Mistä apua kun akuutti "kohtaus" päällä? :(

H-L77

Olen tosi vaikeassa tilanteessa ja tämä kaikki on uutta mulle, joten en tiedä miten toimia. Saisinkohan täältä apua?

Aiemmin mustasukkaisuutta ei ole ilmennyt, mutta nyt ilmeisesti tunteeni ovat aiempaa voimakkaampia, josta johtuen kärsin tästä kovasti.

Näen tätä tunteideni kohdetta silloin tällöin työympäristössä. Hän ei aikanaan vastannut tunteisiini ja järjen tasolla olenkin jo hyväksynyt tämän tiedon (kai?) vaikka se järjettömän kipeää tekikin. Nyt kuitenkaan kroppa ei meinaa ymmärtää tätä, vaan saan paniikinomaisia mustasukkaisuuskohtauksia tästä miehestä hänen flirttaillessaan tai viettäessään aikaa toisen naisen kanssa.

Tuntuu että tällöin en saa hengitettyä, sydän hakkaa miljoonaa, kädet ja jalat tärisee voimakkaasti, alkaa itkettää, töistä ei tule tällöin mitään kun ajatus ei kulje ja yritän vain paeta jonnekin kohtauksen ajaksi ettei kukaan työkavereista huomaa, varsinkaan tämä mies itse.

Oireileeko yleensä ihmiset näin voimakkaasti vai olenko jotenkin liian herkkä? Minun ei tee ollenkaan mieli suuttua näissä tilanteissa, joka kai yleinen mustasukkaisuuden merkki on, vaan lähinnä itkeä ja poistua tilanteesta.

Toivoisin että voisin olla miehen seurassa ihan normaali ja tyynen rauhallinen ettei hän näkisi näitä tunnekuohujani, mutta en vaan voi itselleni ja reaktioilleni mitään.

Mikä minua voisi auttaa?

2

282

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ifeelyouyou

      Minulla on aivan samanlainen tilanne päällä. Se on kyllä aivan tavattoman kiusallista! En tiedä onko minulla mitään kovin järkevää vastausta tähän asiaan, mutta itse ainakin koitan olla ruokkimatta sitä tunnetta jonka saan kun näen tämän naisen ihastukseni seurassa. Jos vaikka tilanne tulee päälle hillitsen itseni menen rauhoittumaan jonnekin toisaalle hetkeksi (on senkin jälkeen kyllä suhteellisen crappy olo että ei se tunne nyt yhtäkkiä karkaa). Mikäli muulloin minulle tulee mieleen tämä nainen niin silloin yritän tehdä jotain mukavaa käsilläni tai jotain sellaista mikä saa minut rentoutumaan. Itse tykkään liikkua ja ajattelen vaikka lenkillä kaikkea ajatuksia ja puran siten tunteitani siellä (suosittelen kuntonyrkkeilyn aloittamista Siinä saa purkaa kaikenlaisia lukkoja. Toisena asiana jonka itse koen auttavan on rukoilu, se rentouttaa ja asioiden tuominen yläkertaan helpottaa. En pakota ketään rukoilemaan, mutta suosittelen jos siltä tuntuu .Ja et ole liian herkkä itse reagoin täsmälleen kuvaamallasi tavalla mustasukkaisuuden tunteesta, uskon että tuo tunne on ihan luonnollinen kokea siinä ilanteessa missä olet.Ei itseään voi pakottaa olla tuntematta jotakin, mutta kyllä tunnetta pystyy jotenkin olemaan ruokkimatta kun ei ruoki omia ajatuksiaan tuosta naisesta (no olen kyllä aika tekopyhä kun puhun tästä aiheesta kun en itekään pysty olemaan ajattelematta asiaa mutta nämä nyt olivat asiat jotka tulivat päällimmäisenä mieleen. Tsemppiä!

    • pipipäässä

      Sairaan puolelle tuo jo menee. eihän noin voi elää!
      Psykologille siis!
      Ei mustasukkaisuus ole rakkautta nähnytkään! Mustasukkaisuus on sairasta omistamisen halua ja voi johtaa pahoihinkin seurauksiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      177
      5158
    2. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      169
      1651
    3. Vihjeitä kaivatusta

      Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)
      Ikävä
      66
      1477
    4. Rakas mussukka

      anna joku merkki itsestäsi. Pyydän.
      Ikävä
      69
      1018
    5. Lieksa missä syy?

      Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte
      Lieksa
      124
      817
    6. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      817
    7. Niin pettynyt

      Olen suhun ja siihen ettet koskaan kohdannut reilusti
      Ikävä
      57
      804
    8. Martina Jeopardyssa

      Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy
      Kotimaiset julkkisjuorut
      192
      768
    9. miehelle naiselta

      Monen naisen kanssa olet lempinyt, mutta mua et saanutkaan 😉
      Ikävä
      76
      751
    10. En olisi uskonut et

      Suhun tutustuminen toisi elämään näin synkän varjon. Surullista kun luulee löytävänsä rakkautta ja saa vain pahaa.
      Ikävä
      66
      749
    Aihe