kiitos jo etukäteen kun viittit vaivautua lukemaan tämän pienen stoorini... olen 15 wee tyttö ja pahasti masentunut... vanhempani erosivat pari kuukautta sitten juuri kun masennukseni oli pahimmillaan... olen laihtunut parissa kuukaudessa 5kg.. olen siis alipainoinen.. masennuslääkkeet meinasin saada pari viikkoa ennen joulua... kun vanhempani erosivat, isäni muuttui täysin.. tunsin oloni tuhkimoksi koska jouduin tekemään hirveästi kotitöitä joka päivä enkä ehtinyt tekemään koululäksyjäni kunnolla.. käyn kerran viikossa juttelemassa psykologille ja en asu edes kotona tällä hetkellä vaan nuorisokodissa.. kotona mulla on hyvin ahdistunut olo ja suuri halu vahingoittaa/tappaa itseni.. kaupungilla ollessani oloni on kuin olisin persoonaton.. olisin kuin ei kukaan, ilman nimeä ja henkilöllisyyttä.. kulkisin kuin haamu kaikkien ihmisten joukossa... itsemurhan olen meinannut tehdä jo moneen kertaan.. puukolla ranteet auki ja kuolla veren hukkaan.. toinen käteni on täynnä viiltelystä tulleita arpia.. olen monen viikon aikana itkenyt itseni useasti uneen koska kaikki painaa päälle ja koulustakin on kauhea stressi... ulkonäköni on muuttunut sen verran että olin ennen hoppari mutta nyt olen muuttumassa gootiksi.. kannan kaulassani mustaa ristiä ja käsissäni nastakoruja.. vaatteeni ovat aina mustat tai punaiset.. tummat joka tapauksessa... meikkinä mulla on aina mustat kajaalin rajaavat silmät ja mustat kynnet.. pari kavereistani on sanónut mua pelottavan näköiseksi.. en ihmettele heidän kommenttejaan.. pelotan vissiin omaa isäänikin koska hän on määrännyt mun elämääni sillä tavalla, et jos käytän tälläisiä meikkejä en saa kuukausirahaa yms.. viiltelyyn olen löytänyt aika oivan korvikkeen. piirtäminen.. piirrän nykyään aina kun mieleni tekee viiltää, kuolleita ja hirtettyjä enkeleitä ja viikatemiehiä, hautausmaita yms.. teen niistä oikein hienoja ja joskus teen niistä maalauksia. ne näyttävät pelottavilta mutta ovat hyvä korvike viiltelylle.. minusta se ei ole mitenkään sairasta tms.. mulla olis vielä vaikka kuinka paljon kerrottavaa, mutta kai tämä riittää.. olisi kiva jos viittisit kommentoida jollain tavalla tätä stooriani.. voit antaa negatiivista tai positiivista palautetta jos haluat.. kiitos jo etuläteen...
*hautausmaan vakioasiakas*
Little_Vampire
261297
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Oiva keino aloittaa matka sisimpään itseesi on juuri piirrellä noita kuolleita ja hirtettyjä enkeleitä ja viikatemiehiä, hautausmaita yms..
Voisit myös kokeilla tehdä itsestäsi kuolinilmoituksia. Voit ottaa mallia sanomalehdistä. Keksi itsellesi värssyjä, omaisten surunvalitteluja jne.
Minulla on ollut visio tehdä itselleni iki oma hautakivi. Sen tykönä olisi erittäin tervehdyttävää käydä. Voisin rakastaa sillä tavalla itseäni. Hoitaa omaa hautaani, tehdä asetelmia, istuttaa kukkia.
Olen ajatellut kysyä itselleni hautapaikkaa, ja ostaa sekä kaiverruttaa itselleni kiven. Olen vain miettinyt, mikä olisi sopiva kuolinpäivä. Sitä ei voi jättää tyhjäksi. Muuten omalla haudalla käynnistä menee maku. Ehkä syntymäpäivä ja kuolinpäivä voisivat olla yksi ja sama päivä?
kiitos kun viitseit vastata viestiini.. tuo oman haudan tekeminen houkuttelee ja voisin yrittää samaa. kiitos ideastasi. toivottavasti et pahastu jos kokeilen samaa??
Suosittelen hautakiven tekoa ihanana ja rakentavana terapia muotona kaikille. Siis, no problem, tee vain itsellesi kivi.
Yksi, mitä voi kokeilla näin ATK-aikaan, on lisätä oma nimi kadonneiden listaan Aasiassa. Sitä on mukava käydä katsomassa aina silloin tällöin, ja todeta, että kuollut on.
Se jotenkin niin vapauttaa ELÄMÄÄN!!
toi oli hyvä idea!! kiitos!! ja pärjäile!!
Heipparallaa!
Älä välitä noista muiden kommenteista, en tajua, miten joku ihminen voi kirjoittaa tollaista, edes piloillaan! Muista, että tää on sun elämä ja sä oot arvokas ihminen. Vaikka nyt tuntuukin pahalta, löydät varmasti elämästä paljon hyvääkin! tsemppiä sulle!
Älä välitä. En tajua miten joku voi ajatella että kirjoittaisin piloillaan.
Ihmiset vaan pelkäävät paljastumista. Siksi he eivät tahdo tälle matkalle. Tälle tielle, joka johtaa itsensä oivaltamiseen ja tuntemiseen.
He ovat vain valkeaksi kalkittuja hautoja. Päältä ne näyttävät kyllä kauniilta, mutta sisältä ovat vain täynnä kuolleita luita.
Oikein ihminen sentään kirjoitti siinä, että sä oot arvokas ihminen. Mutta kukaan muu ei tule sua koskaan oikeasti arvostamaan eikä rakastamaan, jos et tuota rakkautta itsestäsi itseäsi kohtaan löydä.
Voimme kyllä sanoa: minä rakastan ja välitän sinusta. Mutta jos asia oikasti olisi niin, jättäsin työpaikkani, omaisuuteni, tai jopa kuolisin sun puolesta. En kuitenkaan sitä tee, siksi en voi sanoa rakastavani sinua.
Kukaan muu ei kuole sun puolesta kuin sinä itse. Kukaan ei jätä omaisuuttaan sinun tähtesi kuin sinä itse. Kukaan ei istu ja valvo öitään sinun kanssasi kuin sinä itse.
Löydä siis rakkaus itsestäsi ja olet autuas.
kiitos kun viitseit vastata viestiini ja antaa positiivista palautetta. oli ihanaa kuulla itsestään jotain hyvää pitkään aikaan. piristit päivääni roimasti. kiitos *hali*
Kuulostaa jotenkin tutulta, itsekin olen aika vaikeasti masentunut (ja on siinä muutakin, kaikenlaista pientä millä mielen pirulaiset ihmistä kiusaavat), ei siis ole minunkaan elämäni juuri muutamaan vuoteen rauhallista saati onnellista hetkeä nähnyt. Minäkin olen löytänyt piirtämisen keinoksi ahdistuksen kanavointiin, viiltelin ennen aika useasti, nyt en enää viitsi tai halua, koska en tahdo huolestuttaa rakastavaa poikaystävääni. Ja onhan se muutenkin tyhmää.
Runojen kirjoittelu on myös hieno tapa purkaa mieltä, se että etsii kielikuvia omille sekaville ajatuksilleen. Tänään kävelyllä keksin säkeen:
"Verisuonista punotut kaulaliinat solmivat pääni alle hirttosilmukan,
josta pidän kiinni kuin hukkuva viimeisestä ruohonkorresta,
mistä lie merelle lentäneestä."
Sekin on vain hyvä keino että tuo "mieltään" esiin esimerkiksi pukeutumisella, jotta sitten eivät odotakaan että olisi joku kukkakedon hyppijä. Mustat meikit saattavat pelästyttää, mutta onhan se eräänlaista terapiaa näyttää kuolemanenkeliltä, (joo joo, ihan omituista terapiaa, mutta elämä on.) osoittaa jotenkin että maailma kusee ja pahasti. Itse rakastan kauniita, mustanpuhuvia ja persoonallisia vaatteita, ne ovat yksi elämäni valopilkuista, joita ei ole koskaan liikaa...
Mutta hei, muista ettet ole yksin! (se on fraasi, mutta niin totta) Jakselehan, pikku vampyyri, ja muista että synkkäkin maailma voi olla kaunis, omalla tavallaan!
Kun kirjoitit noista mustista vaatteista, tuli mieleeni Trio Niskalaukauksen kappale "surupuku". En muista sanoja, mutta ajatus meni jotenkin näin:
Niin kauan, kun maailma on tällainen kuin se nyt on, pukeudun mustaan, koska musta on surupuku. Niin kauan, kun ihmiset tappavat toisiaan, pukeudun mustaan, joka on surupuku...jne...
Itse en pukeudu enää mustiin kuteisiin, vaan pukeudun ihan mitään sanomattomasti. Mun vaatteeni eivät siis ole mun aatteeni. Koen nimittäin edelleen olevani PROTESTI tälle vallitsevalle järjestelmälle. Keinoni ovat vain vuosien varrella muuttuneet.
Nykyään saan tyydytyksen tekemällä asiat aivan päinvastoin, kun minulta odotetaan. Edustan arvaamatonta käytöstä. Se ei edusta kuitenkaan anarkiaa vaan puhdasta rakkautta.
Rakkaus on protesti. Sen olen matkalla oppinut.
... huomasin olevani kaivossa.
Hienoja ajatuksia, tehdä arvaamattomasta käyttäytymisestä elämäntaidetta... Minäkin koen olevani jonkin sortin protesti tälle kaikelle. Olen jo pienestä pitäen tuntenut, etten ihan kuulu tällä pyörivälle pallolle, tai sitten se vain ei sopeudu minuun. Ennen se ilmeni ujoutena, nyt vastalauseena kaikelle hyvälle. Minä olen iso stop-merkki siinä kohdassa jossa onnellisuus miettii mihin suuntaan kääntyä. Hymyn alle on vain helppo kätkeä kaikki sohjo.
Minulla on myös se pulma, etten itsekään tiedä miten seuraavana päivänä käyttäydyn. On monenlaisia päiviä; ahdistuneet päivät ovat pahoja, masentuneet vielä pahempia, väsyneet pahimpia. Ei ole hyviä päiviä, on vain hyviä hetkiä. Se "Surupuku" on muuten hyvä kappale, samoin kuin CMX:n Talvipäivänseisaus.
"Lunta joka suuntaan, eikä tiedä missään. Minä olen palaamassa sinne mistä lähdin. Kun hopea loistaa, valaisee kylmät taivaat, minä tähyän taivalta, koetan arvioida matkaa..."
tai Revontulten repijä:
"Satanut jo monta päivää, raskasta ja kylmää, tasaista. Satanut kuin meren suojaan kaikki vesi tahtoisi palata. Pian valo värisee ja sammuu, unet päässä taukoaa. Muistan kaiken tapahtuneen kuin jonkun toisen tarina..."
Onneksi meillä on musiikki.
olet oikeassa. onneksi meillä on musiikki. runot ovas myös oikein hyvä kohde purkaa kiukkua ja pahaa oloa.. mulle se vain ei tunnu enään riittävän.. :(
yritetään selvitä eteenpäin. jookos?
Hei, onpa tuttuja tunnelmia. Olen 44v ja elän nyt ajanjaksoa, jolloin ikäänkuin synnyn uudelleen. Kesällä koin kriisin, jossa menetin kaiken tutun ja "turvallisen" ja sen myötä huomasin etten tiedä kuka olen. Sitä voi elää vuosikymmenet toisen elämää niin että kadottaa itsensä kokonaan.
Menetin jo varhain lapsuudenkotini ja teini-iässä elämä oli yhtä kaaosta, ei koulua, mutta viinaa ja miehiä. Jotenkin siitä selvisin "normaaliin" elämään. Petollisten ihmissuhteiden kautta olen ihan vereslihalla taas ja nyt vihdoin ymmärrän, että luon omaa maailmaani omassa päässäni ja myös ihmissuhteeni väritän sellaisiksi kuin toivon heidän olevan, eli olenkin itsepetoksen mestari. Mutta jos voin luoda itseni suohon, miksen myös sieltä ylös.
Tää oman haudan luominen vaikuttaa hyvin terapeuttiselta.
terapeuttista se minusta onkin.. pääsin tänään pois harjavallan suljetulta-osastolta.. *helpottunut* siellä oli aivan kauheaa... ja nyt huomaa kyllä etä minut on taas ajettu kotiin (olen siis kotona koska mua ei enään päästetty takas perhetuki-keskukseen). mul on meinaten jalassa harpilla raapustamalla tehty hieman verta vuotava risti... rupes vituttamaan sen verran et oli pakkko tehdä itselleni jotain kun kerrankin sain siihen pitkästä aikaa mahdollisuuden...
