Rattijuopolle kovaa oppia hovioikeudessa: valtio vei Mersun
Julkaistu: 1.2. 17:45
Jyväskyläläinen 61-vuotias mies sai tavanomaista rankemman rangaistuksen toistuvista rattijuopumuksistaan. Rikoksentekoväline eli auto on nyt valtion omaisuutta.
Keski-Suomen käräjäoikeus määräsi yhteensä 12 kertaa törkeästä rattijuopumuksesta kärynneen miehen menettämään Mercedes-Benz -pakettiautonsa. 2,1-litran dieselmoottorilla varustetun Vito 115 CDI -mallin ajokki on vuosimallia 2005 ja sen arvo oikeuden arvion mukaan noin 10 000 euroa.
Mies valitti käräjäoikeuden päätöksestä hovioikeuteen, joka ei kuitenkaan ottanut asiaa käsittelyyn. Seitsemän kuukauden ehdottomasta vankeusrangaistuksestaan mies ei valittanut. Ajokieltoa miehelle määrättiin heinäkuuhun 2018.
Auton määrääminen valtiolle on melko harvinainen päätös. Oikeus perusteli ratkaisuaan sillä, että muut rangaistusseuraamukset ovat osoittautuneen miehen kohdalla tehottomiksi.
Miehen 12 tuomiota törkeästä rattijuopumuksesta ovat runsaan viiden vuoden ajalta. Kaikilla paitsi ensimmäisellä kerralla mies on syyllistynyt myös kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.
Viime vuonna mies jäi kiinni ratista neljästi. Käräjäoikeuden viimeisimmässä käsittelyssä käryjä oli kaksi. Promilleja miehellä oli huhtikuussa 2,17 ja pari viikkoa myöhemmin toukokuussa 2,79.
Viimeisimmällä kerralla kärytessään mies ajoi Jyväskylän keskustassa iäkkään äitinsä autolla. Oikeudessa mies kertoi, että hänellä on muitakin autoja kuin nyt menetetyksi tuomittu Vito-paku.
Oikeus katsoi kuitenkin, että auton tuomitseminen valtiolle menetetyksi on tarpeen uusien vastaavanlaisten rikosten ehkäisemiseksi.
Noin 10 000 euron arvoisen auton menettäminen ei oikeuden mukaan ole kohtuutonta rikosten vakavuuden vuoksi. Perusteluissaan oikeus vetosi korkeimman oikeuden vuonna 2007 tekemään päätökseen, jossa vastaaja tuomittiin menettämään valtiolle lähes uusi 18 900 euron arvoinen henkilöauto.
Terho Vuorinen

Vastaukset 3
Vanhimmat
Olisi saanut takavarikoida kaikki hänen nimissään olevat autot jotta peittäisi edes hieman oikeudenkäynti kuluja jotka veronmaksajat joutuvat maksamaan tyhjäpään takia. Ellei ole minkäänlaista halua parantua alkoholismistaan niin mitä hän millään ajoneuvolla tekee?.
Ensimmäisestärattikärystä pitää antaa kovempi tuomio, että sillä olisi pelotusarvoa.
Muistelen 60-luvulla kärystä seurasi linnatuomio.
Nyt pieni sakko, ja kortti pari kuukautta pois, ei meinaa mitään.
Kiinnijäämisriski, jos on pieni, niin humalassa-ajosta tulee tapa, jota on myöhemmin vaikea kitkeä.
Lieneekö valtion ydinosaamista huutokauppailla takavarikoituja autonromuja?
Autoja saa hyvin helpolla, ei auton takavarikko mitään vaikuta. Aika rutkasti uutisia patologisista rattijuopoista jotka jäävät vähän valiä kiinni ratista, millä lie katiskoilla ja varastetuilla rekisterikilvillä- Kaiketi monilla jonkinlainen hälläväliä meininki.
Syyttömiä autot on rattijuopomuksiin. Ei tollasesta ole hyötyä ongelmaan. Lusimassa voi ehkä raitistua hetkeksi. Vaarana, että oppii käyttämään huumeita. Ja noin muutenkin sekakäyttäjiä jää kiinni jatkuvasti. Ja millä hitolla seulotaan lääkkeitten väärinkäyttäjät?
Alkolukko vois toimia. Siinä vaan ongelma, se ei ole verikoe, taas net huumeet ja lääkkeet. Nämät päihdeongelmaiset tarvitsis perusteelliset katkot. Vaan, niitä kai leikataan, net maksaa.
Tiheämmät lääkärintarkastukset labrakokeineen, se maksaa myös, mutta sillä ois vaikutusta. En tosin muista, alkoholin jäljet häipyy nuutamassa viikossa, huumeitten vie kauemmin. Monet varmaan onnistuisivat kuivattelemaan sen verran.
Toi on kasvava ongelma. Loispummienkin eläessä yhä pidempään, just lääketokkuraisten määrä lisääntyy paljon. Autot on syyttömiä, itse ongelmaan ei helppo puuttua. Automaattiohjausautojen halpuminen ja yleistyminen ehkä ratkaisu. Siinäkin menee helkutisti aikaa, ennenkuin nykykalusto ajettu loppuun. Sitten kuitenkin vois rattijuopoista päästä eroon, koska ellaisseen ei enää pysty syyllistymään.
=DW=