J olen etsinyt sinua

Etsinyt, kaivannut, ikävöinyt, ajatellut, miettinyt, haikaillut. Kukaan muu nainen ei saa niitä tunteita minussa aikaiseksi. Yksikin askel voi olla pelottava jos ylitettävä kuilu on kasvanut ajan myötä kovin suureksi. Silloin ei ole enää olemassa pientä askelta vaan se ensimmäinenkin on taas jo niin suuri.

Posti oli tiputtanut ystävänpäivästä muistuttavan postikortin eräänä päivänä hieman aikaa sitten. Kun näin saaneeni kortin, oli ensimmäinen toiveeni, että se olisi sinulta. Sydämeni alkoi hakkaamaan kovemmin. Tunsin hetken jotain pitkään kadoksissa ollutta. Käänsin kortin ja aloin lukemaan sitä. Luettuani sen, mietin sinua taas pitkään. Uudestaan ja uudestaan valtaat mieleni. Et kai sieltä koskaan poistunutkaan. Sinä olit minun.

Ikävä sinua.
12205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Hei!Haluaisitko kertoa omat nimikirjaimesi?

Äänestä

J-J ?

Äänestä
  • Noin menee.

    Äänestä

Voisi olla minulle, mutta ei hänen tyylisesti kirjoitettu.. Vaikka tiedän että kaipaa mua edes joskus. On sen kertonut.. Minä en ehtinyt kertoa muuta kuin että tulee ikävä. Mutta en tiennyt että näin iso ikävä häntä.

Äänestä

ET merkitse mitään!!!

Äänestä
  • Eikös tuo mennyt naiselle...

    Äänestä

Kyllä oot kuule tainnut sen oikean Jaanan ihan lopullisesti menettää. Tuskin edes muistaa sua, saati nyt sitten kortteja lähetä. Naimisissa oleva keski-ikäinen nainen, aikuiset lapset ja kaikki. En tahdo olla ilkeä, mutta tiedät sen itekkin.

Äänestä

Kyllä se Jaana taisi ja taitaa olla se sinun Juttu ja elämän rakkaus. Ehkä voit vielä koittaa saada sen, jos on vaikka eronnut. No öitä ja tsempit.

Äänestä
  • Höpö höpö. Jaana on jonkun ihan muun kuin J- miehen. Rakastan T- miestä. Sorry "duunikaveri".

    Äänestä

Mistä päin sinun J on kotoisin?

Äänestä
  • Päijät-Hämeesta

    Äänestä

  • Pysy kaukana mun Jstä horo

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


jotainheräsi kirjoitti:

Etsinyt, kaivannut, ikävöinyt, ajatellut, miettinyt, haikaillut. Kukaan muu nainen ei saa niitä tunteita minussa aikaiseksi. Yksikin askel voi olla pelottava jos ylitettävä kuilu on kasvanut ajan myötä kovin suureksi. Silloin ei ole enää olemassa pientä askelta vaan se ensimmäinenkin on taas jo niin suuri.

Posti oli tiputtanut ystävänpäivästä muistuttavan postikortin eräänä päivänä hieman aikaa sitten. Kun näin saaneeni kortin, oli ensimmäinen toiveeni, että se olisi sinulta. Sydämeni alkoi hakkaamaan kovemmin. Tunsin hetken jotain pitkään kadoksissa ollutta. Käänsin kortin ja aloin lukemaan sitä. Luettuani sen, mietin sinua taas pitkään. Uudestaan ja uudestaan valtaat mieleni. Et kai sieltä koskaan poistunutkaan. Sinä olit minun.

Ikävä sinua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu