kiitos. näytät tietävän paljon kaloista! jos viitit/(tai joku viitsii) neuvoisitko vielä:
noita musta-aavetetroja itsekin aluksi mietin, mutta jäi niistä se kuva että ovat melko ärhäköitä puolustamaan reviiriään. kasveja meillä on tosiaan paljon. keskellä yksi iso kanto, jonka alaosan partamonni on jo vallannut itselleen. ja sain sen kuvan ,että aavetetratkin piilottelevat nekin kasvillisuuden seassa. samoin siis ilmeisesti kertomasi mukaan viiraidat.... entäpä sitten noi kääpiöärihmat...? jos niitä ottaisi pariskunnan tai haaremin . kaupasta sanoivat että pariskunta olisi maksimi tän kokoiseen.... aina saa vaan eri ohjeita, pää ihan sekaisin...
uusina kaloina olen miettinut myös kerritetroja , (mutta kun ne kulma hyppivät lattialle pienimmästäkin raosta, eli miten onnistuu vedenvaihto..?) tai sitten keisaritetroja ( mutta nekin ovat käsityksen mukaan reviirikaloja, niin että kyseeseen tulisi kai vain pariskunta?)
olen etsinyt siis melko vilkasta, uivia, ei kasvien takana piilottelevia kaloja (että edes joitain kaloja näkyisi...), jotka uisivat pääasiassa pinta-keksikerroksessa. lämpoö meillä on 25 astetta, ph n. 6.8. virtausta on melko paljon, joten senkin takia olen mm. miettinyt kääpiörihmojen tai taistelukalan sopimattomuutta...)
näin myös kuvat noista linkeistä, joissa oli kasviakvaario kuvia. kysyisin miten niissä pohja pudistetaan? ja sitten vielä: onko sorapohja hirveän vahingollista monnisille, meille ei akvaariota perutettaessa tällaista infoa jaettu, nyt taidan luottaa nähin netin kesksutelupalstoihin täsät eteenpäin...

Vastaukset 4
Vanhimmat
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=102&conference=624&posting=22000000006042580
Mustatetrat eivät piilottele(ainakaan meillä)mutta saattavat kiusata pienempiä lajitovereita,eivät hätyyttele muita kaloja.Ota kunnon parvi(väh.5),ovat hienon näköisiä parvessa.Riippuu siitä minkälaista,kokoista se sora on.
kiitos teille tuhannesti! yritän hankkia enemmän tietoa ehdottamistanne lajeista. noista keltakääpiöahven kuulostaa mielenkiintoselta, samooin mustatetra. ehkä punpäätetrojen pyrstö ei ärsyttäisi niitä kumpaakaan liikaa...
Olivat kyllä ihania . Oli silloin harrastukseni alkutaipaleella.Kuuden parvi oli varmasti liian pieni koska piileskeli pusikossa suurimman osan päivästä.En uskaltanut otta lisää koska en ollut varma muuttavatko käytöstä.Elivät monta vuotta, siis kestäviä kaloja