...sanon vaan: Helvetissä kai me joskus tavataan.
Noin minä sitä jatkaisin, ehkä.
Ai suljetulla olet ollut? Huh, ne ovat aika kammottavia paikkoja, itse olin nuortenosastolla ja viikon sitä ennen aikuisten puolella odottamassa että paikka nuortenosastolta vapautuisi. Oli muuten aika hullua meininkiä siellä, ja piikkiä vaan suoneen jos vähänkin inahti.
Pahinta on tosiaan kun tuntuu että todellisuus kaatuu päälle, jonkun toisen elämää on niin helppoa mutta kuitenkin tuhottoman vaikeaa elää. Siihen toisen tytön elämään kuuluu poikaystävä joka rakastaa juuri sellaisena kuin tyttö on, parhaat ystävät ja ymmärtäväinen perhe. Mutta se onkin sen toisen elämää, ihmettelen miten se pysyy kasassa vaikka itse on ihan hajanainen.
On huolestuttavaa, jos lapsi tahtoo hakeutua itse osastolle, tekee mieli viillellä ja muiden tapaaminen ahdistaa. Mutta joku pistää tekemään "normaaleja" asioita, vaikka mistään on niin vaikea nauttia. Yrittää pitää elämää kasassa, vaikka tekisi mieli vain nukahtaa ja jäädä, nukkua yli viimaisen yön. Tai viimeisen.
Kun tuntuu että kaikki keinot on jo kokeiltu, on vain hämärä tammikuu joka ei ole todellinen. Lääkevaihdos joka väsyttää, tekee mieli vain nukkua. Zyprexa, tuo paha, paha asia... Olen ihan poikki, huominen pitää jaksaa, ylihuominen pitää jaksaa... Antaa sen jonkun toisen elää elämääni.
voisitteko yrittää keksiä lisää riimiä seuraavalle riimin pätkälle??
!kaikki on huonosti, kukaan ei voi auttaa..
myrkkyä suoneen ja kuoleman turvaan.
kukaan ei voi auttaa eikä haluaiskaan.."
kiitos jo etukäteen!!
"Ehkä itse en apua enää haluaisikaan" Sopisi ainakin loppuun..?
Tosin, jos tahtoisi jotain erilaisempaa loppuun niin ehkä..
"Onko ratkaisu se kuitenkaan?
Piikki suoneen ja myrkky virtaamaan.
Eihän elämää pitäisi paeta,
mutta eihän kukaan auttaa edes halua."
Tiedä sitten mitä sinä olet mieltä?
Nämä nyt äkkiseltään mieleen tulivat. :)
!kaikki on huonosti, kukaan ei voi auttaa..
myrkkyä suoneen ja kuoleman turvaan.
kukaan ei voi auttaa eikä haluaiskaan..
KUOLEMA mut vapahtaa, kun hän niittää satoaan...
Tuo kuulostaa rukoukselta. Se on kuin sanaton pyyntö kuurolle Jumalalle, etkö huomaa, että tarvitsen sinua juuri nyt.
Vastaako Jumala? Vastaako rakkaus? Vastaako kuolema?
Vai vastaako vain tuska?
mä haluun vaan sanoo..et älä satuta ittees enempää..
sä tiedät et se sattuu mua ja sun poikaystävääs.
mä tiedän et sä vihaat tota ku sanon noin et älä satuta enää...
mä tiedän et se on vaikeeta mut piirrä ja maalaa se tuskas ulos.
me ollaa keskusteltu täst ennenki ja oon ihan äärettömän huolestunu susta..
mieti jos mä puhuisin sulle siitä et miten mä aijon tappaa itteni ja kuinka mä taas tein sen mitä ei olisi pitänyt.
mä en haluu sulle mitään muuta kuin hyvää!
sä oot mun rakas ystävä,jota en halua todellakaan menettää.
moi sullekkin.. anteeks et saat kuulla mult vähän väliin miten oon satuttanu itseäni ja miten kaikki on huonosti yms.. anteeks.. mut tää on tätä mun vittumaista elämääni.. ja mun täytyy kestää tätä.. mua vituttaa ku en saa elää omaa elämääni ilman et mulle ei joku olis tyrkyttämässä milloin minkäkinlaista pilleriä tms.. on ihanaa et jaksat kaikkien näiden mun ongelmien jälkeen vielä välittää musta.. kiitti
totta kai mä jaksan kuunnella sua!
se on mun tarkotus,tässä tilanteessa.
sä merkitset mulle yhtä paljon ku ennenki vaik oot masentunu.
nyt viel enemmä ku ollaan tultu lähemmiks ystäviks.
mä en koskaan jätä sua yksin, EN KOSKAAN.
muista se :o)
oot tärkee monelle,pidä se mieles ku ajattelet tehä itelles jotain.
thank´s.. ai niin... umpihintti (i think you now who...) soitti mulle taas eilen... selitti mulle et kuinka rikas mä olen ku mul on kamui ja musta välitetään yms... se rypee itsesäälissä... mua ei kiinnostanu... mut joo.. on keskiviikko ja me nähdään tänään illalla. moisdo..
joo,kyl mä tiedän kenest puhut..hyiiii...
joo,nähään illal,jutellaa lisää :o)
moi taas.. mä kirjotan ny iha omal nimel.. joo, mä en tie taaska et mitä kirjottasi.. mut.. kannattaa koittaa jaksaa!!! ei mul ittelkää hyvi mee... mun yks kamu neuvo mul tällee: ITSEMURHA ON LOPULLINEN RATKAISU VÄLIAIKAISIIN ONGELMIIN... et sillai... iteki oon nykyää aatellu itsarii, mont kertaa viime aikoin... mut... kyl se siit...
itsemurhako ratkaisu???
ei tod oo!!!!!!!!
jos sul oikeesti on ongelmii ni puhu niistä. esim. mul jos haluut. puhuminen on hyvä keino. mailaa mulle pliis..
mua pelottaa!!! oonks mä iha typerä!!!???
mu on pakko lähtee huomen pois kotoo... diskoon ja sen jälkee varmaan kaveri työ... mun on pakko pääst pois kotoo!!! ja vetää pää täyteen et unohtaa vähäks aikaa porukat... tän jälkee tulee varmaa turpaa, mut ei voi sit mitää!!! mä en vaa jaks noit enää!!!!
mä en haluu masentaa sua näil mun typeril jutuil, mut mun on pakko saad puhuu jollekki joka ehkä (?) ymmärtää mua!! ku mul ei oo muit sun laisii ystävii!!! sä oot mul oikeest iha helvetin tärkee!!! ja anteeks vie et mä oon tämmöne kakara!!!!
susku kulta.. mä yritän parhaani mukaan ymmärtää sua. mut se et sä juot ei auta mitään, vaan se et sä puhut. siis ei se et mailaat vaan oikeen kasvotusten puhut. se että sä mailaat mun kaa helpottaa sun oloas toiv. mä oon ylpee sust et oot ottanu muhun yhteyttä ja kertonu miten sulla menee. mä oon aidosti kiinnostunut siitä miten sulla menee. sä et oo ainoo jota pelottaa. mua pelottaa myös.. mä pelkään et sulle tapahtuu jotain kamalaa tai säkin alat viiltelemään tai rakentamaan itsellesi huomaamatta henkistä helvettiä niin kuin minä teen. mä en pysty enään lopettamaan sitä.. voisin sanoa et oon onnellisempi masentuneena ja hyljeksittynä, koska nyt mä oikeasti näen kuinka paha maailma on ja ketkä ihmiset oikeesti jaksaa näyttää mulle hädän hetkellä ja arkena et olen oikesti niiden ajatuksissa ja ne välittää. moni mun kamuista on mun mielestä jätänyt mut oman onneni nojaan.. kukaan ei arkena kysy mult et voisinko olla? oon aina yksin.. viikonloppuisin mä olen yksin.. paitsi että mun naapuri (ihme kyllä) kysyi multa pitkään aikaan et voisinko tulla niille yöx? ja sil leiril millä just olin, ni vikana päivänä se teki mulle paperille sellasseen tosi piristävän jutun mihin se kirjoitti et tuon väriä sen elämään yms. silloin musta tuntu et ainakin yks mun kamuista vielä välittää musta. jutellaan myöhemmin lisää..