Olen ihan poikki. Tämä luopuminen on verottanut voimiani yhdessä Kaikkien muiden stresitekijöiden kanssa.
tällaisina uupumuksen ja ikävien ajatuksien hetkinä, mieleeni nousee kuva kainalosta, jossa voisin hetken levähtää.
ihmisestä, joka hetken jaksaisi olla minun lähelläni, kun on vaikeaa. ja sellaisesta rakkaudesta, johon pystyisin ehdoitta luottamaan. Nyt tuntuu, tiedän melko varmasti tuon kaiken jäävän vain haaveeksi.
Onneksi elämässä on paljon muutakin onnea, sekä iloa tuottavia asioita, siltikään aina ei jaksa olla iloinen, vaan tulee näitä valituksen ja epätoivon pohja kosketuksia...
tällaisina uupumuksen ja ikävien ajatuksien hetkinä, mieleeni nousee kuva kainalosta, jossa voisin hetken levähtää.
ihmisestä, joka hetken jaksaisi olla minun lähelläni, kun on vaikeaa. ja sellaisesta rakkaudesta, johon pystyisin ehdoitta luottamaan. Nyt tuntuu, tiedän melko varmasti tuon kaiken jäävän vain haaveeksi.
Onneksi elämässä on paljon muutakin onnea, sekä iloa tuottavia asioita, siltikään aina ei jaksa olla iloinen, vaan tulee näitä valituksen ja epätoivon pohja kosketuksia...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Se on jännää, miten ihmiset suhtautuu eri asioihin eri tavalla. Esimerkiksi minulla on ollut viime aikoina jo pitkään vaikeaa omassa elämässä, tai siis lähipiirissä sattunut kaikkea ikävää, vakavia sairastumisia jne. Oma elämä on epävarmaa, kun ei ole varma onko oma tie juuri se oikea minulle. Lisäksi sain tavallaan taas pakit eräältä mieheltä, sekin oli ikävää, mutta jostain kummasta sillä on ollut voimaannuttava vaikutus. Tuntuu, että kaikki ikävä saa minut vain entistä vahvemmaksi. Olen kiitollinen niistä pakeista. Jotenkin vapaa olo. Kun ei ihmisellä ole mitään, ihmisellä ei ole silloin mitään menetettävääkään. Ihminen on silloin täysin vapaa. Voi mennä vaikka metsään kävelemään, eikä tarvitse pelätä, joutuuko karhun raatelemaksi. Ei ole kumppania, joka jäisi kaipaamaan tai lapsia.
Ehkä eniten voimia onkin vienyt fyysinen sairastumiseni. Ehkä jos minulle olisi sattunut samat asiat, kuin sinulle, en olisi näin vösynyt ja jos sinulle olisi tapahtunut ne asiat, jotka minulle, olisit todella poikki. Mistä tietää, kun ei voi astua toisen saappaisiin.
Mukava, että olet kokenut tapahtumat voimaannuttavana, mitä ne sitten ovat olleetkin.
Ei toisen saappaasiin voi koskaan tunneasioissa astukaan. Eikä mielestäni eri ihmisten kipua voi keskenään verrata.
Oma fyysinen sairaus on rasittavaa, olen itsekin joskus taistellut fyysistä sairautta vastaan. Minulle kuitenkin suurempaa tuskaa tuottaa lähimmäisten sairastuminen kuin oma.
Ehkä sinäkin jälkeenpäin löydät jotain voimaa antavaa kokemuksistasi. Pienistä asioista nauttiminen on hienoa ja tärkeää, ehkä niitä muistaa tulevaisuudessakin arvostaa sellainen ihminen, joka on kokenut paljon ikäviä asioita.
Niin, kuten aloitukseen kirjoitin, on elämässä myös iloa ja onnea, mutta toisinaan tulee näitä tällaisia hetkiä ja päiviä.
Pari vuotta taistellut tämän pahenevan sairauden kanssa. Oikeastaan tämä alkoi jo 20 vuotta sitte. Edessä toimintakyvyttömyys.
Mukavaa sunnuntaita ja kiitos myötäelämisestä.
Mä olen niin väsynyt etten tämän enempää jaksa edes tänne valittaa.
Niin se on, päivä kerrallaan. Aina jollain on huonomminkin asiat, mutta se ei lohduta.Toivoisi, että jokaisella olisi asiat hyvin, mikä on mahdottomuus.