tapettien irroitus

liisterissä

Olen lueskellut täällä silloin tällöin näkyviä mielipiteitä,että tapetin irroittaminen maalaamattomasta gyproc seinästä olisi vaikea homma.Neuvon nyt kuinka työ tehdään helpolla ja nopeasti.Itse olen käyttänyt kuvailemaani menetelmää tänä talvena hyvällä lopputuloksella.Tämä ei ole kaupallinen kirjoitus joten jätän tuotemerkit kirjoittamatta.
Osta kaupasta tapetin irroitus ainetta(itse käytin keltaista nestettä)ja hanki käsikäyttöinen puutarharuisku johon voit itse pumpata painetta ja tarpeeksi pitkä letku. Esim.sellainen n.10 litran ruisku joita käytetään puskien tuholaistorjunnassa.Luulen että kunnollinen käsikäyttönen sumutinkin kelpaa tarkoitukseen,vaikka on luultavasti hidas. Anna laimennetun nesteen jäähtyä ja sumuta seinät, joista tapetti pitää irroittaa,pala kerrallaan ja odota ohjeen mukaan.Tapetti lähtee nyt helposti vetämällä seinästä,apuna voi käyttää ohutta teräslastaa, ja jos on hiukankin kiinni niin sumuta uudelleen, repimistä ei tarvitse tehdä.Anna kuivua n.vuorokausi ja maalaa halvimmalla pohjamaalilla, itse käytin valkoista maalia.Vedä maali kerrasta seinälle ja älä jää paikkailemaan jälkiä jos levyn pinnasta irtoaa hiukan paperia. Anna kuivua ja hio sitten hienolla hiekka paperilla tasaiseksi. Vinyylitapeteista pitää hioa pinta ensin rikki ja sitten sumutella. Työ neuvoo loput niksit tekijälleen ja voitte lopettaa puheet vaikeasta tapetin irroituksesta.

15

30060

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Marjatta

      ..tehdään, mutta ongelmia tulee silloin jos tapetti on kunnolla alustassa kiinni. Silloin ei liotus auta, ja pitää kaapia tapettia jolloin rikkoontuu kipsilevyn pinta. Jos se on maalattu ennen tapetointia niin ongelmaa ei ole. Sinulla on ilmeisesti käynyt hyvä tuuri, ettei se tapetti ollut kovin kummoisesti liimattu alustaan.

      • Rempparemmi

        Alkuperäisen kirjoittajan ohje on tosiaan hyvä.
        Kuten kirjoittaja sanoi, työ neuvoo tekijäänsä työn edetessä.
        Tuo pohjamaalaus on aika hyvä kikka, oli tuuria tai ei. Maali irrottaa irrotettavissa olevat pohjapaperin palaset ja kovettaa jäljellä olevan paperin helposti hiottavaksi. Samalla kun pohjamaali tasoittaa pienimmät kolot, se auttaa näkemään paremmin, missä vielä tasoitettavaa on.
        Meillä oli neljässä erilaisessa seinäpinnassa kiinni tekstiilitapetti, joka oli liimattu kiinni. Kaikki kikat koetettiin, mutta juuri tämä puri - olipa seinäpinta mikä tahansa.

    • jazz

      Kyllä tapetit irtoavat erittäin helposti ilman erillistä lisäliuottimen hankintaakin...eli sillä samalla liisterillä millä uusi tapetti sitten kiinitetään.
      Tehdään hieman "sitkeämpää" liisteriä joka sivellään vanhan tapetin päälle ja annetaan kostuttaa läpi....sitten vain kostunut vuota irti nätisti, pakottaa ei pidä vaan antaa silloin kostua lisää, hyvin irtoavat.
      Tämä idea on vanha ja toimiva, ammattilaiset käyttävät tätä systeemiä, miksipä ei sitten amatööritkin voisi...sitkeämpi liisteri siksi, että se pysyy tapetin pinnassa valumatta ja näin kostuttaa tehokkaasti.

      • tapetit

        ei muuten kaikki tapetit irtoa.viimeisessä remppa kohteessa oli yksikerros tapetit.koitin hioa pinnan rikki ja liisteroidä,mutta huomosti irtos.yksi hyvä konsti tuli mieleen ja vuokrasin höyrykoneen.kylläpä rupes irtoamaan vaivatta.suosittelen höyryä.

      • Kaikkea kokeillut
        tapetit kirjoitti:

        Liimasin aikanaan tyttären huoneeseen muutoin maalatulle seinälle, sellaisen koiraboordin, kun tyttö oli vielä pieni. käytin erikoitapettiliisteriä johon lisäsin puolet erikeeperiä, että varmaan pysyisi. Nyt tuo boordi on kuulemma "yök"ja minun pitäisi se poistaa. olen repinyt sen käytännössä kaikki pois mutta alueelle jäi kellertävän läpikuultava lähes kontaktiliimamainen kerros,joka varmasti näkyy maalin alta. Olen yrittänyt irroittaa sitä liottamalla, mutta liima ei liukene millään, olen kokeillut kuumaa vettä,ohutta tapettiliisteriä, vettä erikeeperiä,tärpättiä, bensiiniä, asetonia, tenua,lamppuöljyä,kuumaa silitysrautaa talouspaperia, vettä konetiskiainetta,etikkaa,uunipuhdistusainetta,alkoholia,tolueenia,metanolia,ja Johnsson vahanpoistoainetta, mutta tuloksetta, mitä pitäisi tehdä?

      • Tarde
        Kaikkea kokeillut kirjoitti:

        Tänään juuri taistelin saman ongelman kanssa. Paperiveitsen terä ja kostutettu rätti. Kyllä sillä terällä hangaten kaikki lähti, eikä näy maalin alta !!!

      • taamaa

        Meillä on nyt sellainen tilanne, että yhdeltä seinältä on tapetti poistettu ja sitä olikin siinä noin 7 kerrosta ja jossain välissä vielä jotain tasoitetta ja ehkä jotain pahviakin... kynnet on aika riekaleina ;( Pääasiassa sienellä kostuttamalla ollaan tapettia irroitettu ja aika pieninä paloina se on irronnut.Miten ihmeessä saan nuo loput kolme seinää puhtaaksi?? Seinät on betonia ja eka tapetti kerros on vedetty suoraan siihen.

      • rakentava arkkitehti
        Kaikkea kokeillut kirjoitti:

        Liimasin aikanaan tyttären huoneeseen muutoin maalatulle seinälle, sellaisen koiraboordin, kun tyttö oli vielä pieni. käytin erikoitapettiliisteriä johon lisäsin puolet erikeeperiä, että varmaan pysyisi. Nyt tuo boordi on kuulemma "yök"ja minun pitäisi se poistaa. olen repinyt sen käytännössä kaikki pois mutta alueelle jäi kellertävän läpikuultava lähes kontaktiliimamainen kerros,joka varmasti näkyy maalin alta. Olen yrittänyt irroittaa sitä liottamalla, mutta liima ei liukene millään, olen kokeillut kuumaa vettä,ohutta tapettiliisteriä, vettä erikeeperiä,tärpättiä, bensiiniä, asetonia, tenua,lamppuöljyä,kuumaa silitysrautaa talouspaperia, vettä konetiskiainetta,etikkaa,uunipuhdistusainetta,alkoholia,tolueenia,metanolia,ja Johnsson vahanpoistoainetta, mutta tuloksetta, mitä pitäisi tehdä?

        kokeile peittää jälki oksalakalla, olen sitä käyttänyt hyvällä menestyksellä. Lakan läpi ei tule oikein mikään, mustekynän, tussin ja pihkan jäljet jäävät piiloon. Päälle kun laittaa pohjamaalin niin siihen voi jo vaikka maalata mitä haluaa.

      • HÖYRYKONE?
        tapetit kirjoitti:

        ei muuten kaikki tapetit irtoa.viimeisessä remppa kohteessa oli yksikerros tapetit.koitin hioa pinnan rikki ja liisteroidä,mutta huomosti irtos.yksi hyvä konsti tuli mieleen ja vuokrasin höyrykoneen.kylläpä rupes irtoamaan vaivatta.suosittelen höyryä.

        MISTÄ NIITÄ HÖYRYKONEITA SAA VUOKRATA?

      • kari789
        HÖYRYKONE? kirjoitti:

        MISTÄ NIITÄ HÖYRYKONEITA SAA VUOKRATA?

        Ei sellaista kannata vuokrata. Ostaa oman Honkkarista, maksaa pari-kolmekymppiä.

    • hydfjhydgjiyvxdyhgcf

      Kiitos hyvistä neuvoista; näillä tapetti lähtee vex 0.0

    • amatimies

      Unohtakaa koko tapetinpoisto!
      Asentakaa päälle saneerauskipsilevy, jonka vahvuus on 6 mm. Liimaa tai saneeauslaastia alle, tarvittaessa muutamalla propulla kiinni. Saumaus ja katso ihmettä; siinä on puhdas seinä jatkotoimille. Ei maksa paljon eikä mene hermot.

      Tämä kultainen neuvo on täysin ilmainen!

      • paska,

        neuvo, ääliöltä.

    • Entisöinti

      Mikä menetelmä sopisi parhaiten jos alla on hirsiseinä jonka haluaa jääväksi näkyviin. Elikä tapetinpoistoaineet: jääkö niistä jotain väri tai jotain muita jäämiä jotka näkyvät hirren pinnalla. Kyseessä on vanhan sanomalehden poisto hirsiseinän päältä.

      • seikku-

        Höyry.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      143
      3196
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      40
      3002
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      110
      1463
    4. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      145
      1207
    5. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1087
    6. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1057
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      60
      1017
    8. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      979
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      41
      827
    10. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      23
      823
    Aihe