Olla erityisherkkä. Ei todellakaan. Pienikin murhe tai asia voi saada aikaan masennuksen, pienikin viha voi saada aikaan kauhean raivokohtauksen, surullisena oikeasti on surullinen ja iloisena voisi hyppiä vaikka kuuhun asti.
Se tunne, mikä vaan sattuu napsahtamaan päälle, niin sillä toimitaan ja vaikka kuinka yrittää ajatella, että taas ylireagoin ja, että ei tässä mitään kuolemanvakavaa ole tapahtunut, niin eipä se auta.
Tuntuu tyhmälle, kun joutuu olemaan niin tunteidensa varassa. Ei auta vaikka mitä miettisi. Joskus olen toivonut, että voisinpa olla tunteeton, koska elämä helpottuisi ja en tekisi virheitä ja joutuisi kokemaan häpeää.
Yritän aina välttää tunteitani ja siirtää ne sivuun. Tiedän, että tekisin taas jotain kauheaa niiden takia.
Se tunne, mikä vaan sattuu napsahtamaan päälle, niin sillä toimitaan ja vaikka kuinka yrittää ajatella, että taas ylireagoin ja, että ei tässä mitään kuolemanvakavaa ole tapahtunut, niin eipä se auta.
Tuntuu tyhmälle, kun joutuu olemaan niin tunteidensa varassa. Ei auta vaikka mitä miettisi. Joskus olen toivonut, että voisinpa olla tunteeton, koska elämä helpottuisi ja en tekisi virheitä ja joutuisi kokemaan häpeää.
Yritän aina välttää tunteitani ja siirtää ne sivuun. Tiedän, että tekisin taas jotain kauheaa niiden takia.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Minä haluaisin itselleni tuollaisen herkän, aidon ihmisen. Herkkyys on myös voimavara ja luovuuden lähde, vaikka aloitus asiaa yrittääkin vain mollata.
Tuolta minusta tuntuu.
No minä olen erityisherkkä, enkä ole tuollainen. En saa raivokohtauksia "pienimmästäkin asiasta", yksinkertaisesti vaan tunnen asioita raskaasti, koska koen ne ja olen tarkkanäköinen. Ei se tarkoita että olisin herkkänahkainen tai sekaisin.
En usko, että olet erityisherkkä, sinä provoilet.
En provoile, koen vain tunteet todella voimakkaasti.
En varmaan ole HSP mutta melko lähellä sitä. Lisäisin tuohon vielä omalta kohdalta sen, että jos joudun olemaan monta tuntia metelissä tai ihmisjoukossa, on pakko viettää aikaa yksin. En saa raivokohtauksia, mutta olen taipuvainen masentumaan helposti, ja taistellut sen kanssa koko elämäni. Tykkään viettää aikaa yksin, mutta se johtaa siihen että vietän aivan liian paljon aikaa yksin.
Yritä nyt sitten tällaisen kanssa.
Mulla taasen näkö ei ole kovin tarkka, mutta kuulo sitäkin terävämpi.
"Kavereiden" paskapuheen ja selkäänpuukotuksen kuulee tosi herkästi ja jos otan siitä nokkiini, olen muka sekaisin...tai muuten vain HÖRHÖ. Epäilen erään tuttavanikin omaavan herkän kuulon, koska hän puhuu aina kovin hiljaa. Molemmat tykätään musiikista kuin hullu puurosta.
Mielenkiintoisena piirteenä minulla ei ole ollut koskaan korvatulehdusta, eikä minkäänlaiset nappikuulokkeet sovi minulle.
Enkä pidä ap:n avausta provona. Välillä sitä toivoisi olevansa jotenkin vähän kovempi kuin on.
Miten musta tuntuu ettei hsp ole ihan tuota... Hsp ennemminkin aistii muiden tunteet joihin sitten vähän liiankin empaattisesti pystyy samaistumaan. Ymmärtää liikaakin, ja hyväksyy ehkä siksi myös. Ei ne omat tunteet, vaan muiden... Omat tunteet tunnistaa helposti, osaa nimetä ja kokee voimakkaina muttei hsp ole sama kuin pelkät ääripään tunteet tai kiihtyminen nollasta sataan sekunnissa. Koen hsp ihmisen herkästi ymmärtäväisenä ihmisenä jolle ei tarvitse kaikkea selittää sanoin koska tunnistaa pienet merkit, muutkin kuin kielelliset. En usko niinkään omissa tunteissaan piehtaroivaksi epäsosiaaliseksi ja hankalaksi erakoksi tai raivopääksi - ne on ihan toisenlaisia ne.
Toki saat kokea itsesi kuten koet. Mutta älä yleistä.
Hyvä kun sinäkin korjasit.
Kirjoitinko, että en tuntisi muiden tunteita ja, että kiihtyisin nollasta sataan? Olen erittäin hyvä lukemaan ihmisien tunteita ja en todellakaan kiihdy hetkessä nollasta sataan. Se tapahtuu vain, jos olen miettinyt asiaa liikaa ja asia alkaa ärsyttämään liikaa.
Missä oli mainittu mistään omissa tunteissaan piehtaroivasta epäsosiaalisesta ja hankalasta erakosta tai raivopäästä? Vai viittasitko itseesi? Vai johonkin erittäin hyvin tuntemaasi ihmiseen, jonka kanssa olet ollut niin paljon tekemisissä että voit kuvailla häntä noilla sanoilla?
Itse olen ainakin sosiaalinen, en erakko, enkä raivopää.
Toki saat kokea muut kuin koet, mutta se ei ole totuus.
Luin aloituksesta ihan. Masennus, raivokohtaus.
Ei erityisherkkä saa raivareita. Se vaan häiriintyy helpommin hälystä, stressistä ja kaipaa luontoa, rauhaa ja yksinäisyyttä enemmän.
Intuitiivinen on eriasia kuin tunne elämän epävakaus ja impulssi kontrollin löysyys josta johtuen ei osaa kontrolloida ja säädellä vihan purkauksiaan . Se on mielenterveyshäiriö jos vihasta, masennukseen, masennuksesta vihaan vuoristorataa mennään ja kaikki lyö yli. ESIM. raivokohtauksessa käydään päälle ja heitellään tavaroita, paiskotaan ja tehdään impulsiivisia ratkaisuja kuten petetään kostoksi.
Masennuksessa viillellään ja yriteään itsemurhaa
Se ei ole erityisherkkyyttä vaan tunne-elämältä epävakaa persoonallisuushäiriö
Erityisherkkä on rauhallinen ja häriintyy juuri näistä impulssivisista tunnealaihtelijoista. Ne ihmiset saa erityisherkän stressaantuneeksi ja väsyneeksi- halukkuuden vetäytyä yksinäisyyteen
Voihan olla molempia. Ei ne sulje toisiaan pois. Ja joskus ihmisille laitetaan diagnooseja ihan vain, että saataisiin erityiskorvattavuus mahdollisesti auttavaan lääkitykseen. Vihaisena pieni tavaroiden paiskominen on aika normaalia, kuhan ei paisko muiden päälle tai käy tosiaan kenenkään kimppuun.
Kirjoitinko, että raivokohtaukseni ovat tuollaisia? Kirjoitin, että näin minä koen asiat. Koen tunteet voimakkaina, mutta olen rauhallinen!
Ja elämä on helppoo silloin kun on joku josta pitää kii (ei kaadu niin helposti) ja silloin kun on palstafree.
Tunne-elämältään epävakaa ahdistuu yksin olosta ja erityisherkkä taas kaipaa yksinäisyyttä kaikkien aistiärsykkeiden keskellä ja vetäytyykin yksinäisyyteen viihtyen siellä ahdistumatta pätkääkään. Aistiärsykkeet eli melut, hälinä, vilske, ruuhkat, kiire.. vie erityisherkiltä energiaa ja saa heidät väsyneiksi ja stressaantuneiksi. Erityisherkät lataa akut yksinäisyydellä.
Epävakaat taas ahdistuu ja alkaa itsetuhoiseksi yksinäisyydessä
Väärin. Älä yleistä.
Tuo on myös totta. Yksinäisyydessä saan rauhassa miettiä ajatukseni halki, voin rauhoittua ärsykkeistä ja olla taas oma itseni.
Tämänkin olen huomannut itsessäni. En kestä äänekkäitä ja vihaisia ihmisiä. Töissä äskettäin oli kiukkuinen nuori nainen ( ehkä oli vaikeuksia omassa elämässään). Mutta minua sellainen väsyttää. Olisi ihanaa rauhittua oman kullan kainalossa työpäivän jälkeen.
Minä koen läheisten tunteet erittäin voimakkaana. Jos koen, että läheiselläni on paha olla, minullakin on ja jos läheinen on iloinen, minäkin olen. Kovaa meteliä en siedä ja pelkään katsoa vaikka telkusta tappelua. En tiedä, mikä olen, mutta kanssa koen voimakkaana asioita. Olen myös herkkä kaikinpuolin, mikä on rasittavaa toisinaan, kun tuntuu, että pärjäisi paremmin jos olisi kovempi.
Kuulostaa epävakaalta persoonallisuushäiriöltä, nimittäin tuo mielialojen vaihtelu. Veikkaanpa että ko diagnoosia on enemmän tutkittu ja vähän erilailla kuin tuota mainitsemaasi "erityisherkkyyttä".
Mielialat ei vaihtele hetkessä. Koen mielialani vain todella voimakkaasti.
Nopea vaihtelu eli päivittäinen ja suuri ero on epävakautta. Myös se ettet pysty niitä kontrollomaan eli vain ajelehdit tunnemyrkyjen mukana pystymättä ohjaan itse omaa "laivaasi" Jos ohjaus on tunnemyllytyksellä eikä sinun omassa käsissä niin se on tunne-elämältä epävvakaa persoonallisuushäiriö eli toiselta nimeltään tunnesäätelyn häiriö- Tarkoitta että ko. ihminen ei osaa säädellä ja hallita omia tunteita vaan on tunteet hallitsee sitä ihmistä ja ihminen on kuin lastu laineilla avuttomana niiden tunteidensa vallassa.
Minä olen herkästi tunteva mutt pystyn sääteleen tunteitani. Esim. masentuneena koen masennusta vain sen aikaa kuin haluan ja sitten siirrän tietoisesti ajatukseni muuhun ja esim. liikunnalla, siivoilemalla, musiikkia kuuntelmalla ja näin hallitsen tunteitani eli katkaisen sen masennus olon tietoisesti ja käännän sen toiseksi
Vihaisena usein koen vihaa hetken tarkoituksella mutta sitten otan tunteeni hallintaan ja siirrän sen muuhun jollain tekemiselläni. Eli hallinnoin itse tunteitani ja määrään kuinka pitkälle ja syvästi niitä päästän. Vihaa en päästä hallitsemattomaksi vaan katkaisen sen ennen sitä. Surussa ja masennuksessa sama. Eli tunteiden tietoista ja järjellistä hallintaa ja kontrollointia.
Epävakaat eivät tätä osaa vaan tunteet pääsee syviksi kontrolloimattomiksi ja vie niin että siitä saattaa tulla esim. päälle karkaus tilanne
Humala näyttää aika hyvin sen onko jotain tunne konrollointi ongelmia. Jos humalassa alkaa agressiiviseksi tai taipuvainen pettämään niin silloin on ongelmia impulssikontrollin kanssa ja tunteiden säätelyn kanssa
Tunteeni ei vaihtele nopeasti. Olen vain tunteiden "vallassa", koska koen tunteet niin voimakkaasti. Kyllä saan muulla tekemisellä ja ajalla tunteet kuriin. Jos olen ottanut jotain, niin olen ollut rauhallinen ja hillitty.
Jo et sitten varmaan ole jos humalassa hillitty. Mielestäni rähinöimään alkava tms humalassa on aika hyvä mittari tuollaiselle tunteiden kontrollihäiriölle.
Tuossa on yleisesti jotain persoonallisuuden piirteitä testaava testi.
https://vastaamo.fi/persoonallisuus/
Tein sen itse kokeeksi kun en tiennyt millainen testi tuo on. Sain itse seuraavnlaisia analyysejä itsestäni.
U eli ulospäinsuuntautuneisuus
"Henkilö, jolla on vähemmän pisteitä ulospäinsuuntautuneisuus-ulottuvuudella, on yleensä verrattuna korkeita pisteitä saaneeseen pidättyväisempi, vähemmän seikkailuhaluinen ja vähemmän puhelias. Hän saattaa myös joissain vuorovaikutustilanteissa olla ujo, arka tai estynyt."
Sovinnallisuus
Sovinnallisuus-ulottuvuudella (S)
Jos olet saanut korkeita pisteitä sovinnallisuus-ulottuvuudella, olet todennäköisesti lämmin, sydämellinen ja ymmärtäväinen muita ihmisiä kohtaan. Olet innokas yhteistyöhön, luotat ihmisiin ja autat muita silloin kuin sinulla on siihen mahdollisuus. Olet todennäköisesti mukava ja miellyttävä sekä ystäviesi että tuntemattomia ihmisiä kohtaan.
Tunnollisuus
Tunnollisuus-ulottuvuudella (T)
Jos olet saanut korkeita pisteitä tunnollisuus-ulottuvuudella, sinuun voi luottaa, sillä pyrit aina pitämään lupauksesi ja saavuttamaan päämääräsi. Olet työssäsi todennäköisesti järjestelmällinen, systemaattinen ja perusteellinen. Muut näkevät sinut kunnollisena ja järkevänä ystävänä tai työntekijänä.
Emotionaalinen tasapaino
Henkilö, jolla on vähemmän pisteitä emotionaalisen tasapainon ulottuvuudella, on herkempi, tunteellisempi ja alttiimpi kokemaan liikkuvia tunteita. Hän on todennäköisesti temperamenttinen ja loukkaantuu helposti. Hän saattaa joissakin tilanteissa olla pelokas, epävarma, jännittynyt tai kateelllinen.
Älyllisyys / mielikuvitus
Jos olet saanut korkeita pisteitä älyllisyys-ulottuvuudella, olet todennäköisesti luova, kekseliäs ja innovatiivinen. Olet avoin uusille ajatuksille, ja pidät syvällisistä keskusteluista. Haluat ymmärtää itseäsi ja maailmasi, ja olet ehkä kiinnostunut filosofiasta tai taiteesta. Muut näkevät sinut intellektuaalisena, älykkäänä ja ehkä myös kompleksina ja omaperäisenä persoonana.
Epävakaaseen persoonallisuushäiriöön kuuluu todella iso itsemurhariski, toisin kuin erityisherkkään persoonallisuuteen, koska pahaa oloa on vaikea kontrolloida. Hoitoon tarvitaan lääkitystä ja terapiaa usein monien vuosien ajan.
Joo tunnenn joitain tämän diagnoosin alla olevia. Heillä on huumeiden käyttöä, rahan tuhlausta yli varojen, useita irtosuhteita, pettämisiä, humalassa he ovat vihamielisiä ja haastaa riitaa kavereille ja vieraille. Käy päälle.
Tunteet ailahtelee päivänkin aikana useasti raivosta masennukseen. Raivossa ollaa pitkään hyvin raivoisia ja siihen kuuluu vihan purkua kaupoissa,naapureille, soitellaan hallitsemattomasti haukkuen kaikkia. Se viha vaan vyöryy kuin lumipallo koko ajan suurentuen ja ne kohtaukset on massiivisia.
Masennus olo tulee päivittäin hetkeksi kestää muutamia tunteja tai yhden päivän ja sinä aikana ollaan ehditty viiltää ranteet auki tai yrittään itsemurhaa. Sitten on örsäillään yli varojen ja velkaannutaan. Usein vaikeuksia hallita impulsejaan eli jos näkee jotain jonka haluaa sen ostaa vaikka laskujen maksua laiminlyöden eli ostaa sillä mikä on laskuille niin sitten sen jota tekikin mieli kaupasta, koska ei osaa hallita ja ktrolloida impulsejaan.
Sama seksissä. Tulee mieliteko niin ei sitä osata hallita vaan sitten sitä pannaan ja petetään sen mieliteon mukaan.
Masennuksessa on paha olla ja sitä oloa ei osata hallita vaan tulee impulsi viiltelyyn tai itsemurha yritykseen ja sitten sitä jo yritetään osaamatta hallita sitä mielitekoa
Usen nämä tunteet ei ole edes yhtä vuorokautta yhtäjaksoisesti kestäviä mutta henkilön on vaikea sietää olojaan ja kontrolloida impulsejaan vaan menee niiden mukaan tekeen hölmöyksiä
Vähän kuin murrosiän tunnemyrskyt mutta aikuisella jonka jo pitäisi omata jo kypsä tunnesäätelyn taito.
Eipä mulla tähän ole oikeastaan mitään kommentoitavaa muuta, kun että olisin itse voinut kirjoittaa noin. Olen ihan samanlainen. Ymmärrän heti mitä kirjoituksella/kirjoituksilla tarkoitat, koska olen samanlainen ja ymmärrän myös täten sun tuntemukset. Töissä musta tuntuu kaikista pahimmalta. Tuntuu ettei kukaan ymmärrä ja olen hankala ja just jotenkin erikoinen ja lapsellinen (kun tuntee niin voimakkaasti ja joskus meinais tulla itku tai sit hermostuu herkästi). Toisen herkän ihmisen seurassa on helpompaa, koska kokee että hän ymmärtää ja saa luvan kanssa olla sellainen tunteellinen höppänä. Työn ulkopuolellakin on helpompaa, koska on luvallisempaa olla se oma herkkä tunteellinen tyyppi.
Olen vähän eri mieltä tuosta tunteiden ilmenemisestä. Nimenomaan hsp voivat syvästi koetut tunteet vaihdella nopeastikin (miksi yksi yhteinen nauru ystävän kanssa naurattaisi koko päivää), mutta hsp ihmisellä tunteisiin on SYY, realistinen syy. Toisin kuin epävakaa joka ajelehtii tunteesta toiseen osin vailla realistista todellisuuspohjaa, osin kuviteltuna. Ei turhista asioista tunne surua ja alakuloa mutta oikeasti huonosti olevista ja vaivaavista kyllä jos muistuvat mieleen- myös hsp. Yhtä helposti ja isosti sitä iloistakin ilostuu, vaikka sitten saman päivän aikana.
Näin koen, voin olla väärässäkin. Mutta aloitus oli mielestäni hieman erikoinen, harhaanjohtava.
Minulla on aina syy tunteilleni.
Bipo.