Mitäs vl:t tekevät?

Luin toiselta (S24-riippumattomalta) palstalta seuraavan:

"Kävin tänään yhden vanhemmistoveljen kanssa viemässä suomalaista leipää sekä hengellistä luettavaa K[...]n pari kuukautta sitten tulleille Irakin ja Syyrian pakolaisille, joita asuu vajaan kahden kilometrin päässä seurakunnastamme sijaitsevissa kerrostaloissa toistakymmentä perhettä. Täytyy tunnustaa, että koin tilanteen hieman epävarmaksi kun en tiennyt kuinka he suhtautuvat meihin kristittyihin, jotka tuomme sanomaa kristuksesta. Vastaanotto oli kuitenkin joka perheessä mitä lämpimin ja joka perheestä löytyi joku joka osasi auttavasti englantia. Ensimmäisestä perheestä nuori isäntä tarjoutui heti kantoavuksi ja tulkiksi ja kahviakin tarjoiltiin eräässä perheessä. Olivat hyvin otettuja vierailustamme ja ottivat seurakuntamme osoitetiedot muistiin. Lisäksi kanssani ollut vanhemmistoveli kutsui nuoret miehet sählyn peluuseen tyhjään halliinsa huomisillaksi ja kaikki suostuivat innolla! Hengellinen luettavakin tuntui maistuvan!

vaikka uutiset kertovat meille epämiellyttäviä uutisia maahanmuutosta ja sen ongelmista ei meidän tule pelätä heitä ihmisinä vaan mennä rohkeasti tutustumaan heihin ja kutsua heitä seurakuntiimme vierailulle. Jumala on lähettänyt heidät tuhansien kilometrien päästä luoksemme, kyllä meidän pitäisi kyetä tulemaan vastaan pari kilometriä!!"

Joku piireissä liikkuva voisi kertoa. miten vl:t kohtaavat mainitut tulokkaat.
20127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Voit olla satavarma siitä, ettevät lessut tee mitään vastaavaa lähetystyötä.

Äänestä
  • Nythän on taas kiva olla toimitalolla ja ryystää sumppia toisten samanlaisten kanssa.

    Äänestä

  • Tuon saman olen minäkin havainnut.

    Äänestä

Kempeleessä lestadiolaiset panevat nämä namut omiensa kuntalaisten edelle, ja pohjimmaisena syynä on saada Valtiolta heidän asumiskorvauksensa.

Heillä toimii jo organisaatio ODL;n sisarfirmassa ja kohta Metsähallituksessakin.

Katsokaa Kempeleen kunnan Kunnashallituksen päätöksiä, ne ovat julkisia.

Eikä siinä kaikki.

Äänestä

leessä olemme vakaasti sitä mieltä, että jokainen maahan tunkeutuva sika olisi pitänyt ampua jo rajalla.

Äänestä
  • Onko tämä kesitaskin samaa mieltä?

    Äänestä

  • mitenonkaan kirjoitti:

    Onko tämä kesitaskin samaa mieltä?

    Olen sitä mieltä, että hoidetaan ensin Suomen vähävaraiset ja sitten vasta muukalaiset.
    Muutoin olen Presidentin kanssa samoilla linjoilla, että paremman elintason etsijät, jotka kätkeytyvät ”pakolaisuuteen” on poistettava maasta.

    Samoin ei yhtään mutua, ilman asiakirjaa (Schengen) saa asua maaperällemme.

    On erikoista, jos joku suomalainen tuo Thaimaasta kihlattunsa, Hänen pääse edes lentokoneen portaille, kun Hänet käännytetään, mutta kyseiset muukalaiset, jotka ovat jo syyllistyneet asiakirjarikokseen, sekä muihin rikoksiin joiden arvio on erään poliisin mukaan lähes 2000?

    Ihmetyttää tuo lestadiolaisten rahan ahneus, uhrataan jopa osa suomalaista, saadakseen rahaa.

    Vaikea tilanne rajoilla, mutta niitä on oikeus Suomella puolustaa.

    Kes.

    Äänestä

Istuvat lämpimissä toimitiloissaan ryystämässä kahvia ja syömässä talkoopullaa hokien kahta mantraa: 1) me olemme ainoat oikeat uskovat 2) musulmaanitkin voivat tulla seuroihin.

Äänestä
  • .... ja sekos hellureita viduttaa......

    Äänestä

  • 11a11 kirjoitti:

    .... ja sekos hellureita viduttaa......

    kovasti näyttää siltä. Sitä se vääriin jumaliin uskominen teettää.

    Äänestä

  • Lieneekö se kovinkin positiivinen juttu?

    Äänestä

Mitä ilmeisimmin eivät tee muuta kuin hokevat mantraansa siitä kuinka kaikki ovat tervetulleita seuroihin.

Kiinnostaisi tosiaan tietää, miten puhujaveljet tarinoivat 3. Mooseksen kirjan 19. luvun jakeista 33 - 34. Olisi aika ajankohtaista?

Äänestä
  • mene rauhanyhdistykselle kysymään. Tosin en usko että kykenet muuhun kuin täällä palstalla mesomaan. Et ole ihminen joka pystyy normaaliin elämään.

    Äänestä

  • mielenterveysongelmainen kirjoitti:

    mene rauhanyhdistykselle kysymään. Tosin en usko että kykenet muuhun kuin täällä palstalla mesomaan. Et ole ihminen joka pystyy normaaliin elämään.

    Miksi olet noin katkera?

    Äänestä

Tänäänkin olisi ollut hyvä tilaisuus ottaa asia esille seurojen väliajalla. Vaan eikös toimitalolla yhä ramppaavilla ollut rohkeutta tehdä sitä?

Äänestä

Tänään, kun ei ole seuroja, olisi ainakin autollisille oivallinen mahdollisuus lähteä tervehdyskäynnille lähimmän muslimiperheen luokse.

Äänestä
  • olisi vaarallista. Muslimithan vihaavat meitä, jotka heidän mielestään olemme vääräuskoisia. He ovat tulleet tänne tappamaan meidän ja tuhoamaan yhteiskuntamme.

    Äänestä

Onkohan asiassa edetty? Nyt jo satamäärin irakilaisia on palaamassa ählämiuskoiseen kotimaahansa, jossa evankeliumi ei heitä tavoita.

Äänestä
  • Vl:illä olisi ollut etsikkoaika käydä evankelioimassa.

    Koska Aimon mukaan vl:t menevät vasta kun kutustaan ja sittenkin harkinnan jälkeen.
    SRK jengi mieluummin onanoi keskenään kuin tekee lähetystyötä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


olenpas.minä.utelias kirjoitti:

Luin toiselta (S24-riippumattomalta) palstalta seuraavan:

"Kävin tänään yhden vanhemmistoveljen kanssa viemässä suomalaista leipää sekä hengellistä luettavaa K[...]n pari kuukautta sitten tulleille Irakin ja Syyrian pakolaisille, joita asuu vajaan kahden kilometrin päässä seurakunnastamme sijaitsevissa kerrostaloissa toistakymmentä perhettä. Täytyy tunnustaa, että koin tilanteen hieman epävarmaksi kun en tiennyt kuinka he suhtautuvat meihin kristittyihin, jotka tuomme sanomaa kristuksesta. Vastaanotto oli kuitenkin joka perheessä mitä lämpimin ja joka perheestä löytyi joku joka osasi auttavasti englantia. Ensimmäisestä perheestä nuori isäntä tarjoutui heti kantoavuksi ja tulkiksi ja kahviakin tarjoiltiin eräässä perheessä. Olivat hyvin otettuja vierailustamme ja ottivat seurakuntamme osoitetiedot muistiin. Lisäksi kanssani ollut vanhemmistoveli kutsui nuoret miehet sählyn peluuseen tyhjään halliinsa huomisillaksi ja kaikki suostuivat innolla! Hengellinen luettavakin tuntui maistuvan!

vaikka uutiset kertovat meille epämiellyttäviä uutisia maahanmuutosta ja sen ongelmista ei meidän tule pelätä heitä ihmisinä vaan mennä rohkeasti tutustumaan heihin ja kutsua heitä seurakuntiimme vierailulle. Jumala on lähettänyt heidät tuhansien kilometrien päästä luoksemme, kyllä meidän pitäisi kyetä tulemaan vastaan pari kilometriä!!"

Joku piireissä liikkuva voisi kertoa. miten vl:t kohtaavat mainitut tulokkaat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu