Synnytin noin 6kk:tta sitten ihanan tyttölapsen, no tietenkin siinä tunnemyrskyssä ja hormonien kanssa meni ajatusmaailma ihan uusille vesille ja oli riitaa sekä unettomuutta. Ex-mies ehdotti, että menisin osastolle ja niin meninkin ja olin siellä sitten 3kk;tta jonka aikana mies heitti pihalle ja on nyt alkanut vaatimaan yksihuoltajuutta. Mä oon käytännössä ihan voimat loppu tämän asian suhteen. Tämä on vain mun näkökulma asiaan, mutta mun mielestä se yhteishuoltajuus olisi hyvä. En enään oikeasti tiedä mitä teen, oon suoraan sanottuna ihan huuli pyöreänä. Kaikki HAL-poli ja pikkulapsipsykiatria käynnit käynyt odotusaikana ja lapsen kanssa ennen kuin totaalinen unettomuuskierre alkoi joka oli pakko saada poikki. Se hyvä puoli että univelat on nyt kuitattu ja on nyt katto pään päällä, mut pitääkö mun oikeasti vielä luopua rakkaasta lapsestani?
Isälle yksinhuoltajuus helposti?
toivoton92
9<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tuntuu että koko se panostus mitä olen antanut ja näyttänyt on ollut ihan turhaa... luovutanko siis vain?
Mitäs yhdestä kersasta . Sinulle jää vehkeet millä voit tehdä uusia sitten kun olet kasvanut henkisesti aikuiseksi .
No tämä nyt oli sulta niin asiaton kommentti. Ja ehkä en uusia ole tekemässä, kun tämä neitokainen sattuu nyt olemaan mulle rakas.
Eikä se ole vain yksi lapsi vaan ihminen jonka elämä on mulle sekä hänelle tärkeä.
Oikeastaan nyt olet samassa tilanteessa, jossa yleensä kaikki miehet ovat, paitsi että teillä poikkeuksellisesti isällä on läheisempi kontakti vauvaan, joten hän on selvästi oikeutetumpi pääasiallinen huoltaja lapselle.
Yleensähän tuonikäinen vauva jää automaattisesti äidille, ellei ole täydellisen vastaansanomattomia dokumentteja, että isä on enemmän osallistunut vauvan kasvatukseen.
Käytännössä äitimyytti taitaa toimia teidänkin tapauksessanne ja isä saa vain tapaamisoikeudet, jotka sinä voit rajoittaa jopa vain neljään päivään kuukaudessa.
Nyt varmaan ymmärrät miltä eron kokeneista miehistä tuntuu kun joutuvat eroon lapsistaan.
Tiedän ja tiedän myös sen miltä tuntuu kasvaa ilman toista vanhempaa ja oma äitini on sanonut monet kerrat, että isä ei ole halunnut mua, eli sellaista en halua, että oma lapsi joutuisi kokemaan kummankaan puolesta, mutta en jaksa "tapellakaan".
Missään tapauksessa isä ei tuolla perusteella saa YKSINhuoltajuutta, vaan kyllä se yhteishuolloksi menee. Eri asia sitten kummasta tulee lähivanhempi.
Pakko se on siis varmaan antaa periksi ja lähteä töihin. Kun mies saa mut näkemään itseni niin heikkona ja mt-ongelmallisena, etten jaksa edes niinkuin yrittää muuttaa käsitystä. Lastenvalvojan tapaaminen perjantaina... alunperin en edes halunnut erota miehestä. En keksi muuta vaihtoehtoa kun mennä töihin kun en jaksa taistellakaan, vaikka kuinka välitän muksusta ja kun isälle annan yksinhuoltajuuden niin melkein tiedän, että mun ja lapsen tapaamiset on sen jälkeen siinä. Ja tämä isä on muutenkin sanonut, että menee käräjille asti tämän asian kanssa jos ei yksinhuoltajuutta saa.
Ei hän ole oikeutettu yksinhuoltajuuteen vaikka miten kävisi käräjillä. Vähän vahvemmat perusteet pitää olla kuin synnytyksenjälkeinen masennus. Lähihuoltajuuden voi saada, ei yksinhuoltajuutta. Ja sulle tulee tietenkin tamaamiset nyt vähintään se joka toinen vkl. Silloinkin koita päästä edes vuoroviikkoihin.