Minua ihmetyttää se, että miksi psykologiaa ulkomailla opiskelevien on niin vaikea saada pätevyyttä Suomeen, vaikka kurssit ovat lähes tulkoon samoja? Ymmärrän toki, että työharjottelu on tärkeää, mutta miksi pakolliseen työharjoitteluun Suomessa on niin vaikea päästä? Tälläisinä aikoina, juuri suuren kriisin tapahduttua meitä valmistuneita tarvittaisiin paljon enemmän.
IHMETYTTÄÄ
Psykologian opiskelija
5767
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Siksi on vaikeaa ettei kaikki lahjattomat tulvi alalle. Eiköhän teitä ole ihan tarpeeksi näin kotimaisinkin voimin.
Ja mites sellaisina normaaleina aikoina sitten kun ei ole katastrofia päällä, sormiaanko ne kaikki pyskologit sitten pyörittelis kriisejä odotellessa?
Kyllä psykologeilla on aina hommaa, eivät kerkiä sormiaan pyörittelemään.Mielenterveysongelmaisia on paljon, jotka todella tarvitsivat apua.Mielestäni säästöjen takia mielenterveyspalveluista ei tulisi tinkiä. Lisäksi tämän hetkisen maailmanlaajuisen kriisin kärsijät tarvitsevat apua pitkän aikaa.
...että psykologiassa jos missään on paljon ja suuria koulukuntaeroja, ja psykologia onkin perinteisesti ollut "Itävallanjuutalaista Scheissea", minkä onkin kyllä monista asioista huomannut. Suomessa psykologian opiskelussa ymmärtääkseni painotetaan vahvasti metodeja ja tilastotiedettä, ja pyritään siten varmistamaan alan tiukka tieteellisyydessä pysyminen (vaihtelevin tuloksin).
Suomessa ei vain haluta antaa oikeuksia jollekin ulkomailla koulutetulle Scheisse-psykologille, minkä ymmärrän vallan hyvin. Psykologia on paljon epäyhtenäisempi tieteenala kuin vaikkapa lääketiede.
.. en usko ihan täysin selitykseesi, vaikka hyvin sen perustelit :). Ainakin perusopinnot ulkomailla tuntuvat hyvinkin vastaavan Suomen kursseja ja lisäksi painotetaan alan tieteellisyyttä kyllä melko paljon.
Ottakaapa kantaa muutkin ulkomailla opiskelevat.
Siinä on taustalla lienee se, että ulkomaisten yliopistojen opintojen sisällöstä ei voida olla kovin varmoja. Monet asiat ovat tietenkin samoja, mutta sisältö ja taso vaihtelevat kuitenkin varmasti maittain ja yliopistottain suurestikin.
Olisi tietenkin mahdotonta tarkistaa eri maiden ja ulkomaisten yliopistojen opetuksen sisältö, taso ja vaatimukset, joten ymmärrettävää on, ettei pätevyyttä ihan niin vain voida myöntää.
Sehän on sama lääkärien kohdalla, että ulkomailla opiskelleiden on tehtävä täydennysopintoja suomessa pätevyyden saavuttamiseksi. Psykologia ja lääketiede ovat molemmat tietenkin sellaisia aloja, joiden tasosta halutaan tietty varmuus.