Mikä pelastaa

Hei, Olen ihmetellyt ja mietiskellyt, että missä vaiheessa on tullut sellainen oppi, että me pelastumme jossakin yhteisössä. Kun kuulee puhuttavan, että tulemme autuaiksi tässä joukossa tai tässä siunatussa kristillisyydessä. Jotenkin tuntuu niin harhaanjohtavalta. Olen ymmärtänyt, että pelastus on aivan henkilökohtainen ja tapahtuu jokaisen ihmisen kohdalla kun hän henkilökohtaisesti tajuaa tarvitsevansa Jeesuksen sovitustyön oman syntisyytensä tähden. Ja saa uskoa sen todeksi. Siis uskomalla Herraan Jeesukseen. Sen johdosta ihminen tulee nöyräksi ja kiitolliseksi Jumalalle. Hän myös toivoo että mahdollisimman moni ihminen saisi saman armokokemuksen. Tämä kokemus saa aikaan ihmisessä rakkautta ja iloa, joka heijastuu ulospäin ystävällisyytenä kaikille ihmisille. Koska pelastus on maksettu jokaisen ihmisen puolesta Kovuus ja armottomuus taas kertoo, että armonkokemukset vielä puuttuu. Jumalan rauhaa kaikille.
19138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Luther opetti, että jos tahdot löytää Kristuksen, niin etsi ensin seurakunta. Seurakunnan ulkopuolella ei ole yhtään autuuttaa, on vain hiiriä, rottia ja niiden myrkyllisiä oppeja.

Kristus on itse perustanut seurakunnan, johon on antanut Pyhän Hengen ja syntien anteeksiantamisen vallan. Tämä on vieläkin käytössä hänen seurakunnassaan.

Sellaista oppia ei olekkaan, että seurakuntaan kuuluminen pelastaa, mutta ilman seurakuntaa emme voi pelastua. Pelastukseen tarvitaan henkilökohtainen elävä usko. Kuolleellauskolla ei pelastu. Elävän uskon hedelmät ovat ihan erilaiset kuin kuolleen.

Äänestä
  • Kannattaa lukea myös mitä Luther kirjoittaa: Mikä on seurakunta

    Äänestä

  • Se on helppo ymmärrä että tarvitse löytää seurakunta, mutta hyvin vaikeampi ymmärrä kuka ja minkälainen tämä seurakunta on. Luther kirjoitti paljon kuinka tämä kristillisyys on, mutta useimmat eivät halua kuulla tällaisia. Laestadius kirjoitti, että sinun pitäisi hakea keskitie, siellä missä he huutaavat kovimmin "oikea oppi" tai "oikea usko" ovat harvoin todellisia kristittyt.

    Äänestä

Tämän päivän ongelma onkin siinä, että usko ja seurakunnan löytyminen eivät riitä vaan tarvitaan vielä luottamus paria lapinmiestä kohtaan.
Siinä on tämän päivän seurakuntaa repivä ongelma, ja siitä juontaa sakramenttien omiinkäsiin otto ym. kiistat hyllytyksineen. Tätä sokeaa luottamusta on vaadittu parin viime vuosikymmenen ajan yhä enemmässä määrin.

Äänestä
  • Ennen ei ole tarvinnut vaatia, kun se on ollut itsestään selvyys. Nyt on toiset kasvanet niin suuriksi, että ovat neuvomassa vanhimpia ja haukkumussa ja pilkkaamassa heitä. Onko se Jumalan sanan mukaista? Mitä Jeesus opetti? Ellette käänny ja tule niinkuin lapset, niin ette pääse sisälle taivaan valtakuntaan. Olen aina kuullut, että kristillisyys seisoo alennuksessa.

    Äänestä

  • edestä_rukoillaan kirjoitti:

    Ennen ei ole tarvinnut vaatia, kun se on ollut itsestään selvyys. Nyt on toiset kasvanet niin suuriksi, että ovat neuvomassa vanhimpia ja haukkumussa ja pilkkaamassa heitä. Onko se Jumalan sanan mukaista? Mitä Jeesus opetti? Ellette käänny ja tule niinkuin lapset, niin ette pääse sisälle taivaan valtakuntaan. Olen aina kuullut, että kristillisyys seisoo alennuksessa.

    Kyllä tuo Jeesuksen neuvo koskee tasan tarkkaan kaikkia, myös saarnaajia, ihan jokaista, kansallisuudesta huolimatta!! Helppo on luetella toisille raamatunkohtia, mutta lukeeko myösniitä itselleen?

    Alennuksessa, niinpä. Jotkut voivat alhaisuudessaan kiivetä niin korkealle ettei heidän tarvitse kertoa mihin he vaatimuksensa perustavat, eikä kuulla seurakuntaa.

    Äänestä

  • edestä_rukoillaan kirjoitti:

    Ennen ei ole tarvinnut vaatia, kun se on ollut itsestään selvyys. Nyt on toiset kasvanet niin suuriksi, että ovat neuvomassa vanhimpia ja haukkumussa ja pilkkaamassa heitä. Onko se Jumalan sanan mukaista? Mitä Jeesus opetti? Ellette käänny ja tule niinkuin lapset, niin ette pääse sisälle taivaan valtakuntaan. Olen aina kuullut, että kristillisyys seisoo alennuksessa.

    Ennen saarnattiin Herrasta Jeesuksesta, joka maksoi syntivelkamme omalla verellään. Ennen ei saarnattu, että Pyhä Henki ja me päätämme, ketkä pääsee taivaaseen ja ketkä ei. Nyt on Paavin avaimet Lapin Miesten taskussa ja jotka ei neuvoja noudata ovat kadotuksen omia.

    Äänestä

  • piippaappuup kirjoitti:

    Ennen koeteltiin uskoa Jumalan sanalla rakkaudessa, totuudessa ja veljellisessä hengessä, nyt mitataan veljien ja sisarien uskoa kuuliaisuudella neuvoja kohtaan. Mutta missä on rakkaus ja totuus?

    Onko joku kuullut niistä merkkejä?

    Äänestä

  • Eksytyssuuri kirjoitti:

    Kyllä tuo Jeesuksen neuvo koskee tasan tarkkaan kaikkia, myös saarnaajia, ihan jokaista, kansallisuudesta huolimatta!! Helppo on luetella toisille raamatunkohtia, mutta lukeeko myösniitä itselleen?

    Jumalan sanan neuvo on, että jolla virka on se pitäköön virastansa vaarin. Jos ei ole annettu virkaa, niin tyytyköön raamatun sanaan, että älkää itseänne ylön viisaana pitäkö.

    Paavalin Epistola Roomalaisille 12

    1. Niin neuvon minä teitä, rakkaat veljet, Jumalan sydämellisen laupiuden kautta, että te antaisitte teidän ruumiinne eläväksi, pyhäksi ja Jumalalle otolliseksi uhriksi, joka on teidän toimellinen jumalanpalveluksenne.
    2. Ja älkäät sovittako teitänne tämän maailman muodon jälkeen, vaan muuttakaat teitänne teidän mielenne uudistuksen kautta, että te koettelisitte, mikä Jumalan hyvä, otollinen ja täydellinen tahto olis.
    3. Sillä minä sanon siitä armosta, joka minulle annettu on, jokaiselle, joka teidän seassanne on, ettei yksikään itsestänsä enempää pitäisi kuin hänen tulee pitää; vaan pitäkään kohtuullisesti itsestänsä sen jälkeen kuin Jumala on kullekin uskon mitan jakanut.
    4. Sillä niinkuin meillä on yhdessä ruumiissa monta jäsentä, mutta ei kaikilla jäsenillä ole yhtäläinen työ,
    5. Niin mekin olemme monta yksi ruumis Kristuksessa, mutta keskenämme olemme me toinen toisemme jäsenet.
    6. Ja meillä ovat moninaiset lahjat siitä armosta, kuin meille annettu on. Jos jollakin on prophetia, niin olkoon uskon kanssa yhteinen.
    7. Jos jollakin on joku virka, niin pitäkään virastansa vaarin. Jos joku opettaa, niin ottakaan opetuksestansa vaarin.
    8. Jos joku neuvoo, niin pitäkään neuvostansa vaarin. Jos joku antaa, niin antakaan yksinkertaisuudessa. Jos joku hallitsee, niin pitäkään siitä murheen. Jos joku armahtaa, niin tehkään sen ilolla,
    9. Olkoon rakkaus vilpitöin. Vihatkaat pahaa ja riippukaat kiinni hyvässä.
    10. Veljellinen rakkaus olkoon

    Kuka on antanut ja minkälaisia virkoja?

    10. Joka on astunut alas, hän on se, joka kaikkein taivasten päälle astui ylös, että hän kaikki täyttäis,
    11. Ja hän on pannut muutamat apostoleiksi, muutamat prophetaiksi, muutamat evankelistaiksi, muutamat paimeniksi ja opettajiksi.
    12. Pyhäin täydellisyyteen, palveluksen työhön ja Kristuksen ruumiin rakennukseen,
    13. Siihenasti kuin me kaikki tulemme uskon ja Jumalan Pojan tuntemisen yhteydessä täydeksi mieheksi, Kristuksen täydellisen varren mitan jälkeen:
    14. Ettemme silleen lapset olisi, jotka horjuisimme ja kaikkinaisilta opetuksen tuulilta vieteltäisiin, ihmisten koiruuden ja kavaluuden kautta, jolla he meitä käyvät ympäri, saadaksensa pettää;
    15. Mutta olkaamme toimelliset rakkaudessa ja kasvakaamme kaikissa, hänessä, joka pää on, Kristus,
    16. Josta koko ruumis on koottu ja yhteen liitetty, kaiken yhdistyksen kautta, joka siihen lisääntyy, sen vaikutuksen ja määrän jälkeen, joka kullakin jäsenellä on, siitä kasvaa ruumis omaksi rakennukseksensa rakkaudessa.

    Äänestä

  • Häkeltynyt kirjoitti:

    Ennen koeteltiin uskoa Jumalan sanalla rakkaudessa, totuudessa ja veljellisessä hengessä, nyt mitataan veljien ja sisarien uskoa kuuliaisuudella neuvoja kohtaan. Mutta missä on rakkaus ja totuus?

    Onko joku kuullut niistä merkkejä?

    Kysy ihahalaiselta, jos et itse ole se, että missä se rakkaus on kun alkaa parjaamaan lehtien palstoilla omaa seurakuntaansa(tai entistä) Onkohan käsky tullut karilta tai itsensä hyllyttäneiltä? Kirkosta et kyllä löydä totuutta, eikä kaikki saarnaajatkaan uskalla sanoa totuutta peläten hännystelijöiden häviävän. Totuus ja rakkaus löytyy oikeamielsiltä saarnaajilta.

    piippaappuup:aan saisi valkotakkiset hakea.Et ole ilmesti käynyt seuroissa, vaan ainoastaan kirkossa, koska et ole kuullut, että vieläkin saarnataan ehdoton syntein anteeksi antamus ja neuvotaan katsomaan golgatalle, jossa on syntien maksaja. Valhe ei ole tullut sinulle synniksi, vanhimmat eivät tuomitse ketään, eikä heillä ole paavin avainta, vaan taivaan valtakunnan avaimet. Niitä ei pidetä taskussa, vaan suussa.

    Laestadius sanoo saarnassaan, että kun paavi tuomitsi Lutherin helvettiin, niin silloin menivät taivaan valtakunnan avaimet poikki, eikä kukaan mennyt enää helvettiin vaikka paavi kuinka tuomitsi. Siitä hetkestä taivaan valtakunnan avaimet annettiin kristilliselle seurakunnalle.

    Äänestä

  • pois_pelko_ja_epäilys kirjoitti:

    Ei parjata, tai ei parjaaminen ole oikein ainakaan. En minä moiti omaa seurakuntaani, vaan sitä kestämätöntä ja epäluterilaista ratkaisua, mihin on nyt onnettomin seuraamuksin päädytty.

    Kirkossakin on totuus, ei Irjalla tai Karilla, mutta monissa herätysliikkeissä vilpittömillä kristityillä. En tahdo antaa niistä väärää todistusta.

    Totuus ja rakkaus ovat senluontoisia, että niiden tulee ilmetä käytännön seurakuntaelämässä. Nyt näyttää vallitsevan epäsopu ja yleinen kuohunta sekä sopimaton kielenkäyttö veljien ja siskojen välillä. Totuudesta, johon uusi linja sakramenttiasiassa perustuisi ei ole kuulunut mitään.

    Jos meidän on aikomus rakentaa tätä seurakuntaa ja välttää hajaantuminen, on oltava jotakin annettavaa, asiapohjaa, jolle rakentaa. Sitten kärsivällisyyttä, anteeksiantoa ja rakkautta. Kirveen ottaminen käteen ja sillä summassa hosumisella ei saada mitään aikaan. Paitsi jos aikoo olla kuin se entinen metsästäjä, joka ampui haulikolla kaikkea liikkuvaa.

    Äänestä

  • edestä_rukoillaan kirjoitti:

    Ennen ei ole tarvinnut vaatia, kun se on ollut itsestään selvyys. Nyt on toiset kasvanet niin suuriksi, että ovat neuvomassa vanhimpia ja haukkumussa ja pilkkaamassa heitä. Onko se Jumalan sanan mukaista? Mitä Jeesus opetti? Ellette käänny ja tule niinkuin lapset, niin ette pääse sisälle taivaan valtakuntaan. Olen aina kuullut, että kristillisyys seisoo alennuksessa.

    Avaaja on oikeassa. Iisaksonilainen jääräpäinen seurakunnan määräyksiin taipumaton itseriittoinen johtoryhmä Jellivaarassa on vienyt liikkeen suon silmä'
    kkeeseen.

    Niin on toiset kasvaneet niin suuriksi , valitettavasti niin pitää ,muuten ei voi
    saada ääntään kuuluviin , kaiksetahoulimatta sinunkin sydämmes vielä lävistää
    se miekka ,joka on niinterävä että se erottaa Hengen ja sydämen .KUINKA SE
    Vanha SIMEON sanoikaan,MAARIALLE.
    JA MYÖS SINUN SIELUSI LÄVITSE ON MIEKKA KÄYVÄ, --ETTÄ MONEN SYDÄMEN AJATUKSET TULISI ILMI..

    Äänestä

  • NäinKäviJohdonVaihduttua kirjoitti:

    Avaaja on oikeassa. Iisaksonilainen jääräpäinen seurakunnan määräyksiin taipumaton itseriittoinen johtoryhmä Jellivaarassa on vienyt liikkeen suon silmä'
    kkeeseen.

    GP= VANHIN ASUU ´KIIRUNASSA ,JA OM. ON TOISEKS EI VANHIN VAAN = 63 VUOTTA. MUTTA ON AS.JELLIVAARASSA , LASSA AS.LUULAJASSA , BRUUR JELLISSÄ
    HÅÅKKAN JELLISSÄ , "Leevi Laarsson entiä.Bossy ,as.jellissä. Näistä se johto koostuu
    Se johto jota ei voi hyväksyä silmät ummessa. sen verran ja sakeaa on tehty,.
    .
    Niin minustakin Armon ja, rauhan omakohtainen vielä puuttuu kuitenkin olemme
    miettineet miksi se puuttuu , ja tulen avaajan kanssa samaan tulokseen, se johtuu
    AI ;stä ja hänen hengestä ,olen toisessa ketjussa siitä puhunut/kirjoittanut.
    Tarkemmin en nyt muista ketjua.

    Äänestä

...kristillisyys seisoo alennuksessa...!?!

etkö tajua miten nykynuori tuon lukee!

se lukee että siellä se kritillisyys sitten seistä jököttää näyteikkunassa ja akennusmyynnissä.

ettekö osaa ilmaista suomeksi asioita kun suomessa sentään asutaan?

ja edellen tuo nakstarina tuossa yllä on ihan pitkin seiniä!

sielläköä se on pullossa jossain rakennuksessa Pyhä henki ja sieltä annetaan nuuskaista sen joka osaa oikein käyttäytyä ja anella, niinkö!!?

miksi te ette opi lukemaan mitä Sanassa on annettu yksilön pelastuksen ohjeeksi, miksi?

Äänestä
  • No kirjoittaisitko esimerkiksi ,

    Äänestä

Aloittajalle

Olet ymmärtänyt aivan oikein. Onnittelen. Tiedäthän, että Taivaassa juhlitaan ja riemuitaan sinusta...

Vain ja ainoastaan usko Jeesukseen Kristukseen omana vapahtajanasi ihan henkilökohtaisesti pelastaa sinut.

Ei ole meille mitään muuta nimeä annettu taivaan alla, missä voisimme pelastua.
(Apt.4:12" Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman.")

Ei siinä ole kyse siitä, oletko meikäläisiä vai heikäläisiä tai jopa teikäläisiä, on kyse vain ja ainoastaan uskosta Jeesukseen Kristukseen.
(Room.3:22" se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.")
(Lue myös Room.10:9-13)

Usko siis, äläkä epäile. Sinut on kalliisti ostettu Herran Jeesuksen Kristuksen verellä. Älä kuuntele enää ketään, joka muuta väittää. Totisesti on sinusta täysi hinta maksettu Golgatalla, Jeesus Kristus on sinut omakseen ostanut, ei ole kellään oikeutta muuta väittää.
(1.Kor.7:23" Te olette kalliisti ostetut! älkäät ihmisten orjat olko!")

Äänestä

Jeesuksen sovitustyöstä ovat uskontunnstuksensa herra jumalilleen antaneet luopuneet!

uskontunnustuksesta ja sen kaltaisuudesta...
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole järkeä'
Ymmärtämättömyydenne:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole ymmärrystä'

Ihmisyydestänne luopuminen:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
'Olemme syntisiä'

Jumalasta ja Jumalan Valtakunnan kaltaisuudesta luopumisenne:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'

ero JUMALASTA; herra saatanasta uusi jumala:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'

Jeesuksen seuraajat ovatkin kristillisiä eikä rikollisia kristittyjä:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'

LUOPUMALLA "YHDESTÄ" - LUOPUU "HEISTÄ"
Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
Ilman Pyhää Isää ja ilman Pyhää Poikaa ei ole Pyhää Henkeä!
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Talvenselkätaittui kirjoitti:

Hei, Olen ihmetellyt ja mietiskellyt, että missä vaiheessa on tullut sellainen oppi, että me pelastumme jossakin yhteisössä. Kun kuulee puhuttavan, että tulemme autuaiksi tässä joukossa tai tässä siunatussa kristillisyydessä. Jotenkin tuntuu niin harhaanjohtavalta. Olen ymmärtänyt, että pelastus on aivan henkilökohtainen ja tapahtuu jokaisen ihmisen kohdalla kun hän henkilökohtaisesti tajuaa tarvitsevansa Jeesuksen sovitustyön oman syntisyytensä tähden. Ja saa uskoa sen todeksi. Siis uskomalla Herraan Jeesukseen. Sen johdosta ihminen tulee nöyräksi ja kiitolliseksi Jumalalle. Hän myös toivoo että mahdollisimman moni ihminen saisi saman armokokemuksen. Tämä kokemus saa aikaan ihmisessä rakkautta ja iloa, joka heijastuu ulospäin ystävällisyytenä kaikille ihmisille. Koska pelastus on maksettu jokaisen ihmisen puolesta Kovuus ja armottomuus taas kertoo, että armonkokemukset vielä puuttuu. Jumalan rauhaa kaikille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu