Matti Vanhanen on pahasti ryvettynyt Keski-Aasian kriisin huonossa hoitamisessa.
Ennen joulua tehdyt mielipidemittaukset vielä näyttivät Vanhaselle kovaa suosiota. Nyt suosio on kuitenkin romahtanut. Kansalaiset eivät voi käsittää miksi Vanhanen ja hänen hallituksensa viivästeli pelastustoimien käynnistämisessä. Samoin Vanhaselta kesti useamman päivän tulla julkisuuteen.
Vanhasen maine sai pahan kolauksen
21
537
Vastaukset
- Uutiset
"Yksi Thaimaasta Suomeen ambulanssikoneella lauantaiyönä palanneista potilaista menehtyi samana iltapäivänä, kertoo Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin vastaava ylilääkäri Eero Hirvensalo."
(Uutiset 2.1.2005)- Pahoillaan tapahtuneesta
Eiköhön Vanhasella kuten muillakin ministereillä ja viranomaisilla ole ko. tilanteessa tärkeämpääkin tekemistä kuin julkisuudessa keekoilu! Tilanne ei muuksi muutu vaikka kuinka paistattelisi mediassa ja pahoittelisi tapahtunutta. Näkyy vaan joillekin olevan poliittinen lyömäase tämä käsittämätön katastrofi jota ei ihmisen voimat pystyneet estämään . Kertokaahan kuinka itse olisitte toimineet ja ihmishenkiä pelastaneet? Arvostelua on aina helppoa antaa mutta löytyykö rakentavaa ehdotusta miten asiat tulisi hoitaa...
- äänestäjä-kansalainen
Pahoillaan tapahtuneesta kirjoitti:

Matti Vanhanen nyt vain hoitaa Suomen tasavallan pääministerin tehtäviä.
Hänellä on VASTUU.
Matti Vanhanen on hoitanut tämän kriisin hoidon erittäin huonosti.
Kuka tahansa täysijärkinen olisi käynnistänyt pelastustoimet jo heti tapaninpäivänä. Vanhasella meni vätystellessä monta päivää. - Wiljami
Pahoillaan tapahtuneesta kirjoitti:
Eiköhön Vanhasella kuten muillakin ministereillä ja viranomaisilla ole ko. tilanteessa tärkeämpääkin tekemistä kuin julkisuudessa keekoilu! Tilanne ei muuksi muutu vaikka kuinka paistattelisi mediassa ja pahoittelisi tapahtunutta. Näkyy vaan joillekin olevan poliittinen lyömäase tämä käsittämätön katastrofi jota ei ihmisen voimat pystyneet estämään . Kertokaahan kuinka itse olisitte toimineet ja ihmishenkiä pelastaneet? Arvostelua on aina helppoa antaa mutta löytyykö rakentavaa ehdotusta miten asiat tulisi hoitaa...
Vanhanen sai tiedon tapahtuneesta sunnuntaina klo 7:00 suomen aikaa. Saman tien Vanhasen olisi pitänyt ottaa yhteyttä avustajaansa ja pyytää hallituksen kriisipalaveria kokoon kello 9:00. Ne ministerit, jotka pääsevät Helsinkiin tulevat paikan päälle, muut ovat puhelimitse läsnä.
Paikalle kutsutaan asiantuntijoiden edustajiksi SPR:n edustaja, Finnairin edustaja, HUS:n ja suurimpien matkanjärjestäjien edustajat.
Palaverissa käydään tilanne läpi, sovitaan vastuista ja siitä, miten ja missä järjestyksessä evakuointi tehdään. Lisäksi sovitaan miten tiedottaminen tapahtuu.
Kyseinen johtoryhmä kokoontuu toistaiseksi klo 9:00 ja 15:00. Jokainen osapuoli on velvollinen tiedottamaan omasta tilanteestaan ja tuomaan tähän palaveriin päätettävät asiat (kuten esimerkiksi ambulanssikoneen lähettäminen).
Esimerkiksi tällaisella agendalla olisi voitu edetä. Kaikki osapuolet olisivat olleet tietoisia toistensa tekemisistä ja toimenpiteet olisi tehty ajallaan.
Mattihan päätti, että ei tässä tallaisia johtoryhmiä tarvita. Kaikki puuhaavat sitä mitä parhaaksi nähdään...
Wiljami - Heppu
Se riski siinä lennossa aina on.
- Heppu
Wiljami kirjoitti:

WiljamiHä. Voisitko sinä jotenkin auttaa kriisissä saamasi tiedon kautta.
Sinä tällä tiedottamisella tekisi mitään, eikä silläketään auteta.
Höpöhöpö hommaa.
MITÄ ihmettä sinä Sillä tiedottamisella teet???? Minä enkyllä ymmärrä.
Kerro miten se auttaa. Ministeri voisi tarvita sitä kilpensä kiillotuksessa tietenkin, mutta kaikilla ei siihen ole tarvetta. - Wiljami
Heppu kirjoitti:
Se riski siinä lennossa aina on.
...jos siirto olisi tehty ajoissa. Tällainen seuraus vätystelystä on.
Wiljami - Wiljami
Heppu kirjoitti:
Hä. Voisitko sinä jotenkin auttaa kriisissä saamasi tiedon kautta.
Sinä tällä tiedottamisella tekisi mitään, eikä silläketään auteta.
Höpöhöpö hommaa.
MITÄ ihmettä sinä Sillä tiedottamisella teet???? Minä enkyllä ymmärrä.
Kerro miten se auttaa. Ministeri voisi tarvita sitä kilpensä kiillotuksessa tietenkin, mutta kaikilla ei siihen ole tarvetta....koska olet pelkkä yksinkertainen kepulainen.
Kaikissa kriisitilanteissa tulee perustaa kriisiryhmä johtamaan tilannetta. Kun Estonian onnettomuus tapahtui Esko Aho perusti kriisiryhmän muutaman tunnin kuluessa. Jos kriisiryhmä olisi perustettu Vanhasen toimesta, olisivat pelastustöissä toimineet sopineet asiat suoraan keskenään. Ambulanssikonekin lähetettiin matkaan vasta HUS:n johdon voimakassanaisten vaatimusten jälkeen.
Matti Vanhanen ei halunnut tehdä mitään sen eteen että hän olisi perustanut kriisiryhmää johtamaan pelastustoimenpiteitä. Hallitus käsitteli onnettomuutta ensimmäinen kerran vasta torstaina. Onnetonta säheltämistä.
Wiljami - Erikoismies
Wiljami kirjoitti:
...jos siirto olisi tehty ajoissa. Tällainen seuraus vätystelystä on.
WiljamiEi voitu siirtää ennen kuin potilaiden tila oli 'vakautettu'. Näin sanoi lääkäri tv:ssä.
- Wiljami
Erikoismies kirjoitti:
Ei voitu siirtää ennen kuin potilaiden tila oli 'vakautettu'. Näin sanoi lääkäri tv:ssä.
Silloinhan sinä väität, että lääkäri syyllistyi hoitovirheeseen, koska potilas kuoli. "Potilaan tila ei siis ollut riittävän vakaa siirtoon".
Vanhanen vitkasteli ambulanssikoneen lähettämisessä. Nyt kun vitkastelusta tulee pelättyjä kuolemantapauksia, aletaan etsimään syyllisiä hoitohenkilökunnasta. Hävetkää.
Wiljami - KMa
Wiljami kirjoitti:
Vanhanen sai tiedon tapahtuneesta sunnuntaina klo 7:00 suomen aikaa. Saman tien Vanhasen olisi pitänyt ottaa yhteyttä avustajaansa ja pyytää hallituksen kriisipalaveria kokoon kello 9:00. Ne ministerit, jotka pääsevät Helsinkiin tulevat paikan päälle, muut ovat puhelimitse läsnä.
Paikalle kutsutaan asiantuntijoiden edustajiksi SPR:n edustaja, Finnairin edustaja, HUS:n ja suurimpien matkanjärjestäjien edustajat.
Palaverissa käydään tilanne läpi, sovitaan vastuista ja siitä, miten ja missä järjestyksessä evakuointi tehdään. Lisäksi sovitaan miten tiedottaminen tapahtuu.
Kyseinen johtoryhmä kokoontuu toistaiseksi klo 9:00 ja 15:00. Jokainen osapuoli on velvollinen tiedottamaan omasta tilanteestaan ja tuomaan tähän palaveriin päätettävät asiat (kuten esimerkiksi ambulanssikoneen lähettäminen).
Esimerkiksi tällaisella agendalla olisi voitu edetä. Kaikki osapuolet olisivat olleet tietoisia toistensa tekemisistä ja toimenpiteet olisi tehty ajallaan.
Mattihan päätti, että ei tässä tallaisia johtoryhmiä tarvita. Kaikki puuhaavat sitä mitä parhaaksi nähdään...
Wiljamion mennytkin--->
"– Toiminnan nopeuteen kohdistuvaa kritiikkiä en kuitenkaan ottaisi vastaan. Kaikki tahot, viranomaiset, Punainen Risti, matkatoimistot, Finnair ovat toimineet yhteistyössä ja tehneet yhteisiä päätöksiä. Suomi lähti liikkeelle ripeästi, Vanhanen sanoi.
Suomen Punaisen Ristin viestintäjohtaja Hannu-Pekka Laiho piti täysin oikeana sitä ratkaisua, että kukaan suomalaisministeri sen paremmin kuin presidentti ei ole lähtenyt kriisialueelle. Sellaisen vierailun järjestäminen olisi koitunut uhreille kalliiksi.
– Voin sanoa kokemuksesta, että tällaisen kriisin ensipäivinä olisi menetetty ihmishenkiä sen vierailun järjestämisen takia. Arvostan henkilökohtaisesti erittäin paljon sitä, että täällä on uskallettu tehdä sellainen rohkea päätös, että nyt on aika auttaa, Laiho sanoi.
Kaiken kaikkiaan avustusoperaatio ja yhteistyö eri tahojen välillä on toiminut erittäin hyvin, Laiho sanoi. Olosuhteet paikan päällä ovat erittäin vaikeat, hän muistutti. Hän kehotti samalla tiedotusvälineitä toimimaan vastuullisesti.
– Kun kärsimyksen määrä Suomessa on mittaamaton, varsinkin niissä perheissä, joissa on menetetty omaisia, niin toivoisin että tiedottajat ja toimittajat muistavat uhrin aseman ja sen vaatiman suojelun. En halua olla mukana lisäämässä kärsineiden ihmisten kärsimyksiä julkisuudella, Laiho vetosi."
STT
Se mikä tässä on eniten ehkä toimimaton osa-alue on se ettei kokonaiskuva ole ollut selvillä heti vaan myöhemmin, sen jo osoittaa sekin kun uhrien määrä on viikon sisällä nousi muutamasta tuhannesta yli sataantuhanteen.
Ja näitä arvoita on varmasti olleet tekemässä muutkuin suomalaiset virkamiehet. - Erikosmies
Wiljami kirjoitti:
Silloinhan sinä väität, että lääkäri syyllistyi hoitovirheeseen, koska potilas kuoli. "Potilaan tila ei siis ollut riittävän vakaa siirtoon".
Vanhanen vitkasteli ambulanssikoneen lähettämisessä. Nyt kun vitkastelusta tulee pelättyjä kuolemantapauksia, aletaan etsimään syyllisiä hoitohenkilökunnasta. Hävetkää.
WiljamiOutoa logiikkaa. En syytä ketään - sinä syytät. Kriittisessä tilanteessa olevat potilaat voivat kuolla, vaikka tilanne näyttäisi vakaaltakin. Jos tilanne ei edes näytä vakaalta, kuolevat siirtoon varmasti.
- Heppu
Wiljami kirjoitti:
...koska olet pelkkä yksinkertainen kepulainen.
Kaikissa kriisitilanteissa tulee perustaa kriisiryhmä johtamaan tilannetta. Kun Estonian onnettomuus tapahtui Esko Aho perusti kriisiryhmän muutaman tunnin kuluessa. Jos kriisiryhmä olisi perustettu Vanhasen toimesta, olisivat pelastustöissä toimineet sopineet asiat suoraan keskenään. Ambulanssikonekin lähetettiin matkaan vasta HUS:n johdon voimakassanaisten vaatimusten jälkeen.
Matti Vanhanen ei halunnut tehdä mitään sen eteen että hän olisi perustanut kriisiryhmää johtamaan pelastustoimenpiteitä. Hallitus käsitteli onnettomuutta ensimmäinen kerran vasta torstaina. Onnetonta säheltämistä.
WiljamiNo Estonia onnettomuus sattui Suomen aluevesien tuntumassa. Pelastusvastuu oli suomalaisilla.
Silloin se oli välttämätöntä.
Mitä olis tehty toisin jos se ryhmä olisi perustettu.
Ottaen huomioon se miten tietoa tuli suomeen.
Katso tuolta ylempää missä tahdissa sitä tietoa kertyi ja arvioi sitten mitä hyötyä siitä olisi ollut.
...
- Eurooppal. demokraatti
Keskisessä Euroopassa ei tälläista lapsenomaisesti syyttelevää isä-lapsi suhdetta valtioon ole ollut havaittavissa tämänkään katastrofin aikana.
Kyseessä lieneekin skandinaviseen sosialidemokratiaan kuuluva ilmiö - ollaan totuttu saamaan kaikki valmiina valtiolta.- 40 vuotta
Suomen maaseutua on tuettu jo itsenäsyyden alkuajoista saakka mitä ihmeellisemmillä tavoilla, kannettu rahaa pohjattomaan kaivoon.
Mistähän sekin raha on tullut? - Hanski Kaaleppi
40 vuotta kirjoitti:
Suomen maaseutua on tuettu jo itsenäsyyden alkuajoista saakka mitä ihmeellisemmillä tavoilla, kannettu rahaa pohjattomaan kaivoon.
Mistähän sekin raha on tullut?Niinpä! mikä järjestö elää ihmisten kärsimyksistä,pahoinvoinnista ja kuolemasta...
sehän on tietysti Suomen punainen risti.
Mahtoi siellä eväspussi useamalla lihota tsunamin aikoihin ja mersut vaihtua uudempiin... no uutta rikastumisen aaltoa on taas odoteltavissa kun maailmalla on hätä... ja ai niin: mersultahan tulee uusi malli markkinoille syksystä!
Allaoleva henkilö pitää kameroista ja siitä että saa olla esillä.
Koska hän haluaa olla esillä niin kerrotaanpas sitten lisää:
Allaoleva henkilö tuli suomen punaiseen ristiin A-lehdistä http://www.journalistilehti.fi/arkisto/22005/lyhy/Muut181550.htm
Hän ehti jonkin aikaa herjata A-lehdissä asiakkaita nimittelemällä
näitä yhteiskunnan eläteiksi ja sosiaalipummeiksi
sekä päättää "omalla kädellään" mitä juttuja apu-lehteen tulee mitä ei...ennen pitkää talon johto
sai tietää miehen toimet ja herjaukset...
harvinaista että lopulta he totesivat
että "Laiho ei päätä meillä mitä juttuja
apu-lehteen tulee mitä ei..."
siitä alkoikin äijän f-i-n-a-l-c-o-u-n-t-d-o-n
eli lähtölaskenta!
Mies puuhastelee nykyään SPR:llä. Hän on julkisuudenhakuinen eikä ole päässyt vieläkään paheestaan yli. SPR suojatyöpaikkana tuo edes pienen tyydytyksen esilläolemisen sammumattomaan janoon.
Ovelasti naamioitu tuo juttu journalisti- lehteen. Ilmeisestiyritetään vängätä väkisin tyypille journalistin arvo.
Todellisuudessa tyypillä ei ole mitään tekemistä oikeanjournalismin kanssa. Oikeat journalistit eivät nimittäin tee sitämitä mies apu-lehdessä aikoinaan teki eli kaikki yllämainittu.Tsunamin aikoihin tämä taisi olla se sama
tyyppi joka esitti oman eriävän mielipiteensä Presidentin osallistumisesta tsunamin arviointiin. Aika kusipäisyyttä nimittäin
osoittaa ihmisessä se jos aliarvioi tasavallan presidentin turvamiesten voimavarat.
Mutta "suojatyöpaikasta suojatyöpaikkaan se matka kiikkerästi käy..."
tsekataanpas tuota SPR:ää eli Laihon uutta suojatyöpaikkaa
tarkemmin:
antaisitko suosiolla pankkitilisi numeron Helsingin asematunnelissa
ventovieraalle ihmiselle?" Hetken tietysti mietit ja toteat että et
varmasti... rahasi ja pankkitilisi ovat
yksityisomaisuuttasi..valitettavasti sellaisia höperöitä ihmisiä on
jotka antavat pankkitilinsä tunnuksen ventovieraalle tuntemattomalle
ihmiselle!
Tiesittekö muuten mikä järjestö elää ihmisten pahoinvoinnista,
kärsimyksistä ja kuolemasta. Se on Suomen Punainen Risti.
Mahtoi siellä taas eväspussi lihota tsunamista ja mersut vaihtua alla
useammalla.
Eräässä aikakauslehdessä viime talvena käsiteltiin aika
merkittävästi Suomen Punaisen Ristin touhuja, kerrottiin myös että
järjestö olisi jo listautunut pörssiin. HUPSISTA! Ihmisten
pahoinvointi ja kärsimykset ovat näköjään kannattavaakin
bisnestä?
Viime vuonna kärähti eräs syöpää kärsivien nimissä tehty toimi.
Siinä varainkerääjät niin kaduilla kuin puhelinsoitoilla
keräsivät rahaa "liiveihinsä" ja tilittivät ainoastaan prosentin
pari syöpää kärsivien hyväksi... asia on prosessissa ja pian
pitäisi alkaa kuulua ensimmäiset tuomiot noille "yrittäjille".
Milloin on Suomen Punaisen ristin vuoro?
kuinka suuri osa todellisuudessa kaduilla ja puheluilla soitoista
varoista päätyy
ambomaalle tai hätää kärsiville?
Jos prosenttien jakautumaa tarkastelee lainopillisesta näkökulmasta
on se erotus hävyttömän iso... mutta mersut ovat kuitenkin komeita
autoja ja kiva listautua pörssiin.
Mitä miettivät SPR:n punaisimmat porsaat, ajaessaan "raskaan"
työpäivän jälkeen luxuskoteihinsa, korkkaavat pullon kallista
shamppanjaa sekä lusikoivat kaviaaria,
mitä heidän mielissään tuntuu kun samanaikaisesti maailmassa on
todella nälkäisiä ja aliravittuja ihmisiä,joilla ovat
rahastaneet...
mitä nämä aliravitut ihmiset ajattelevat siitä että heistä
hyödytään? - toteaja
Hanski Kaaleppi kirjoitti:
Niinpä! mikä järjestö elää ihmisten kärsimyksistä,pahoinvoinnista ja kuolemasta...

hyödytään?Miehen nimi on siis Hannu-Pekka Laiho
- me kaikki kiitämme TVL:ää!
toteaja kirjoitti:
Miehen nimi on siis Hannu-Pekka Laiho
Olisi mielenkiintoista nähdä , mitä Suomen Punainen Risti on tehnyt ja saanut aikaiseksi Aasian katastrofi-alueella , ja millainen käsitys muiden maiden edustajilla on asiasta. Rahaa on kerätty kansalta ja saatu valtion taholta , mutta mitä niillä on saatu aikaseksi, onko ne käytetty tehokkaasti ja nimenomaan kipeimmin apua tarvitsevien hyväksi.
ps. mersun uusi mallisto tulee syksystä markkinoille, tämän tietävät jo SPR:n pomotkin!
Timo Korhonen paljasti oivasti sammakossaan SPR:n asenteet: suurisydämiset ovat pieniaivoisia. SPR toki kiirehti lausunnon kieltämään ennenkuin kukko oli kolmasti laulanut. Ensiksi kertomalla, että Korhosen lausunto ei ole SPR:n kanta ja vielä varmemmaksi vakuudeksi selittelemällä, että ei Korhonen niin ollut sanonutkaan. Selittelyssä on selittelyn maku ja asenteet todellakin olivat jo tulleet esiin.
Nyt SPR:n talousjohtaja Juha Savela kertoo, että Aasian katastrofiin kerättyjä varoja voidaan käyttää pörssisijoituksiin. Eli SPR:n talous vain petraantuu katastrofin ansiosta.
Hurskaasti Savela kertoo, että varoja voidaan sijoittaa minne tahansa, mutta ei epäeettisiin sijoituskohteisiin, esim. aseteollisuuteen.
SPR omisti vuosina 1945 - 1962 Sako Oy:n. Sako on on entinen Suojeluskuntain Ase- Ja Konepaja Osakeyhtiö.
Sako Oy oli ja on edelleenkin ase- ja patruunatehdas. Aseteollisuutta raaimmillaan.
Aseilla tapetaan ihmisiä sodassa, SPR tulee sitten sotatantereelle "auttamaan haavoittuneita" joita aseillaan ensiksi on ammuttu... tämä on sitä oivallista luonnon kiertokulkua!
SPR:n eettisyys ei kestä lähempää tarkastelua. Eikä lähempää tarkastelua kestä sekään, että suomalaiset luovuttavat ilmaiseksi verta, jota SPR sitten myy eteenpäin hyvällä voitolla. Näin on jatkunut vuosikymmeniä.
Eettistä ei ole myöskään, että SPR ansaitsee itse sitä enemmän, mitä kalliimmaksi käy maahanmuuttajien ensivaiheen asuttaminen ja ruokkiminen. Sillä selittyivät somalipakolaisten 800 mk/vrk maksaneet hotellimajoitukset.
Onko vaikea arvata, kuka tai mikä taho muuten ensiksi kävi houkuttelemassa somaleja Suomeen pakolaisiksi. Siitähän ei julkisuudessa ooe esitetty kuin hämäriä viittauksia.
En ole lahjoittanut SPR:lle penniäkään rahaa enkä käynyt luovuttamassa verta heidän kaupattavakseen yli kahteenkymmeneen vuoteen.
VIISAS AUTTAA SUORAAN, EI MINKÄÄN SPR:N KALTAISEN JÄRJESTÖN KAUTTA! - sen edestään löytää
me kaikki kiitämme TVL:ää! kirjoitti:

VIISAS AUTTAA SUORAAN, EI MINKÄÄN SPR:N KALTAISEN JÄRJESTÖN KAUTTA!http://www.google.fi/addurl?q=http://groups.google.fi/group/haaskuuta/browse_thread/thread/df8ab3f0ba7a752/15ce50afd4e93e0c?hl=fi&lnk=st&q=Hannu-Pekka Laiho#15ce50afd4e93e0c&hl=en&dqq=
Aihe ja linkki on yhteiskunnallisesti merkittävä. Yhteiskunnallisesti merkittävän siitä tekee kysymys miten henkilö voi toimia SPR:n tiedottajana jos on joskus aukonut päätään aikakauslehden "toimittajana" puhelinnauhotteille. - herneenpalot
sen edestään löytää kirjoitti:
http://www.google.fi/addurl?q=http://groups.google.fi/group/haaskuuta/browse_thread/thread/df8ab3f0ba7a752/15ce50afd4e93e0c?hl=fi&lnk=st&q=Hannu-Pekka Laiho#15ce50afd4e93e0c&hl=en&dqq=
Aihe ja linkki on yhteiskunnallisesti merkittävä. Yhteiskunnallisesti merkittävän siitä tekee kysymys miten henkilö voi toimia SPR:n tiedottajana jos on joskus aukonut päätään aikakauslehden "toimittajana" puhelinnauhotteille.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2018784- 695755
- 245327
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni375216Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv385041Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h814965- 624483
- 434157
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on503453- 493135