuosi sitten puhumaan asioistani henkilölle, joka oli alkuun mukava. Tiedän hänen vihaavan minua, vaikka hän ei sitä myönnäkään. Olin kuitenkin taakka, vaikka hän väitti muuta. Välimme ovat nyt niin tulehtuneet, että lasken hänetkin vihollisekseni. Alkuun kiinnyin häneen, mutta sen jälkeen jossain vaiheessa ihastuin. En usko, että koko totuus olisi että hänellä ei ole aikaa kuunnella murheitani. Uskon että hän suuttui minulle siitä, kun ihastuin häneen. Hänen täytyi huomata se. En osannut peitellä tunteitani tarpeeksi hyvin. Kun hän tajusi niin hän varmaan loukkaantui ja suuttui minulle. Miksi menin ihastumaan häneen ja pilaamaan kaiken? En ymmärrä. Kaikki on minun syytäni. Tiesin kyllä ettei siitä tulisi ikinä mitään. Olisi ollut silti mukavaa olla väleissä.
Minulla ei ole mitään hyviä muistoja joita olisin kokenut. Olen päättänyt ehkä muuttaa kauas pois. Kenties pääsisin eroon tästä kaikesta. Vihaan itseäni ja kaikkea mitä olen tehnyt ja kokenut. Toivon, että tämä kaikki kamala loppuisi. En kestä enää. En jaksa. En ainakaan yksin. Tarvitsen ystäviä. Mutta minulla ei niitä ole. Olen itse vain erittäin katkera 16-vuotias tyttö, joka ei osaa luottaa kehenkään enää. Kuka sellaisen kaveri haluaisi olla? Ei kukaan. Minut on tuomittu elämään yksin ilman ystäviä. Tunnen olevani kaiken tämän kamalan ja tunteideni vanki. Siitä tulee nimimerkkinikin. Toisin sanoen, tunnen olevani häkkilintu. En odota kommentteja tai mitään muutakaan ihmeellistä. Tuskin ketään edes kiinnostaa tämä.
En tiedä mitä olen tehnyt väärin. Olenko niin hirveä ihminen, että ansaitsen tämän? Toivon joka ilta, että pääsisin pois. En kuitenkaan aio tehdä itselleni mitään toistaiseksi. Seuraavaksi avaudun siitä, kun menin ja pilasin kaiken. Olen ollut jo vuoden masentunut. Minulla ei ole diagnoosia, mutta tiedän asian olevan niin. Kuolema pyörii vaan mielessä. Minulla on myös järkyttävän huono itsetunto. Pelkään olevani riesa tai taakka ihmisille. Menin sitten ehkä yli vuosi sitten puhumaan asioistani henkilölle, joka oli alkuun mukava. Tiedän hänen vihaavan minua, vaikka hän ei sitä myönnäkään. Olin kuitenkin taakka, vaikka hän väitti muuta. Välimme ovat nyt niin tulehtuneet, että lasken hänetkin vihollisekseni. Alkuun kiinnyin häneen, mutta sen jälkeen jossain vaiheessa ihastuin. En usko, että koko totuus olisi että hänellä ei ole aikaa kuunnella murheitani. Uskon että hän suuttui minulle siitä, kun ihastuin häneen. Hänen täytyi huomata se. En osannut peitellä tunteitani tarpeeksi hyvin. Kun hän tajusi niin hän varmaan loukkaantui ja suuttui minulle. Miksi menin ihastumaan häneen ja pilaamaan kaiken? En ymmärrä. Kaikki on minun syytäni. Tiesin kyllä ettei siitä tulisi ikinä mitään. Olisi ollut silti mukavaa olla väleissä.
Minulla ei ole mitään hyviä muistoja joita olisin kokenut. Olen päättänyt ehkä muuttaa kauas pois. Kenties pääsisin eroon tästä kaikesta. Vihaan itseäni ja kaikkea mitä olen tehnyt ja kokenut. Toivon, että tämä kaikki kamala loppuisi. En kestä enää. En jaksa. En ainakaan yksin. Tarvitsen ystäviä. Mutta minulla ei niitä ole. Olen itse vain erittäin katkera 16-vuotias tyttö, joka ei osaa luottaa kehenkään enää. Kuka sellaisen kaveri haluaisi olla? Ei kukaan. Minut on tuomittu elämään yksin ilman ystäviä. Tunnen olevani kaiken tämän kamalan ja tunteideni vanki. Siitä tulee nimimerkkinikin. Toisin sanoen, tunnen olevani häkkilintu. En odota kommentteja tai mitään muutakaan ihmeellistä. Tuskin ketään edes kiinnostaa tämä.
Vastaukset 59
Vanhimmat
Voi Häkkilintu
Tottakai kirjoituksesi ravisuttaa ja puhuttelee. Et ole mikään yhdentekevä ihminen maan päällä. Olet kokenut raskaita aikoja ja elämäsi on suhteettoman synkkää. Ei ole mikään ihme, että ilosi ja elämänhalusi ovat kadonneet.
Kunpa rohkenisit ja jaksaisit lähteä hakemaan apua. Et menetä siinä mitään, mutta voit saada paljon, voimaa ja rohkaisua, rakennusaineksia elämääsi. Koulun terkkari,mpsykologi, oman seurakunnan nuorisopappi tai nuorisotyönohjaaja.. Tässä muutamia kanavia jotka eivät maksa mitään. Seurakunnan ihmisten kanssa siis ei tarvitse keakustella hengellisistä asioista, je osaavat puhua miustakin. Ja ennen kaikkea kuunnella ja ymmärtää.
Millaiset suhteet sinulla on vanhempiisi? Tietävätkö he pahasta olostasi?
Olet nyt ansainnut kaiken mahdollisen avun ja hoivan. Pientä häkkilintua pitää hoitaa ja ruokkia jotta se pääsisi vähitellen pois häkistä, vapauten ja iloon.
Sylin täydeltä tsemppiä ja voimia!
Pappi Elisabet
En voi hakea apua, sillä uskon kaiken olevan minun vikani. Ehkä tosiaan olen niin tyhmä, että siksi ihmiset vihaavat minua. Itseään ei pääse pakoon. Kerään ympärilleni vain vihamiehiä, vaikka haluaisin kerätä ystäviä.
Vanhempani käyttäytyvät kuin olisin ilmaa. He eivät ole näkevinään minua.
Lisäksi en voi luottaa enää kehenkään. En kykene puhumaan kenellekään kasvokkain. Olen särkenyt sydämeni niin monta kertaa. En halua kokea enää sitä petetyksi tulemista. Kuitenkin jos menen jollekin puhumaan niin henkilö ei varmaan halua kuulla minusta enää koskaan. Yritän suojella itseäni.
samaa mieltä Elisabetin kannssa toivon sinulle kaikkea hyvää ja voimaa elämään. terveisin Pappi Andersson
Okei.. Kiitos.
Olipa hyökkäys.
vai että lintu taiankin syödä sut. Nyaaaaan :3
Aha.
Joku "isis"tunnari vai?
ei. kyllä mää tiiän Isis:in tunnuslaulun myös mut tää ei ollu se.
Tietääkö kukaan mistä voisin saada ilmaista apua itselleni? Terapiaan ei ole varaa.
Voimia sinulle ja suosittelen juttelemaan jollekkin vaikka edes pintapuolisesti.
Kiitos, mutta en pysty...
Hei
Kun olo on hyvin vaikea, tuntuu helposti kuin tilanteesta ei olisi mitään ulospääsyä. Syytät kaikesta itseäsi, mutta se on vain tunne. Sanon "vain" en vähätelläkseni vaan siksi, että tunne on eri asia kuin totuus. Et todellakaan ole syypää kaikkeen etkä myöskään ole huono ihminen jota muut vain vihaisivat. Mutta jotta pääsisit eteenpäin tuosta itseinhosta ja kurjuudesta, tarvitset apua. Ihan oikeasti.
Yksin ei ole ihmisen hyvä olla, saati käydä läpi isoja asioita. Sinun tehtäväsi kuitenkin on nyt ottaa ensimmäinen askel kohti kurjuudesta vapautumista, itsetuntosi rakentamista ja kohti parempaa elämää.
Kunpa rohkaisisit mielesi! Mitä menetettävää sinulla on. Sinulla on vain voitettavaa. Katso kohti kevättä, kohti sitä sinua, joka näkee itsesi arvokkaana, rakastamisen arvoisena.
Pappi Elisabet
Olet ihanan huolehtivainen. Voisitko auttaa mua yhessä ongelmassa?
En edes kehtaa mennä hakemaan apua. Mitä minä sanoisin? En tiedä. En saisi varmaan suutanikaan auki. Pelkään ihmisiä niin paljon.
Mutta etkö sinäkin ole joku seurakunnan työntekijä? Mietin vaan, että minulle olisi helpompaa jutella jonkun kanssa viesteillä.. Niin mietin että jos antaisin sähköpostini niin voisinko jutella sinun kanssasi? (Sano vaan, jos ei käy..)
Sun vanhemmat on laiminlyöneet sua ja siks et luota kehenkään. Terapia auttaa varmasti ja hyvä olisi yksi luotettava suhde johonkin aikuiseenkin olla. Voimia!
Ei minulla olisi varaa terapiaan. Enkä varmaan kehtaisi mennä..
Ja se kysymys oli sitten osoitettu Elisabetille.
Anteeksi. Se oli typerä kysymys.
kusettavan kirkon Pappi Elisabeth
On kyllä säälittävää, kun pitää tuolla tavalla trollailla kun ei ole muuta elämää kuin Suomi24.
haluuks et lähetän pari miestä raiskaa sut huora. Allahu Akbar.
Itse olet. Eikä kiinnosta trollailusi.
no voi eikö sua kiinnosta vitun horo. taijatkin olla joku säälittävä jeesustelija joka ei saa nussii ennenkuin on naimisissa.
Tunnen olevani niin yksin, mutta en toisaalta uskalla tutustua kehenkään. En uskalla mennä mihinkään kenenkään luo. Minulla on sisälläpäin tosi paha olla, mutta esitän joka puolella että kaikki on "fantastisesti". En halua, että kukaan saa tietää kuinka paha minulla on olla. Jos joku tietäisi niin tuntisin olevani vaarassa. Pelkään että minua satutetaan taas.
Hei!joskus tuntuu et eteen tulee vain ilkeitä ihmisiä tai valittajia joita pitää ymmärtää mut eivät ite kuuntele jos huolia.ehkäpä maisemanvaihdos tai itsensä uudistaminen auttaa ja ei kannata tuhlata aikaansa ihmisiin jotka ei välitä.mukavia ja välittäviäkin tyyppejä on katsele siis laajemmin ympärillesi:)
Ehkä niitä mukavia on, mutta harvassa. Minun eteeni niitä ei ole tullut. Kaikki ovat paljastuneet täysin erillaisiksi lopulta.
Yritin tutustua harrastukseni kautta muihin oman ikäisiini. En onnistunut. Tulin taas pettyneeksi. Kukaan ei huomannut minua, vaikka kuinka yritin jutella. Ehkä he eivät halunneet tutustua.
Nykyään tuntuu, ettei mikään tunnu enää yhtään miltään. Kaikki ennen tärkeä ei enää jaksa innostaa. Olen kai niin loppuun palanut, etten jaksa enää.
Älä luovuta harkoissa ja elämässä tutustuminen ottaa aikansa,pitää olla vain kärsivällinen,kyl sen sit huomaa kuka ottaa yhteyttä.meitä yksinäisiä on paljon et ole ainoa:)
Olen jo luovuttanut. Ketään ei kiinnostanut tutustua minuun. Kaikki olivat kuin eivät näkisi tai kuulisi minua. Tunsin vain itseni tyhmäksi kun yritin jutella.
Sanokaa suoraan, että voiko tälläisestä vielä nousta? Itse nimittäin uskon, ettei elämä tästä enää mene kuin pahempaan suuntaan.
Se on nyt susta itestä kiinni haluatko rypeä itsesäälissä.ylös ulos ja lenkille.muista motto:ei saa jäädä tuleen makaamaan.muitakin mottoja on,tää tuli eka mieleen.
En ryve itsesäälissä. Olen vain realisti. Uskon etten löydä koskaan ketään edes ystäväksi. Siinä se nähtiin, jouduin olemaan yksin sivussa. Eikä kukaan puhunut minulle sanaakaan. Vaikka kuinka koitin olla reipas ja jutella niin he vain juttelivat keskenään. He olivat kuin en olisi ollut edes siinä.
Sinuna menisin vokkiin töihin auttamaan partavauvoja...
Hei hyvä Häkkilintu
Onpa kurjaa, että olipa kyseessä mikä aihe tahansa, jotkut katsovat asiakseen kiusata ja puhua asiattomuuksia. Voin vain kuvitella mikä määrä vihaa sellaisten ihmisten sisälle kätkeytyy. Ja mikä määrä tuskaa, sitä, ettei heillä ehkä ole ketään jonka kanssa voisi kasvotusten keskustella ja tulla kuulluksi.
Olen tosiaan seurakunnan työntekijä, mutta valitettavasti en voi alkaa kirjoitella henkilökohtaisesti. Meitä sitoo sellainen sääntö.
Oletko ottanut selvää kotiseurakuntasi työntekijöistä? Heidän antamansa keskusteluapu ei maksa mitään. Myöskään terveyskeskuksen palvelut eivät varmaan maksa sinulle ainakaan paljon.
Olen tänään tavattavissa täällä jos haluat kirjoittaa ja kestät vihapuheet joita täällä valitettavasti on.
Lämmöllä,
Pappi Elisabet
Jaa. Anteeksi. Se oli tyhmä kysymys. En voi mennä puhumaan kenellekään seurakunnan työntekijälle. Pelkään ihmisiä. Sitä paitsi kukaan ei varmaan jaksaisi kuunnella juttujani kerrasta pitempään. Tiedän, olen luuseri. Minulla on sellainen kokemus ettei muita ihmisiä kiinnosta pätkääkään. Tein itsarin tai sitten en, ihan sama niille.
Ensinnäkään se ei ollut yhtään tyhmä kysymys. Mistä olisit voinut tietää "sääntöjämme". Elä siis soimaa itseäsi. Kunpa me täällä palstalla voisimme välittää Sinulle sellaisen tunteen, että kyllä kiinnostaa. Et ole turha tai yhdentekevä ihminen.
Kunpa antaisit auttaa itseäsi. Se vaatii myös Sinulta aktiivisuutta ja rohkeutta. Onneksi olet kuitenkin kirjoittanut tänne. Jospa se olisi jokin alku uudelle ja antaisi rohkeutta hakea apua myös livenä.
Pappi Elisabet
Tunen koko ajan olevani vihattu. Enkä tiedä mitä väärää olen tehnyt. Miten voisin "miellyttää" ihmisiä paremmin? Olen jo mielestäni kaiken tehnyt oikein. Kirsikkana kakun päällä on sekin, että olen alkanut vihata itsekin itseäni.
Olin aina ennen ylpeä tekemistäni maalauksista ja piirustuksista. Nykyään en ole enää edes niistäkään ylpeä. Syy on se vanha tuttu huono itsetunto.
Tunnen että minua vihataan. Ja lisäksi olen alkanut itsekin ajattelemaan, että olen suoraan sanottuna paska. Olen kääntynyt itsekin vihaamaan itseäni. Otetaan esimerkki:
Liityn instagramiin. Saan pari seuraajaa. Ajattelen heti, että en saa seuraajia siksi, kun en ole tarpeeksi hyvä missään. Ajattelen että "paskuuteni" aiheuttaa sen ettei tule seuraajia.
Ajattelen joka käänteessä, että olen turha tyhmä paska. Olin ennen niin ylpeä ja iloinen tehdessäni maalauksia, mutta nykyään ajattelen: "Olen huono maalaamaan. Mikään ei onnistu. Olen huono."
Oho. Luulin ettei se eka lähtenyt niin lähetin tuon toisen. Hups.
Hei
Mikä Sinua estää hakemasta apua itsellesi? Oletko joskus käynyt esim. koulupsykologin juttusilla? Tunnet olevasi masentunut ja siltä tämä kuulostaakin. Siihen on olemassa apua. Olet ansainnut saada kaiken mahdollisen tuen ja avun. Mutta Sinun on otettava itse ensimmäinen askel. Voisithan näyttää vaikka kouluterkkarille tai -psykologille tämän viestiketjun, siitä pääsisitte liikkeelle.
Pappi Elisabet
Ei ole mitään koulupsykologia jolle menisi.. Käyn lukiota etänä.
En aio luovuttaa.. :)
Ainakin kotikunnassasi on terveyskeskus. Mitä jos varaisit ajan sairaanhoitajan vastaanotolle. Jostain tämän vyyhden purkaminen tulisi aloittaa.
Joskus käy niin, että ihminen ikään kuin tottuu vallitsevaan kurjuuteen siinä määrin, ettei haluakaan asioiden muuttuvan. Se voi olla liian uhkaavaa. Parempi tuttu ja kauhea olotila kuin tuntematon josta ei tiedä mitään.
En väitä, että kohdallasi olisi kyse tästä. Mutta Sinun täytyy välittää itsetäsi sen verran, että haet jumitilanteeseesi apua. Meillä on vain yksi elämä ja yksi elämän kevät, jota nyt elät. Tai voisit elää. Kunpa rohkaisisit nyt mielesi ja tarttuisit toimeen.
Pappi Elisabet
Hei alottaja tuu tutustuu ja juttelee kikissä! Oikeesti haluun tutustuu suhun ja älä luovuta voin kertoo miten sun elämäst tulee hyvää, koska mä tiiän ja oikeesti haluun kertoo sen ja tuu juttelee iha vaa tutustuu ja jos oon tyhmä nii älä enää juttele mulle mut pliis tuu!!:) kik on umnsi
Mikä on Kik?
Ääää en tiiä nääks enää tai lueks näit täst ketjust mut jos näät tän viestin nii tuu juttelee kik oikeesti :)!!! Kik umnsi
Luen kyllä, en vain tiedä mikä on kik.
(Olen lintu_häkissä)
Hei
Mitäpä Häkkilintuselle kuuluu? Oletko jaksanut hakea apua itsellesi?
Talvipäiväterkuin
Pappi Elisabet
Ei en ole hakenut apua. On tullut paljon lisää murhetta. En jaksa enää. Taidan tappaa itseni.
Ps. En muista salasanaa niin siksi tälleen.
En vain pysty nukkumaan. Tämä on niin kamalaa. Isä on kuollut. En jaksa enää.. Jäimme äidin kanssa kaksin. Olen yrittänyt huutaa pahaa oloani ulos, mutta ei auta. En tule toipumaan ikinä. Mielessäni pyörii ajatus että jos kuolen niin pääsen isän luokse. Isä ei haluaisi sitä, mutta minusta tuntuu niin pahalta. Jumala vihaa perhettäni, sen takia kaikki ihmiset joko kuolevat tai muuten kaikkoavat ympäriltämme. En kestä. Kaikki kotona muistuttaa isästä. Luulen sekoavani. Niin pahalta tämä tuntuu. Niin kova ikävä isää! Kurkkua puristaa, tuntuu etten saa happea ja tunnen oksentavani. En luultavasti pysty edes hautajaisiin menemään. Tuntuu pahalta, todella väärältä. Isä oli vielä liian nuori tähän. Kuolen varmaan suruun. En edes halua tajuta että isä on poissa. Toivon että tämä on painajainen josta voisi herätä. Kun ajattelen tämän olevan unta niin tuska laimenee. Kun kuitenkin tajuan tämän olevan totta, suru ja tuska kasvaa kaksinverroin isommaksi. En vain kestä tätä.
Olen sairaslomalla lukiostakin unettomuuden takia. En ole nukkunut koko viikkoon muuta kuin rauhoittavien avulla pari tuntia yössä.
Tajusin juuri eilen illalla että elämäni on ollut yhtä helvettiä koko elämäni ajan. Olen kai ollut jo lapsesta asti masentunut.
Ketään ei paskaakaan kiinnosta. Oot nolo.
Ei tarvitse kommentoida jos ei kiinnosta.
Tuntuu niin kamalalta.
Tiedän ettei ketään kiinnosta. Kaikki varmaankin vihaavat minua. Se että kirjoitan että isäni on kuollut ei tarkoita että "hakisin huomiota". Tiedän ettei ketään kiinnosta, mutta haluasin vaan purkaa mieltäni.
Ja nyt muistin salasanani.
Hei,
Mannerheimin Lastensuojeluliitolla on erilaisia tukipalveluita, voisiko niistä olla apua sinulle?
Lainaus heidän vastauksestaan erääseen viestiin heidän sivuillaan:
"Voit myös soittaa meille Lasten ja nuorten puhelimeen numeroon 116 111, joka on auki arkisin klo 14–20 ja viikonloppuisin klo 17-20 (puhelu on maksuton ja luottamuksellinen) tai kirjoittaa MLL:n Lasten ja nuorten nettikirjepalveluun (www.mll.fi/nuortennetti). Saat kirjeeseesi henkilökohtaisen vastauksen luotettavalta aikuiselta. Voit myös chatata kanssamme ma-ke klo 17–20."
Olen itsekin ollut aika pohjalla, joten pystyn jossain määrin tuntemaan tuskasi, vaikka minulla ei noin rankkoja kokemuksia ole ollutkaan.
Tsemppiä, selviät kyllä!