Yllättävä tuki Sauli Niinistölle vihreältä

Yllättävä tuki Sauli Niinistölle: ”Pelisäännöt pitäisi miettiä nyt”
KOTIMAA
|
TURVAPAIKANHAKIJAT

Eurooppaan pyrkii seuraavien 20 vuoden aikana olennaisesti enemmän pakolaisia kuin nyt, joten pelisäännöt olisi syytä päivittää pikaisesti. Näin kommentoi vihreiden entinen kansanedustaja Osmo Soininvaara.

-Oma käsitykseni on, että tämä pakolaisaalto on vasta alkua. Seuraavien 20 vuoden aikana Eurooppaan tulee pyrkimään aivan olennaisesti enemmän pakolaisia, ei miljoonia vaan kymmeniä miljoonia. Katsokaa Afrikan väestöennusteita! Kun tämä nykyinenkin on saanut Euroopan aivan sekaisin, pitäisi pelisääntöjä miettiä nyt, hän kirjoittaa blogissaan.

Soininvaara huomauttaa, että myös EU:n ja Venäjän välien huononeminen entisestään on mahdollista ja Venäjä saattaa ryhtyä horjuttamaan EU:ta tarjoamalla pakolaisille vapaan reitin maansa läpi EU:n rajoille.

-Oudon helpoksi on liikkuminen Venäjän ennen niin tarkoin varioidulla rajavyöhykkeellä jo nyt muuttunut. Varotin jo puoli vuotta sitten, että perussuomalaisten vaatimus Dublinin sopimuksen tiukasta noudattamisesta voi osoittautua hyvin epäitsekkääksi, hän sanoo.

Soininvaaran mukaan vastaanotettavien pakolaisten määrä pitäisi ”kiinnittää” ja miettiä, mikä on paras tapa sen puitteissa valita pakolaiset.

-Nykyinen tapa valita pakolaiset ei lähelläkään optimaalista, jos tarkoitus on tuon kiintiön puitteissa helpottaa pakolaisista aiheutuvaa hätää mahdollisimman paljon. Annamme erittäin hyvän oikeusturvan niille, jotka jotenkin ovat onnistuneet EU:n sisälle pääsemään, ja jätämme armotta tapettaviksi ne joilla ei ole tähän rahaa ja voimia. Lentoyhtiö saa todella isot sakot, jos tuo turvapaikan hakijan Suomeen. Tämä ei voi olla järkevää, jos tarkoituksena on helpottaa maksimaalisesti pakolaisongelmasta aiheutuvaa inhimillistä hätää, hän kommentoi.

Soininvaara pitää Geneven pakolaissopimusta nykyoloissa ”aika epätarkoituksenmukaisena”.

-Sitä ei pidä kumota, mutta sitä pitäisi päivittää nykyoloja vastaavaksi. Jokin sopimushan on pakko olla, hän sanoo.

-Ei kiinnitetä autettavien pakolaisten määrää vaan heistä kansantaloudelle koituva rasite. Kielitaitoisesta koulutetusta pakolaisesta, joka pääsee oitis töihin ja alkaa maksaa veroja, ei ole mitään rasitetta vaan peräti hyötyä, lukutaidottamasta keski-ikäisestä, joka ei pysty koskaan työllistymään, on rahanmenoa paljon enemmän, hän jatkaa.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö otti pakolaispolitiikkaan kantaa puheessaan valtiopäivien avajaisissa keskiviikkona.

-Joudumme pohtimaan, suojellaanko eurooppalaisia arvoja ja ihmisiä ja todella hädässä olevia, vai suojataanko ahtaan tarkasti kansainvälisiä velvoitteita muista seuraamuksista välittämättä. --- Jossain vaiheessa jonkun on tunnustettava, että emme kykene, juuri tässä ja nyt, täyttämään kaikkia kansainvälisten sopimusten velvoitteita, Niinistö muun muassa sanoi puheessaan, josta nousi Suomessa suuri kohu.

Lue täältä, miten Eduskuntatutkimuksen johtaja Markku Jokisipilä kommentoi Niinistön puhetta Uudelle Suomelle.
Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa:
Petrus Pennanen
Petrus Pennanen
Ratkaisuja maahanmuuttoon

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/171248-yllattava-tuki-sauli-niinistolle-pelisaannot-pitaisi-miettia-nyt
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

OsmoSoininvaara kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu