Onko Oikein?

Olen 47-vuotias nuorimies.
Olen töissä suurehkossa firmassa.
Tuloni on säännölliset, mutta pienet.
Asun kaksiossa, seurani kaksi kultakalaa.
Takanani on avioliitto, josta kaksi lasta ja
yhteishuoltajuus sekä elatusmaksut.
Hoidan omasta ja sosiaalitoimen mielestä
asiani exään ja jälkeläisiini asiallisesti.
Lapset( kaksi poikaa) puhuttelevat minua edelleen isäksi.
Tapasin nuoren naisen.
Hän on yhteisessä harrasteporukassa(LARPPAUS).
Kemiamme kohtasivat.
Olen ymmällä. Mitä teen?
Nainen on 19- vuotias!
Olenko sairas?
Menenkö hoitoon?
Anteeksi, että kyselen.
37653
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

" NUORI MIES"!
HOITOON!!!
OLET SAIRAS!

Äänestä

Ensinnäkin otsikon kysymys "Onko Oikein", mitä tarkoitat?
Onko oikein että kemianne kohtasivat?
Et varmaan tarkoita ainakaan että onko oikein
omistaa kaksi kultakalaa?
Kysyt sitä muikkelia vaikka hohtokeilaamaan
taikka pulkkamäkeen.
Jos kerta viihdytte yhdessä niin antaa palaa vaan!
Kysymykseesi "olenko sairas?", en ota kantaa
koska en ole nähnyt sairaskertomustasi.
Oma mielipiteeni kemioiden kohtaamisesta
on, että kaikki hyvä loppuu aikanaan.
Onnea vain matkaan!

Äänestä

Kysyt: Onko Oikein?
Siis mikä?
Elatusmaksut?
Kaksiossa asuminen?
Kariutunut avioliitto?
Kaksi lasta?
En oikein ymmärrä.
Kannattaisiko mennä vaikka
työterveyshoidon psykologille
keskusteleen asiasta.
Onhan teillä siellä "suurehkossa firmassa"
työterveyshuolto?
Pitäis ainaki olla....
Joo, aloitappa vaikka menemällä hoitoon.

Äänestä

Kysyt sitä muijaa vaikka ajeleen traktorilla lunta.
Nythän sataa aivan kauheesti.....
New Holland, John Deere, Valtra, Zetor....
Ei perk.... Ei Zetoria, se on ihan kökkö!!!
Mutta, ihan oikeesti.
Tee asialle jotain!!!

Äänestä

Kun tuossa lopussa pyydät anteeksi
kyselemistä, pyydät samalla anteeksi
koko olemassaoloasi.
Silloin suosittelen hakemaan ammattiapua.
Ja kyllä 47-vuotias on nuori verrattuna 48-vuotiaaseen.
Sitä paitsi, ootko kysyny siltä 19vee muikkelilta, mitä HÄN haluaa?
Teeppäs vähän taustatutkimusta ennen kuin rupeet
millään kemialla revitteleen.

Äänestä

Heiii vähänkö ihanaa!
Ystävänpäivä tulossa ja kaikkee!
Kyllä se näin on että raskau...ei kun siis rakkaus
ei katso ikää!
Sinä ja se muija ootte kummatkin parhaassa
iässä, sen kun rupeette vaan paukuttaan!
Ei sun mihinkään hoitoon kannata mennä.
Se on se muija joka sun pään pistää sekasin!

Äänestä

Tuota, olet iäkäs tietenkin kuten itsekin ymmärrät. Jos nuori nainen on kiinnostunut sinusta oikeasti, niin sehän on tietenkin imartelevaa ja hienoa.
Jotkut eivät ymmärtäneet edes ajatustasi, joten mitä muutakaan voisivat ymmärtää.
Nainen on ihastuttava ja hänen hymynsä voi mennä sydämeen asti. Se ei tarkoita kuitenkaan, että hän olisi kiinnostunut mitenkään enempää sinusta. Hän voi kokea sinut isäänsä muistuttavana ihmisenä jne. Sillä ei ole mitään tekemistä esim. seksuaalisuuden kanssa.
Iästäsi päätellen olet nk. 50 villityksessä. Joillakin se alkaa ennemmin, toisilla myöhemmin.
Yritä selvittää tilanne, niin et kiusaa itseäsi turhaan. Myös väliinne tuleva "outo jännite" laantuu, kun selvitätte asian. Kevättä kohden tuota tapahtuu helposti, että ihastuu johonkin. Ihan luonnollinen juttu.
Ihan hyvä että kyselet, niin saat miettimistä.
Lähtökohtaisesti ajattelisin, että nuorilla on oikeus olla nuoria, ilman että ikä-ukot alkavat ahdistelemaan ehdotuksillaan yms.
Nuoret hakevat oma-ikäistään seuraa. Se on luonnollista. Muu ei ole niin luonnollista.
Tunnut kuitenkin kohtuullisen rehelliseltä mieheltä, joten tässä minulta nopeasti ajateltu vastaus.

Äänestä
  • Joo, onneksi meille on annettu tietyt
    kriteerit joiden mukaan voimme elää "luonnollisesti".
    Mitä siitäkin nyt tulisi jos voisimme oikeesti itse
    päättää mitä teemme...
    Sittenhän kaikki ihmettelis että "mitä tuokin nyt on".
    Ois aika noloa erottua muusta porukasta.
    Ja tuo sun vastaus oli kyllä nopeemmin kuin
    nopeasti ajateltu...

    Äänestä

  • E_Poikkeus kirjoitti:

    Joo, onneksi meille on annettu tietyt
    kriteerit joiden mukaan voimme elää "luonnollisesti".
    Mitä siitäkin nyt tulisi jos voisimme oikeesti itse
    päättää mitä teemme...
    Sittenhän kaikki ihmettelis että "mitä tuokin nyt on".
    Ois aika noloa erottua muusta porukasta.
    Ja tuo sun vastaus oli kyllä nopeemmin kuin
    nopeasti ajateltu...

    Kriteerit ovat luonnollisia. Tiedän, että kirjoitukseni ei miellytä, mikäli ei pysty olemaan neutraali ajatuksissaan. Aloittaja on kuitenkin 50 villityksessä, joka on mielentilana sekava ja siihen kuuluu "vääriä" signaaleja luonnostaan, jota muu luonto sitten hyljeksii hyvin usein.

    Äänestä

  • Minun puolestani jokainen eläköön kuten parhaaksi näkee. Teit elämässäsi mitä valintoja tahansa, aina löytyy joku joka ei siitä pidä. Tärkeintä olisi varmaan että jokainen olisi onnellinen, oli se sitten "luonnollista" tai ei.

    Äänestä

Kerrot harrastavasi LARPPAUSTA.
Käsittääkseni tämä LARPPAUS on eräänlainen roolipeli? Sitä vaan että olethan aina muistanut riisua rooliasusi ja palata oikeaan minääsi? Se että muija voi luulla sun olevan oikeesti joku Batman, ei varmaan oo hyvä. Mut kandee tosiaan tehä jotain ennen ku on liian myöhästä.

Äänestä

Onko 47-vuotias nuorimies jo päättänyt
miten aikoo jatkossa toimia?
Täällä on kuitenkin tullut niin paljon
eri neuvoja että on varmaan vaikeaa päättää.

Äänestä

Kylläpäs tuli ihan asiallisia komentteja, vaikka itse odotin kuraa niskaan.
Muiden mielipiteillähän EI saisi olla itsenäisen ihmisen elämään minkäänlaista vaikutusta ja jätänkin neuvot omaan arvoonsa.
Tuossa "elämän-pohtija" oli aika suurten totuuksien äärellä ja hiljaiseksi veti. Puhuiko lienee kokemuksen syvällä rintaäänellä, mene ja tiedä.
Toisaalta muiden miellyttäminen, että oma elämä olisi onnellista on myös aika kyseenalaista.
Kyllähän toi matemaattisten lukujen vertailu on omalla tavalla raakaa reaalifaktaa.
Matematiikka on puhdasta tiedettä ja sitä EI kai käy kiistäminen.
1 2=3 ja niin edelleen.
Taidan lopettaa LARPPAUKSEN ja yrittää vähentää näyttelemistä, menen bingoon ja hakeudun ikäisteni seuraan.
Seksiäkin voi harastaa soolona ja se onkin nykyään suositeltavaa, niin ainakin väestöliiton seksuaalineuvoja sivuillaan kertoi.
Haen työpsykiatrilta ajan ja kerron ongelmastani.
Voisinpa vielä vaihtaa työpaikkaakin, jos vaikka se helpottaisi.
Kiitos kannustuksesta.

Äänestä
  • Monta hyvää asiaa jää valitettavasti tapahtumatta jos ajattelee aina vain järjellä. Tässä näkee taas kuinka pinnallisia ihmiset ovat. Jos kemiat kohtaavat niin mitä väliä iällä on? Voi menettää jotain hyvinkin ainutlaatuista jos aina vain laskee että kuinka paljon välissä on vuosia. Tarvitseeko sinun enää työpsykologille mennä ongelmastasi puhumaan? Jos et aio edetä tässä asiassa niin periaatteessa ongelma on poistunut.

    Äänestä

  • Mitenkä se etenee, jos on jalaka kipiä..
    heh heh.

    Äänestä

  • En oo asiantuntija mutta oon kuullu että
    jalakakippuun on olemasa lääkettä!
    Joillakin se kipu helepottuu makkuuasennosa.
    Ja ainahan sitä jalakaa voi hieroa?
    Ne on kuuleppa konstit monet!
    Ja jos on toimivat sormet ja suulla
    ossaa tehä muutaki ku puhua niin ei ole hättää.
    Eikä kaikki oo niin vaativaisia, jotku
    ossaa arvostaa myös sitä mitä löytyy
    yläpään sisältä...:-)

    Äänestä

  • Kyllä se etteenpäin meno tarvii toimivat raajat.
    Jos jalaka on esim. poikki, niin ei siinä palijo poppakonstit tahi hieromiset auta.
    Siitä on aikaa, kun viimeksi saatiin rampa käveleen.
    Sillonkin oli kyseessä Jerusalemissa tapahtunut ihme ja tekijänä oli muuan Jeesus Nasaretilainen.
    Sehän muuten paransi spitaalisia kans.
    Että lienee ois taas Jeesukselle tilausta.

    Äänestä

  • Niin ja etteenpäin meno tarvinnee myös
    oikeanlaisen asenteen.
    Joo, nyt kun sanoit, mitään ei oo tehtävissä.
    Jos ei oo Jesse sitten värvänny jotain tyyppiä tilalle.

    Äänestä

Et Ole nuori mies. Olet keski-ikäinen. Herää jo! 15 vuotta eläkeikään.

Äänestä
  • Hah hah hah!!!!!
    Keski-ikäinen...
    Muumio se on eikä mikään keski-ikäinen.
    Vanha-patu.
    Ja sitten sillä on vipinää jonkun pikkutytön kanssa.
    Ei helekatti.
    Ei tervettä!
    Menköön vanhainkotiin hakemaan itelleen seuraa!

    Äänestä

  • Etsitään vanhusta yhteiseen pääsiäisenviettoon.
    Olethan iältäsi 49 ja kuoleman väliltä.
    Miespuoleinen.
    Luvassa mukavaa yhdessäoloa, mm.
    rai-rairuohossa piileskelyä ja munien maalausta.
    Minä voin puhaltaa munista täytteet ulos.
    Yhteydenotot kirjekyyhkyn kautta.
    Kuva ois kiva, mutta flaksi voi käydä paremmin ilman.

    Äänestä

Nuorihan olet jos vastapuolesi olisi vaikka 80kymmentä.Silloin ehkä voisit paremmin
larpata hänen kanssaan niin kuin oman äitisi kanssa,sillä vanhuus alkaa pikkuhiljaa
sinuakin painaa tulevine vaivoineen.Vanha olet kyllä 19 vuotiaan rinnalla joka on viellä
melkein lapsi ja joka taitaa sinusta etsiä etupäässä isänkorviketta,niin kauvan
kun tyttö kohtaa sen suuren ikäisensä rakkauden,kenen kanssa haluaa perustaa perheen.
Tunnekuohut kun eivät kestä ikuisesti,vaikka hetken viehättävätkin.

Äänestä
  • Mikä siinä olisi erilaista jos mies olisi 47-vuotias ja
    nainen 80-vuotias?
    Ai joo, olishan niillä ikäeroa!
    Mutta miksei tässä tapauksessa voisi
    ajatella että mies etsisi äitinsä korviketta?
    Minulla itselläni on hyvä isä, mutta silti
    minulla on jonkinlainen sairas pakkomielle
    vanhempiin miehiin! Ihme juttu!
    Olisinko tarvinnut isältäni vielä vähän enemmän "huolenpitoa"?

    Äänestä

Hei, minulla on juurikin samanlainen
tilanne kuin sinulla, mies 47-vuotias.
Tai noh, ei niinkään täysin samanlainen,
minulla tämä on vain toisinpäin.
Olen 24-vuotias nainen ja mies jota
en saa mielestäni on 53-vuotias.
Hän on omasta mielestään vanhus,
mutta minun silmissäni hän on hyvin
nuorekas, eikä uskoisi ikäisekseen.
Meillä pelaa juttu hyvin yhteen,
ja hän on sitä kaikkea mitä olen etsinyt.
Ongelma on se, että miehellä on jonkin sortin
ikäkriisi, joka on jarruttanut tätä tilannetta.
Omalta puoleltani olisin kyllä valmis ottamaan askeleen eteenpäin.
Mitä teen? Olenko vanhuksen hyväksikäyttäjä?
Pitäisikö minunkin hakeutua hoitoon??
EN VOI ITSELLENI MITÄÄN, TUNNEN HYVIN VOIMAKKAITA ASIOITA!!

Äänestä

Höpö höpö sun tarvi mihinkään hoitoon mennä muija on vaan tajunnu et mitä vanhempi pukki sitä kovempi sarvi anna palaa vaan ja anna vanhojen aikojen valittaa

Äänestä
  • Kyllä se oikeasti on niin, että mitä vanhempi pukki, sitä lahompi sarvi.

    Äänestä

Hei sinä 47-vuotias!
Taidan kirjoituksesi perusteella sinut tunnistaa!
Täällä sinua ikävöi se 19-vuotias neito.
Mihin olet hävinnyt kun sinua ei missään enää näy?
Olen miettinyt sinua paljon.
Täytyy myöntää että olen hieman ihastunut sinuun...
Sinulla on ihanat silmät ja näen useasti meistä unta.
Siinä unessa olemme kietoneet alastomat vartalomme yhteen ja suutelemme kiihkeästi...
Voi luoja sentään, haluan sinua niin paljon!

Äänestä
  • Kuuleppa seireeni.
    Minä oon vasta 51 v ja 8kk vanha. Olen ollut ihastunut neitoon,
    joka on iältään 22 v...... Mutta olen seonnut jo ajat sitten päästäni!!
    Olen yrittänyt selittää tälle ihanalle naiselle, että minä( vanha ukko)
    en ole häntä varten, mutta mitä tämä nuori kaunis ihanainen nainen ajattelee????
    Hän ei halua ymmärtää mitään..
    Minun tulee vanheta ja hiipua pois.
    Vaikka hän on kuinka IHANA!!!

    Äänestä

  • Miksi ihmeessä et käytä tilaisuutta joka sinulle on annettu??
    Sinä kuitenkin ilmeisesti teet tämän naisen onnelliseksi jo pelkällä olemassa olollasi. Harva sellaiseen pystyy. Ja jos kerta olet itsekin ihastunut tähän neitoon, niin mitä vielä odotat?

    Äänestä

Hoitoon hakeutuminen on tässä tapauksessa parasta!

Äänestä
  • Joo, kyllä tässä rakkaustohtoria tarvittaisiinkin!

    Äänestä

Minä oon 79 vuotias ukko eikä ota etteen ees cialiksella. Syö ne kultakalas ja ota känni, siis oikein kunnollinen. Sitten aamulla krapulassa voit taas jatkaa käsityöhommia. Muistaakseni minuakin panetti krapulassa.

Äänestä

Ajatteleppa Däniä, mikä on kaverin ikä ja mikä morsmaikun- muistaakseni ikäero 51 vuotta, vai oliko 52 vuotta.
"mitä vanhempi pukki niin sitä kovempi sarvi"

Äänestä
  • Kova kanto on Danny. Oikia pihkaoksa.
    Siinä on Eerikakin ihimeisään. Ei Danny velttoile,
    Ei.

    Äänestä

On se oikeen tommosta saumaa ku sulla ei oo kaikilla päästä ny paneen 19v naista joka ei oo tehny lapsia ku itekki sais ni saisin seuraavana päivänä käsin linnutki kiinni

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


14.05.1969-XXX kirjoitti:

Olen 47-vuotias nuorimies.
Olen töissä suurehkossa firmassa.
Tuloni on säännölliset, mutta pienet.
Asun kaksiossa, seurani kaksi kultakalaa.
Takanani on avioliitto, josta kaksi lasta ja
yhteishuoltajuus sekä elatusmaksut.
Hoidan omasta ja sosiaalitoimen mielestä
asiani exään ja jälkeläisiini asiallisesti.
Lapset( kaksi poikaa) puhuttelevat minua edelleen isäksi.
Tapasin nuoren naisen.
Hän on yhteisessä harrasteporukassa(LARPPAUS).
Kemiamme kohtasivat.
Olen ymmällä. Mitä teen?
Nainen on 19- vuotias!
Olenko sairas?
Menenkö hoitoon?
Anteeksi, että kyselen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu