Allergiat, autoimmuunisairaudet ovat lisääntyneet

1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

# Yhdeksi tärkeimmäksi potilasmäärän kasvattajaksi Sovijärvi ilmoittaa myös erittäin prosessoidun ja runsaasti ANTI-ravinteita sisältävän ravinnon syömisen.

– Koko suomalainen yhteiskunta, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos etunenässä, pyörii teollisuuden luomien sääntöjen ympärillä. En näe mitään terveydellistä syytä, miksi ihmisen pitäisi syödä vaikka kahdeksan palaa leipää päivässä – tällaisten suositusten tarkoituksena on vain tukea kotimaista teollisuutta. Niiltä puuttuu tieteellinen tai evoluutioon perustuva pohja.

Sovijärvi arvioi, että ongelmat lähtevät jo neuvoloissa jaettavasta tiedosta.

– Yksi–kaksivuotiaan suolisto on vielä hyvin kehittymätön. Äidit lopettavat imetyksen ja palaavat töihin liian aikaisin, vaikka prosessoidusta lehmänmaidosta tehdyt korvikkeet muuttavat lapsen suolistoa dramaattisesti. Neuvolajärjestelmän sidoksista pitäisi heittää ulos kaikki yritykset – nyt ihmisiä systemaattisesti aivopestään ja harhaanjohdetaan korvikemyynnin eduksi.


Lääkärin mielestä suomalaisia kannustetaan liialliseen leivän syöntiin. Kuvituskuva.
– Siihenkin tulisi kiinnittää huomiota, että imettävän äidin syömiset vaikuttavat lapsen saaman maidon laatuun. Prosessoitu ja ravintoköyhä ruoka muuttaa koko suoliston toimintaa ja immuniteettia. Kaikkein ravinteikkainta ruokaa vauvalle olisivat kananmunan keltuaiset ja maksa, Sovijärvi sanoo.

Stressillä ja rokotuksilla osansa... #

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ALLERGIAT_AUTOIMM kirjoitti:

aivan valtavasti, ja niistä oli nyt puhetta Studio 55:ssäkin.


http://www.studio55.fi/terveys/article/laakari-autoimmuunisairauksien-kasvu-osin-suomalaisen-teollisuuden-tukemisen-ja-aivopesun-seurausta/124602#.VrBlKla4qK4.facebook

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu