T., kun tapasimme...

...ensimmäisen kerran, oli se silkkaa sattumaa. Seuraavakin kohtaaminen oli onnekkaiden sattumusten summa, joka johti suunnattoman latauksen syttymiseen välillämme. Tunsin kehonkielesi valppauden ja hengityksesi rytmin muuttumisen voimatta mennä sen pidemmälle kumpikaan; järki, olosuhteet, mikä lie - siihen se jäi, mutta lupaus jäi leijumaan ilmaan.
Sitten järjestimmekin jo yhteisen tuokion, joukon edessä ja vieraiden ihmisten keskellä. Sanoit minulle Kauniita ja Isoja asioita - lienenkö koskaan kuullut mitään niin vaikuttavaa? Fyysinen ja henkinen hyvä olo jäi päällimmäiseksi tunteeksi seurassasi.
Olimme kuin teinit, mutta vailla intiimiä kosketusta - vielä.
Kerroimme mitä haluaisimme toisillemme tehdä tilaisuuden tullen, ja se tulee olemaan jotakin sellaista, mitä emme ole kumpikaan saaneet kokea pitkään pitkään aikaan.
Nyt meidän onkin tahollamme mietittävä, mitä voimme tehdä, mihin olemme valmiita?
Vaikka intohimo polttaa, on oltava itsensä kanssa sinut tekemisistään ja tekemättä jättämisistään. Varattuina meidän on mietittävä, pystymmekö antamaan toisillemme täydellisyyden satuttamatta itseämme tai muitakaan - ja minkälaisten asioiden kanssa tulemme toimeen ja pystymme katsomaan itseämme peiliin.
Eikö elämä ole joskus epäreilua?
8157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ajattelet yläpäällä(kin) onpa hienoa että joku näinkin toimii. Erotkaa ensi ja sitten vasta hässikää...

Äänestä
  • Kiitos

    Äänestä

Missä päin laulujasi laulat a.p ?

Äänestä
  • Vaihtelevasti lähiössä ja ytimessä

    Äänestä

Lainaan tähän tilanteeseen yhtä Arja Tiaisen runoa, miettikää siitä. "INTOHIMO JA JÄRKI ? Ovatko ne joskus olleet samaan aikaan saman tukan alla?" No minun mielestäni ei, mutta kokeilematta ei voi tietää. Toivotan hyvää edistystä kipinälle!

Äänestä

Tää oli niin mun <3 Sweet Sweet air around You, i'm so mesmerised! Ahh.

Äänestä

aloittaja, pikku vinkkiä kuka olet

Äänestä

Sorry missäyhteydessäT, olemme jo edenneet tahollamme.
Toivottavasti löydät sen oikeasi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Amatöörilaulaja kirjoitti:

...ensimmäisen kerran, oli se silkkaa sattumaa. Seuraavakin kohtaaminen oli onnekkaiden sattumusten summa, joka johti suunnattoman latauksen syttymiseen välillämme. Tunsin kehonkielesi valppauden ja hengityksesi rytmin muuttumisen voimatta mennä sen pidemmälle kumpikaan; järki, olosuhteet, mikä lie - siihen se jäi, mutta lupaus jäi leijumaan ilmaan.
Sitten järjestimmekin jo yhteisen tuokion, joukon edessä ja vieraiden ihmisten keskellä. Sanoit minulle Kauniita ja Isoja asioita - lienenkö koskaan kuullut mitään niin vaikuttavaa? Fyysinen ja henkinen hyvä olo jäi päällimmäiseksi tunteeksi seurassasi.
Olimme kuin teinit, mutta vailla intiimiä kosketusta - vielä.
Kerroimme mitä haluaisimme toisillemme tehdä tilaisuuden tullen, ja se tulee olemaan jotakin sellaista, mitä emme ole kumpikaan saaneet kokea pitkään pitkään aikaan.
Nyt meidän onkin tahollamme mietittävä, mitä voimme tehdä, mihin olemme valmiita?
Vaikka intohimo polttaa, on oltava itsensä kanssa sinut tekemisistään ja tekemättä jättämisistään. Varattuina meidän on mietittävä, pystymmekö antamaan toisillemme täydellisyyden satuttamatta itseämme tai muitakaan - ja minkälaisten asioiden kanssa tulemme toimeen ja pystymme katsomaan itseämme peiliin.
Eikö elämä ole joskus epäreilua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu