Uudet mittarit eivät tee tutkimusta paremmaksi!
Julkinen tutkimusrahoitus on useimmilla mittareilla muihin Pohjoismaihin verrattuna vaatimatonta, - ja ero on entisestään kasvanut.
Uudet mittarit eivät tee tutkimusta paremmaksi, Suomessa annetut resurssit ovat vaatimattomia muihin pohjoismaihin verrattaessa:
---
Koulutusleikkausten aikaan raportoinnin lisääntyminen jättää vähemmän resursseja tutkimukselle ja opetukselle
---
PÄÄKIRJOITUS 5.2.2016 2:00
Helsingin Sanomat
Hallitus on vastannut koulutusleikkausten arvosteluun toteamalla, että tutkimus- ja kehittämistoiminnan menojen osuus bruttokansantuotteesta on verraten suuri.
OECD:n tilastojen mukaan yritykset rahoittavat tutkimus- ja kehitystoimintaa melko paljon, mutta vuosien 2009–2013 välillä tällaisen rahoituksen osuus suhteessa bruttokansantuotteeseen laski 2,7 prosentista 2,3 prosenttiin. Julkinen tutkimusrahoitus sen sijaan on useimmilla mittareilla muihin Pohjoismaihin verrattuna vaatimatonta, ja ero on entisestään kasvanut.
Suomen vaatimaton panostus akateemiseen tutkimukseen näkyy, kun vertaillaan henkilöresursseja. Suomen yliopistoissa on 14 opiskelijaa yhtä opettajaa kohden. Vastaava luku on Norjassa 10, Ruotsissa 11 ja Saksassa 12.
LUE kokonaan täältä:
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1454563415093?jako=42d1b10e20e94c6bcccdc665bb19a57d&ref=fb-share
Uudet mittarit eivät tee tutkimusta paremmaksi!
TUTKIMUS_resurssit
0
99
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1152403Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???371453Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha641995- 106983
- 71962
- 97878
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76700- 70696
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686