P:lle

Tiedän olevani nuori sinulle, mutta en kai sentään liian nuori? Onhan meillä ikäeroajopa 17 vuotta, mutta mitä se merkitsee sen tosiasian rinnalla että ymmärrämme toisiamme?

Tiedän ettei meillä sopisi olla tunteita toisiamme kohtaan, eihän sellainen ole sopivaa esimiehen ja alaisen välillä? Kohdallamme on kaikki nurinkurista, mutta se ei estä meitä janoamasta toisiamme...

Ota sinä ensimmäinen askel, minä tulen varmasti vastaan. Kun katselen karheita käsiäsi, voin vain kuvitella miltä ne tuntuisivat ihollani. Katselen huuliasi toivoen että vielä joskus saan tuntea ne omillani. Ja peppusi! Siihen on pakko joskus saada tarrautua, hädintuskin kykenen hillitsemään itseni.
3793
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Muutama vuosi sitten ajauduin pomoni kanssa seksisuhteeseen. Hän oli myös kovin vastustamattoman tuntuinen ja todellinen naistenmies. Ja nimikirjainkin sama.

Itse olin varattu ja tietysti siinä käry kävi.

Mieheni antoi anteeksi, mutta vaati jättämään työpaikkani. Sen jälkeen en ole lyhyitä sijaisuuksia lukuunottamatta omassa kaupungissani töitä saanut. Paikka on sen verran pieni, että kaikki tietävät tarinani.

Että kovin pieniä asioita mietit, jos ainoastaan tuota ikäeroa. Jos pomosi naistenmies, niin odennäköisesti sinä saat lähteä, kun seuraava kiinnostavampi ilmestyy.

Äänestä

Hanki oma elämä!!

Äänestä

Hanki oma elämä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vmr kirjoitti:

Tiedän olevani nuori sinulle, mutta en kai sentään liian nuori? Onhan meillä ikäeroajopa 17 vuotta, mutta mitä se merkitsee sen tosiasian rinnalla että ymmärrämme toisiamme?

Tiedän ettei meillä sopisi olla tunteita toisiamme kohtaan, eihän sellainen ole sopivaa esimiehen ja alaisen välillä? Kohdallamme on kaikki nurinkurista, mutta se ei estä meitä janoamasta toisiamme...

Ota sinä ensimmäinen askel, minä tulen varmasti vastaan. Kun katselen karheita käsiäsi, voin vain kuvitella miltä ne tuntuisivat ihollani. Katselen huuliasi toivoen että vielä joskus saan tuntea ne omillani. Ja peppusi! Siihen on pakko joskus saada tarrautua, hädintuskin kykenen hillitsemään itseni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu