Savonlinnassa ne näyttää olevan samat asunnot myynnissä vuodesta toiseen. Koko lääni on jo menetettyä maata ja ikävä kyllä asuntojen todellinen arvo on pudonnut jo sinne 100-150k haarukkaan ja nyt puhun ihan uusista omakotitaloista. Muutama vuosi eteen päin, niin asuntoja ei saa kukaan enää kaupaksi edes tuohon 100k hintaan - ikävä kyllä.
Välillä sitä miettii, että voisi olla ihan mukavakin palata synnyinseuduille, mutta KIITOS poliitikkojemme koko kaupunki tulee olemaan kuollut seuraavan 10 vuoden aikana.
No mutta onha sielä se ohitustienpätkä jotta immeiset piäsöö liukkaammi ajelemmaa ohite=)
Välillä sitä miettii, että voisi olla ihan mukavakin palata synnyinseuduille, mutta KIITOS poliitikkojemme koko kaupunki tulee olemaan kuollut seuraavan 10 vuoden aikana.
No mutta onha sielä se ohitustienpätkä jotta immeiset piäsöö liukkaammi ajelemmaa ohite=)
Vastaukset 42
Vanhimmat
Kukaan enää osta mitään ok-taloja taajama-alueen ulkopuolelta. Korkeintaan "keskustan" kerrostalokämpät menee jotenkuten kaupaksi. Ja niitäkin saa myydä pitkään.
Ei kukaan osta jostain savonlinnasta mitään tai edes sieltäpäin kun kaikki loppuu siellä...Kaikki kämpät karmeissa kuplahinnoissa.Antaa ulosottomiehen viedä vaan niin tarjoukset alkaa 500€ ylöspäin josko menee sittenkään.
Mitäpä niitä myömmään ku asuttaa ite niissä:D
Asut suomessa?Olet siis köyhä kun asut pakolaismaassa...
Enemmänkin näkisin ongelmana ettei ole tarjolla sopivia suht pieniä järkihintaisia. Nämä ökytalot voi joutua odottamaan ostajaa pitemmän aikaa sillä ei taida olla sellaista porukkaa mikä ostaa 400000 talon
Paljonko msksaisitte n 100 neliön 40-50 luvun omakotitalosta joka remontoitu viimeisen kymmen vuoden sisällä kuntoon.
Sähkö ja puulämmitteinen.
Empä maksas mittää. Se on kuitennii remontoetu pilalle ja homekasvustot jo muhhii seenissä ja lattijoessa. Sen ku ostas ni saes ikkuisen riesan ja tervveys mänis. Joku kotkutonen tarkastaja on voenna kyllä sen muka tarkasttookkii vua semmoset tarkastukset o yhtä tyhjän kansa. Ee se oo kuitenkkaa ies kurkistanna seenniin sissään jotta mittee sieltä lööttyy:D
Riippuu alueesta, katon sekä kivijalan kunnosta sekä tontin koosta. Jos on lähellä kylää niin noin 25000-60000. Jos on rannalla hieman sivussa kylältä niin 65000 on maksimi. Jos sisällä muovimattoja niin 8 euroa.
Joo kyllä ne hinnat on siinä 20-30k noin vanhoissa ladoissa. Tosin mie en maksas edes sitä=)
Et varmasti maksas nii..
Millähä työki persaukiset mistään mitään maksatte, paitsi Kelan ja soshuollon rahoilla kaupan kassalla kaljat.
Ei se mitään jos ette ostas sillä ei mulla ois mitään mitä myydäkään. Kuha kyselin
Kyllähän ne asunnot jonkin verran halpenevat kun Okl lähtee Joensuuhun. Ainakin tarjonta lisääntyy.
Ulukomuan_matruusi on katkera, kun 40 luvun lato on jäänyt käsiin. Savonlinnassa ei pessimisti pesoset myy mitään. Mätäne sie matruusi siellä sohvalla ja näppäile sitä mummon ostamaa velka aipädiä ja haise pahalle.
Hahahahha no eipä ole jäänyt käsiin, kun en ole koskaan vanhassa talossa asunut. Enkä tule koskaan vanhassa asumaankaan=) Toki jos olisi sellainen ja etenkin savonlinnassa, niin harmittaisi aika helevetisti.
Kerro matruusi minkä veneen alla sie asut, niin mie tuun käymään? Jutellaan pakolaisista ja juuvvaan sorpusta. Mikä se siun osote on, mie kahon navikuattorista.
Kaikki on mennyt kaupaksi. Viimeinen myyntikohde viikon sisälle eka ilmoituksesta. Pitää olla vaan hinta-laatusuhde kohdallaan.
Uusikin ostettiin parinpäivän sisällä.
Ja kuinka moni kommentoija asuu vuokralla?
Ainakii mie asun. Miula on hakemus vetämässä vokkii, sielä on kuulemma kaikki ilimasta ja suap tapella niin paljon kun jaksaa. Mehmutti kerto, että sielä järjestettään epäviralliset turpaan veto kilipailut.
Haluan ostaa ok. talon tai kerrostalo asunnon Savonlinnasta tai lähiympäristöstä. Maksan käteisellä. En halua huonokuntoista tai heti korjattavaa kotia.
Yhteystiedot tänne ja spexit, niin otan yhteyttä.
Osta tämä:
https://huutokaupat.com/fi/v/251554
Kotisavosta voit olla varma ettei täältä kannata kysellä ja pyydellä
Ohitustienpätkä? Missä?
Onko tämä nyt ymmärrättevä niin, että markka-aikaan kokoonkyhätty ok-latoni ei Savonlinnassa nyt olekaan samanhintainen euroissa. Siis 200 000 markan lato 200 000 euroa?!?!
Eehhhhheheihän se vuan oo mahollista. Nuapurin Einokii väitti kännipäissään et sen tupa ja pystyyn lahonnu autotalli on 250 000 e ja nii vuoan oli sama pyynti ilimotuksessa. Ku nuapurin eino jottai sannoo, ni sillo se onnii, se o jämpti.
pelkkää Pia Raskin yksinpuhelua? Siltähän tämä alkaa näyttää. Hullulla on ihan omat huvinsa.
Katohhan niät, raskittaja iski tännekkii:DXDXDXD
Kai ne ny seisoo kun sielä on ne yhet, ketkä ylihinnoittelee asunnot eikä muutenkaan heidän myyntityö ole mielekästä, hapan naamat vuodesta toiseen ja tiedän pariskunnan ketkä olis halunnu ostaa asunnon mutta päätyivät muihin valintoihin juurikin näiden myyjien takia.
Mulukut seisoo.
Ketä tarkoitat? Itsellä on rouva ruma ja herra möhömaha ja siin mukana pari outoo työntekijää
Vanhat omakotitalot eivät mene kaupaksi täällä. Meillä oli sellainen myynnissä pari vuotta ja aina, kun ihmettelin välittäjälle myynnin vaisuutta, niin hän sanoi, että se on vielä lyhyt aika myydä vanha talo. Olen huomannut, että jotkut talot ovat olleet todella pitkään myynnissä . Itse ostin vanhan omakotitalon, sen jälkeen kun olin myynyt entisen, joka oli ollut myynnissä n. 10.v. Oli sen vuoksi melko edullinen hinta. Talo oli silti ihan hyvässä kunnossa noin peri aatteessa. Teetin siinä jonkun verran remonttia. Se huono puoli myynnin pitkittymisessä on, että hyväkin talo alkaa tyhjänä vähitellen rapistua. Hintoja ei kuitenkaan olla valmiita tiputtamaan. Ylihinnoittelua on aivan yleisesti. Vanhoille taloille täytyy lisäksi tehdä jätevesijärjestelyt uusiksi, koska monessa on vanhanaikaiset saostuskaivo hommelit, jotka eivät enää nykyisin sellaisenaan kelpaa. Se luonnollisesti nostaa omalta osaltaan talon hintaa. Valinnan varaa kyllä on. Esim. Kerimäellä on hyviä omakotitaloja myynnissä. Savonlinnan lähialueilla, kaupunkialueen, on joskus myös hyviä taloja esim. itäpuolella.
Minulle on ihan sama vaikka minun vanhan talon arvo alenee, ostin sen siksi että saan asua omakotitalossa rauhallisella paikalla enkä sijoitus mielessä, maksan lainaa puolet vähemmän kun kaupunki pyytää kolmioista joten tämä on edullisempi siltä kannalta, puita uuniin niin selviää kustannuksista ja jos tästä joskus jotain hiluja saa niin kotiapäin on sekin.
Kyllähän monella on tullut kylmää vettä niskaan kun kuvitellaan että täällä voi ostaa ja myydä ja vaihdella noin vain. Rempan teko on sama kun heittäs rahaa kaivoon, ei mitään hyötyä.
Mitäs ootte harrastanu elintaso kilpajuoksua! Nyt tulee takkiin.
Kyllä on naurettu yhdelle itseään viisaana pitävälle nuijalle, kun rakensi uuden ok-ladon ja ajatteli, että myy sitten entisen talonsa vasta pois. Toki ajatteli saavansa huippuhinnan kun hän siinä sentäs asunut. Mutta, taisi jäädä tönö ns. käsiin! Kukaan osta keskellä kuusimetsää korvessa olevaa ok-tönöä, josta lähimpään kauppaankin matkaa ainakin 10 km.
No on se hyvä jotta sinua naurattaa.
Missäpä asumis muodossa itse asut?
Kerrostalossa vuokralla?
Oikein arvasin, että joku juupelo tulee kyselemään. Kuuleppas, ihan asutaan uudiskerrostalossa, tilavassa, saunallisessa omistusasunnossa. Ja on vielä pari kpl keskustassa olevia asuntoja vuokralla, tuottamassa euroja minulle. Entäs sinulla, mikä tilanne? Asunet varmaan keskellä kaupunkia, ok-talossa (omassa) ? :-D
Sattumalta asun kuusien keskellä 300 neliön omassa velattomassa talossa mitä kukaan ei halua ostaa, mutta toisaalta ei haluta edes myydä.
Eletään nykyään melkein vuokratuotoilla ja se miksi asiaa aikaisemmin kommentoin oli syystä etten pidä toisille nauramisesta varsinkaan mikäli heillä ongelmia myydä taloa.
Ei ole mikään naurun asia jos toisella ongelmia.
Joo kyllähän nämä talot mitkä sijaitsee syrjässä on ihan toivottomia tapauksia, työpaikat, päiväkodit, koulut ja kaupat on kaukana, nykypäivänä elämä menee liian vaikeaks! Melkein ilmaseks saavat talonsa luovuttaa jos ostaja löytyy.
Tästä tulee sitten se ongelma, että haja-asutusalueella asuva vanhempi väki ei pääse kaupunkiin eläkepäiviä viettämään, kun sen oman rakkaan maalla olevan omakotitalon myyntihinnalla saa maksettua kerrostalorivarikämpän varausmaksun, loput 100 000-150 000€ on otettava velkaa.
Eikös maataloustuesta (EU ja kansallinen tuki), vakavien vaikeuksien tuesta, eläinten hyvinvointituesta, katokorvauksista ym. lukuisista muista tukiaisista, nämä yrittäjät ole saaneet sen vertaa taskunpohjalle vuosien mittaan, että yksi tai kaksi cityasuntoa voisi ostaa käteisellä. Ja jatkaa isäntänä ja emäntänä esiintymistä kerrostalossakin?
Männöökö yksiöt kaupaks jossa vuokralaine, ei maksa paljoo?! Kysyn vaa, ei tarvii vittuilla. Terve taloyhtiö, paljo rempattu.
Kyllä menee! Alue kyllä vaikuttaa paljon.