olen hukassa. ihastuin, mutta en saisi ihastua. seurustelen ja haluan edelleen seurustella poikaystäväni kanssa, mutta mitä teen ihastukselle, joka vainoaa mielessäni, ajatuksissani. yritän estää itseäni ottamasta yhteyttä häneen. olemme ystäviä, mutta tiedän että hänellä on myös tunteita mua kohtaan. mitä teen. en halua pettää enkä jättää. umpikuja josta en pääse eteenpäin. tiedän etten voi vain unohtaa.
auttakaa!!
Liz
91508
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jos asia on noin, niin unohda se vainoajasi. Älä ole missään yhteydessä häneen. Kyllä se unohtuu ajan kanssa. Vähän ehkä tylyä sitä ihastelijaa kohtaan, mutta näin on parempi mikäli seurustelet, rakastat ja olet onnellinen. Kyllä se ihastelijakin ymmärtää mikäli sillä on yhtään järkeä päässä. Jos ei, niin sitten tyyppi ei ole alunperinkään mistään kotoisin. Sellasille voi haistattaa suoraan paskat.
Mitä voit tehdä on antaa toivoa tälle ihastuneelle. Kai olet samantien tehnyt selväksi että rakastat miestäsi ja haluat olla vain hänen kanssaan? Jos et, niin tee se ensi kerralla kun taas näette.
Mitään spekulointia ei kannata tehdä, vaikka siihen olisi aihettakin. Aiheutat sillä vain turhaa tuskaa ihailijallesi.
Kokemusta on.
Että ei tää tyyppi mua vainoa kirjaimellisesti. ainoastaan mun ajatuksissa. mä tässä olen enemmän ihastunut kuin hän. olen rivien välistä lukenut hänen kiinnostuksensa. mikä ei tietenkään ole 100% varmaa. ahdistavaa. kuitenkaan en halua lopettaa ystävyyttä häneen. elämä on vaikeeta, just kun sä luulit että kaikki on hyvin.
Olen itse ihan samanlaisessa tilanteessa. Olen ollut useita vuosia parisuhteessa ja elämä on kaikinpuolin kunnossa, mutta nyt menin ja ihastuin mieheni ja minun yhteiseen tuttuun. Ajattelen häntä yöt ja päivät. Minulla on suhteessamme tietty vapaus kuten on miehellänikin. Mutta tämä tuttumme ei pysty edes kahdenkeskiseen keskusteluun kanssani koska ei halua aiheuttaa mielipahaa miehelleni...Hän ei oikein hahmota suhteemme "sääntöjä". Olen hieman hukassa....
Että tällaisia tilanteita pitääkin syntyä, ihmisenä eläminen ei ole helppoa. Parastahan olisi että parit pysyisivät pareina ja ihastujat sivustakatsojina, mutta kun se sivusta katsominen repii niin helvetisti! Itse olen erään varatun tytön perään haikaillut jo pidempään, mutta aloitetta en ole pystynyt tekemään, koska en haluaisi tätä kolmatta osapuolta satuttaa. En vain tiedä kuinka kauan pystyn hillitsemään itseni. Haluaisin kovasti tunnustaa asiani tälle tytölle..
Nimim. Sivusta katsoja
tärkeitä ihmisiä, omiakin ystäviä, niitä ei koskaan ole liikaa! Ja kyllä "elämä on tehty elettäväksi".
Kun tapaa ihmisen, jonka kanssa on samalla aaltopituudella, (joissain asioissa paljon enemmän kuin sen oman rakkaan kumppanin), tuntee itsensä myös onnekkaaksi. Se tuo elämään paljon lisää.
Jos löytää tärkeän ihmisen, (vaikka sitten toista sukupuolta olevan, itse varattuna), eikö olisi "väärin", että siitä kokonaan kieltäytyy ja luopuu?
Totta, ihastuksen tunteita ei voi helposti välttää. Mutta ei nekään välttämättä niin vaarallisia ole - suhde voi muuttua syväksi ystävyydeksi. (Tai jos se vaikka joskua muuttuu rakkaudeksi, niin on ehkä tarkoitettu?)
Tärkeää olla avoimia, puolin ja toisin.
Samassa tilanteessa myös, ollut jo jonkin aikaa, ja käynyt itseni kanssa samaa "kamppailua"..
Mutta sanonpa silti että sinun on tehtävä valinta...joko jätät nykyisesi ja koitat onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella....tai sitten otat yhteyttä ihastukseesi ja teet hänelle tilanteen selväksi että jos eläisitte toisessa ajassa ja olosuhteet olisivat toiset...ehkä olisi jotain muuta....ennen kuin hoidat asian se vainoaa sinua...mitä kertomisen jälkeen tapahtuu...niin se tapahtuu mutta sitten asiat järjestyvät tavalla tai toisella...
Olet saanut hyviä vastauksia; siitä vain arpomaan parasta...;-) eino,
karu tosiasia taitaa olla se, että sun täytyisi vain päättää; joko tai. Kahden kanssa ei oikein voi olla, sillä toinen kaveri jää silloin lehdelle soittamaan.
Minua ei ihmetytä tippaakaan, että ihmiset ihastuvat toisiinsa, vaikka ovat kuinka varattuja. Tunteethan ovat irrationaalisia! Joku henkinen kemia tms sellainen saa ihmisen viehättymään toisesta, eikä se kysy soveliaisuutta tai vihkistodistusta.
Mielestäni vaikeista punnintatilanteista voi aina yrittää oppia jotain ja jopa nauttia siitä kihlmöivästä ja ärsyttävästä tunteesta, kun ei tiedä miten päin olisi. Mutta sietokykynsä kullakin. Ehkä jossain kulkee raja ja yli vuoden kestävälle salarakastumiselle pitäisi kaiketi jo tehdä jotain, vai mitä sanotte?
Kypsyttele tuntemuksiasi siis rauhassa ja ota jonkinlainen etäisyys ihastukseen. Älä edes päätä lopettaa ihastuksesi ajattelua, sillä ei siitä mitään tule, sillä ajattelisit häntä vain kahta kauheammin. Tee päätös ja pidä päätöksestäsi kiinni. Se kasvattaa luonnetta ja voit tulevaisuudessakin luottaa siihen, johon ihmisen tulisi parhaiten pystyä, eli itseesi. Helppoa? No way!
olette todellakin antaneet hyviä vinkkejä, mutta loppujen lopuksi niistä ei ole apua. minähän tässä olen se joka joutuu valitsemaan ja ns. kärsimään. olotila vain pahenee.
suurinpiirtein olen päättänyt antaa ihastuksen olla omassa tilassaan mielessäni. sen huomasin, että unohtaminen on huonoin idea. päivällä en voi kuin vain voivotella tilannetta ja yöllä kaikki tulee uniin. miten asiat voisivat olla, miten toivoisin niiden olevan.
kuitenkin tulin siihen tulokseen, että rakastan poikaystävääni todella paljon ja hän on liian hyvä jätettäväksi ja pettäminen ei tule kysymykseenkään.. olen tehnyt sitä aikaisemmissa suhteissa ja tiedän mitä se on, ei mitään herkkua kenellekään. mutta eihän sitä voi tietää mitä tulevaisuus tuo. voihan olla mahdollista, että tiemme ihastukseni kanssa kohtaavat monien vuosien päästä kun molemmilla on tilanteen kohdallaan. nämä ovat niitä koettelemuksia joita varmasti jokainen joutuu kohtaamaan elämänsä aikana. tässä se suhteen todellinen tilanne punnitaan. enkä kannata sitä, että jos suhteeseen tulee yksi kompastuskivi, pitäisi heti jättää toinen ja aloittaa uusi luultavasti samanlainen juttu. joten, enköhän tästä ajan kanssa toivu.
ainoa ongelma on edelleen se, mitä kun poikaystäväni huomaa minun olevan toisissa maailmoissa ja tivaa syytä siihen. miten siihen voi vastata? en ainakaan rehellisesti. siitä ei ainakaan hyvää seuraisi..