Kuolit yllättäin syöpään, kuukauden sisällä. Emme tienneet mikä sinua vaivasi. Olit vain niin…väsynyt. Katsoin, kun huokaisit muutaman vedon ja menit taivaisiin…kaaduin. En tiennyt enää miten tästä eteenpäin. Olin ajatellut vanhenevani kanssasi, yhdessä Aina. Olimme 18 vuotta yhdessä, koimme paljon ja yllättäin jouduin, kuukauden sisällä näkemään Sinun kuolevan. En ehtinyt sairaalassa kuin hammasharjan laittamaan vessaan ja haukoit henkeä…katsoin Sinua silmiin ja sanoin: "Kulta, älä jätä minua" ja itkin. Hän katsoi kerran ja meni Pois. Kaaduin polvilleni ja Huusin…nyt siitä on 4 vuotta ja silti olet sydämmessäni aina. Kulta…me näemme vielä.
Kuuletko kulta taivaissa?
Surueiikinälakkaa
10131
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
ja yksi viikko siitä kun tieto leukemiasta tuli, ja sen jälkeen ei ollut enää mitään.
Jälkeen jäi vain tyhjyys, ja autio elämä,,,
Kolme Kuukautta…yritä jaksaa….halaus Sinulle.
sun alotus on jostain imbedontox naisten lehdestä, jatko kertomus. ehkä on olemassa vielä naisten lehtiä, en tiedä.
Tiedoksi, toinen kirjoitus ei ollut minulta. Minun mies kuoli keuhkosyöpään vaikkei ikinä ollut tupakoinut. Toiseksi en lue mitään naisten lehtiä. Kolmanneksi minun ei tarvitse selitellä sen enempää. Kaikkea hyvää Sinulle.
Tämä on Elämää. Ei muuta eikä vähempää. Yritän kuitenkin eteenpäin.
Jaksamisia. Oma veljeni kuoli kuukausi sitten syöpään.
Kiitos Sinulle Voimiajajaksamista. Uskon, että veljesi katsoo Sinua sieltä pilven-reunalta :-)
Vaikka aikaa on mennyt, ei ole päivääkään etten ajattele omaa kullan-nuppuani, omaa rakasta nöpönenääni….mutta jostain syystä olen vielä täällä. Uskon, että kultani haluaa sitä etten anna periksi :-) Ja en anna, en ole antanut….ajoin ns. vanhoilla päivilläni esim. ajokortin vaikka ennen pelkäsin koko ajatusta. Monta asiaa olen mennyt kultani kuoleman jälkeen niin sanotusti -tulta päin- mentaliteetilla ja paljon se on minulle antanutkin…en enää pelkää kohdata asioita.
Mutta Voimiajajaksamista…Kaikkea Hyvää Sinulle ja perheellesi, toivon Todella paljon voimia Teille kaikille!
Osallistunpa minäkin tähän ketjuun:
Voimia sinulle Ap, jos noin on todella päässyt tapahtumaan.
Tietynlaisiin leukemioihinhan voi menehtyä jopa viikoissa diagnoosista.
En sano tätä millään pahalla Ap., mutta kuten JOITAKIN aiemmin saamistasi kommenteista ehkä huomasit, tämä ei välttämättä ole oikea areena saada vertaistukea.
Mene vaikka johonkin syöpäpotilaiden omaisten suljettuun keskusteluryhmään
tai puolisonsa menettäneiden ryhmään. (Omaa kokemusta tällaisessa olosta ei ole, mutta olen kuullut niistä hyvää.)
Lohdullinen kirja omaisen menettämisestä verisyövälle
on Helmi Vilppolan Perhosen lento. Sitä lukiessa ei todella tarvitse
kokea olevansa yksin maailmassa surun ja menetyksen tunteiden kanssa. Toinen
oiva teos on Liisa Suurlan, Suru, ankara ilo. Kumpikaan kirja ei ole mikään uutuus, joten ne täytyy joko lainata kirjastosta tai löytää kirpputorilta tai antikvariaatista.
Tässä sinulle Ap. kaunis kappale, vaikka olisitkin (pelkkä) trolli:
https://www.youtube.com/watch?v=f3TMXDKrh3g
Jotain jää: muistot, toisen antamat merkitykset meille, tärkeät ohjeet ja neuvot. Jokainen on jättänyt osan itsestään meille. Vaalitaan sitä osaa, mutta ei anneta surun tukehduttaa meitä. Viedään kuolleen rakkaamme viestiä eteenpäin unohtamatta silti rakentaa omaa elämäämme.
Surussaan ihminen on lähimpänä omaa itseään.
Onko sinun omaisesi kuollut ns. "oman käden kautta",
kun valitsit nimimerkiksi "Surunauhan"? (Surunauhahan on kai
järjestö itsemurhan tehneiden omaisille.)
Otan osaa, jos on.
Onneksi kukaan omaisistani ei ole tehnyt itsemurhaa.