T., kun tapasimme...

...ensimmäisen kerran, oli se silkkaa sattumaa. Seuraavakin kohtaaminen oli onnekkaiden sattumusten summa, joka johti suunnattoman latauksen syttymiseen välillämme. Tunsin kehonkielesi valppauden ja hengityksesi rytmin muuttumisen voimatta mennä sen pidemmälle kumpikaan; järki, olosuhteet, mikä lie - siihen se jäi, mutta lupaus jäi leijumaan ilmaan.
Sitten järjestimmekin jo yhteisen tuokion, joukon edessä ja vieraiden ihmisten keskellä. Sanoit minulle Kauniita ja Isoja asioita - lienenkö koskaan kuullut mitään niin vaikuttavaa? Fyysinen ja henkinen hyvä olo jäi päällimmäiseksi tunteeksi seurassasi.
Olimme kuin teinit, mutta vailla intiimiä kosketusta - vielä.
Kerroimme mitä haluaisimme toisillemme tehdä tilaisuuden tullen, ja se tulee olemaan jotakin sellaista, mitä emme ole kumpikaan saaneet kokea pitkään pitkään aikaan.
Nyt meidän onkin tahollamme mietittävä, mitä voimme tehdä, mihin olemme valmiita?
Vaikka intohimo polttaa, on oltava itsensä kanssa sinut tekemisistään ja tekemättä jättämisistään. Varattuina meidän on mietittävä, pystymmekö antamaan toisillemme täydellisyyden satuttamatta itseämme tai muitakaan - ja minkälaisten asioiden kanssa tulemme toimeen ja pystymme katsomaan itseämme peiliin.
Eikö elämä ole joskus epäreilua?