hei!
olen seurustellut jonkun aikaa (n6kk) kalamiehen kanssa mutta nyt minusta tuntuu tai itse asiassa tiedän sydämessäni ettei suhteessamme ole tulevaisuutta. Ongelma on ehkä että olen itse herkkä rapunainen mies taas herkkä kalamies jonka sydän on särkynyt aikaisemminkin.Emme saa suhteemme loppumaan ehkä sen takia ettei kumpikaan meistä halua satuttaa toista vaikka ongelma pysyy- siis tulevaisuutta ei ole.
Onko kellään mitään hyviä esimerkkejä tällaisissa tilanteessa tai omia kokemuksia?
olen seurustellut jonkun aikaa (n6kk) kalamiehen kanssa mutta nyt minusta tuntuu tai itse asiassa tiedän sydämessäni ettei suhteessamme ole tulevaisuutta. Ongelma on ehkä että olen itse herkkä rapunainen mies taas herkkä kalamies jonka sydän on särkynyt aikaisemminkin.Emme saa suhteemme loppumaan ehkä sen takia ettei kumpikaan meistä halua satuttaa toista vaikka ongelma pysyy- siis tulevaisuutta ei ole.
Onko kellään mitään hyviä esimerkkejä tällaisissa tilanteessa tai omia kokemuksia?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Miksi näet, ettei suhteellanne ole tulevaisuutta? Onko se vain tunne? Vai onko sille jotain konkreettisia syitä? Ole hyvä ja kerro vapaasti, koska tuntuu, että eräs tärkeä rapunainen, jonka tunnen, ajattelee samalla tavalla...
Puolitoista vuotta sitten olin itse samassa tilanteessa. Hän oli rapunainen, ja meillä oli olevinaan "vuosisadan rakkaustarina". Kuitenkin salaa kärsin monista asioista suhteessamme, kuten välimatkasta, ikäerosta, jne. Mitä pitemmälle suhteemme eteni (hänen mielestään), sitä enemmän minua alkoi rasittamaan jokailtaiset tunnin puhelut ja rakkauden vannomiset. En pystynyt kertomaan ajatuksistani, sillä olimme kasvaneet yhteen, samaistuneet, jakaneet jokaisen surun ja ilon...Mutta sitten kerran minulla napsahti: kestettyäni ja valehdeltuani tunteistani puolen vuoden ajan. Soitin hänelle ja sanoin suoraan, että en rakasta häntä. Se oli meidän ensimmäinen alle viiden minuutin puhelu.
Muutaman päivän päästä minä kuitenkin soitin hänelle, koska halusin vielä selvittää asioita. Se oli suuri virhe, sillä palasimme yhteen. Silloin todella huomasin miten LIIAN empaattinen ja tunteellinen olen. Hän kertoi itkeneensä koko seuraavan yön, kun illalla olin kertonut jättäväni hänet. Otin hänet takaisin silkasta myötätunnosta. "Suhteellista pakkopullaa" jatkui siis VIELÄ vuoden, vaikkakin en enää sanonut hänelle rakastavani häntä. Häntä se ei haitannut. Nyt sitten vihdoinkin, 3kk sitten, hän itsekin ymmärsi: otti vaaleanpunaiset ruusunpunaiset lasit päästään. Olemme enää vain ystäviä, soittelemme kuulumisia n. kerran kuussa, emmekä muistele toisiamme pahalla. Kummallakin seuranhaku päällä, jonka menestyksestä (kuulostaa oudolta..) informoimme toisiamme puolin ja toisin.
Tälläinen tarina meikäläisellä..
6 kuukautta olette olleet yhdessä.... Keskustelua,keskustelua ja vielä kerran.... Mistä se onni ja hyvinvointi suhteessa löytyy??? Toisen kunnioittamisesta ja puhumalla....!!!!