Jees! Riksu ruletti vuoden 2015 asuntojen hintatilastoissa. Suurin hintojen halpuutus Suomessa napsahti postinumeroalueelle 11130. Habitan myyjä perustelee asiaa mm. rivitalomyynnillä. "Yli 15 prosentin pudotusta selittänevät juuri uudehkot rivitaloasunnot, joiden hinnat laskevat suhteessa eniten."
http://www.taloussanomat.fi/asuminen/2016/02/06/taalla-asunnot-halpenivat-eniten-olisin-melkein-arvannut/20161413/310
Aika turha vääntää perusteluiksi Peltosaarea ja sen imagoa, kun siellä ei ole rivitaloja, mikäli mäkiraittikin katsotaan Patastenmäeksi.
Voimme siis päätellä tästä, että eivät riihimäkeläiset ole ihan tyhmää sopulilaumaa, vaikka sellaistakin välillä kuulee. Koska sehän nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa, kun kerran tinkivaraa onkin.
http://www.taloussanomat.fi/asuminen/2016/02/06/taalla-asunnot-halpenivat-eniten-olisin-melkein-arvannut/20161413/310
Aika turha vääntää perusteluiksi Peltosaarea ja sen imagoa, kun siellä ei ole rivitaloja, mikäli mäkiraittikin katsotaan Patastenmäeksi.
Voimme siis päätellä tästä, että eivät riihimäkeläiset ole ihan tyhmää sopulilaumaa, vaikka sellaistakin välillä kuulee. Koska sehän nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa, kun kerran tinkivaraa onkin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hah, tottakai peltosaaresta saa halvalla nyt asuntoja.Odottakaa vaan kun menee viitisen vuotta, ni hinnat on kolminkertaistunu.Tai sitten ei..Rakentaahan ne koht niit taloi siihen sillan viereen.Ja pitäähän vanhat huonokuntoiset vuokratalot muuttaa osaketaloiks, sitten tulee "vähä"remppaa.Sitten puhutaan poskettomista yhtiövastikkeista, mitä on jo nähty siellä suunnalla.Sen takia jengi myy jo omat osakkeet, hinnalla millä hyvänsä
Kyseisellä alueella vaikeutetaan ihmisten kulkemista kukkaruukuilla keskellä tietä johan se kertoo jotain asuinympäristöstä. Ei ihme että hinnat laskee! HÄVETTÄÄ ASUA KYSEISELLÄ ERKKYLÄN TIELLÄ.
11130-alueeseen kuuluu myös Prisman seutu ja sen edustalle rakennetut kerrostalot sekä Piikinmäki, joille on rakennettu uusia kovahintaisia kerrostaloja. Samoin 11130 alueeseen kuuluu Peltosaaren itäpuolen alueet, jotka ovat omakoti- ja rivitaloalueita. Näitä ovat Patastenmäki, Uhkola, Koivuranta, Vahteristo, Karhi, Pohjankorpi jne. eli melko isoja omakoti- ja rivitaloalueita.
Peltosaaren asunnot ovat edullisia ostaa, kunhan muistaa selvittää isännöitsijäntodistuksesta sen, millaisia peruskorjausremontteja talossa on jo tehty - ja tietenkin mitä on seuraavien viiden vuoden kuluessa tulossa. Talojen välillä on isoja eroja toteutetuissa remonteissa.
Riihimäellä on paljon 60- ja -70 luvulla rakennettuja kerrostaloja. Näistä osa on alkanut toteuttaa putkiremontteja ja osa varautuu niihin.
Liikennejärjestelyt on tosi oudot ja vaaralliset kukkaruukkujen kohdalla! Voi myssyn tyhjyys suunnittelijoita.
Peltosaaren vuokra-asuntoihin ei edes löydy kunnollisia asukkaita. Erittäin halvalla hinnalla vois sieltä saada asunnon myytyä, mutta tuskinpa Peltosaari on kenenkään unelma asuinpaikaksi. Riihimäellä ei muualla ole hinnat laskeneet, päinvastoin.
Itse ihmettelen omakotiasujien asunnon myyntiä. Talosta pitäisi saada voittoa tai "ainakin omat pois". Itse ainakin ajattelen, ettei meidän itse rakennuttama talo mikään sijoituskohde ole. Kyllähän tämä tässä kuluu asuessa ihan samoin kuin vaikkapa auto ajaessa. En siis edes kuvittele, että jos joskus on myytävä, niin omia pois saataisiin saati isoja voittoja haalittaisiin. Asuminenhan sinänsä tässä on jo halpaa. Miksi pitäisi vielä voittoja kääriä. Sillä tavoinhan sitä ilmaa asuntojen hintoihin tulee, kun muutaman vuoden välein myytävästä kämpästä jokainen myyjä haluaa voittoja. Sääli vain niitä, jotka ostavat. Joskushan sen kuplan on puhjettava.