Tarmo Rapo kirjoittaa Itä-Häme lehdessä 11.3.2013

Tarmo Rapo kirjoittaa Itä-Häme lehdessä 11.3.2013
12.3.2013 8:24
" Valtuutetun mietteitä

Olen kokenut valtuutetun työssä vaikeaksi puuttua kovalla luonteella toimivien valtuutettujen toimiin viranhaltijoita vastaan. Henkinen väkivalta kohdistui avainasemassa olleeseen virkamieheen. Asiaan puuttumiselleni en saanut tukea.

On tosi vaikeaa tunnustaa se tosiasia, että yhteisten asioiden hoitaminen tuo, minussa kuin monessa muussakin ihmisessä esille helposti omat pimeät puolet, jonka avulla tämä yrittää taistella ajamansa asian puolesta. Kun monen luottamushenkilön huonot luonteenpiirteet siten yhtäaikaisesti "purskahtavat esille", on riita valmis ja laadultaan ja sisällöltään täysin selvittämätön. Ulkopuoliselle kuntalaiselle ei yksittäisen luottamushenkilön pyrkimykset varmasti avaudu sillä lailla kuin toimiva valtuutettu haluaisi. Pimeyden vallat ovat päässeet esille ja "totuuden tai oikeudenmukaisuuden asian puolestapuhujat" teilataan heti alkuvaiheessa.

Riidan mennessä pahimpaan vaiheeseen kukaan ei ole enää kiinnostunut totuudesta. Mieluummin haemme kaikelle pahalle tapahtuneelle vain syyllistä, ja jos sellaista ei ole selvästi näkyvillä, "keksimme" sen kyllä pian pienen lähipiirin tukeman keskustelun rohkaisemana. Monikaan valtuutetuista ei voi olla lopputulokseen tyytyväinen. Haluaisin olla monen muun lailla jossakin muualla kuin riitelemässä poliittisessa toiminnassa.

Tarmo Rapo Pyhäjärven kaupunginvaltuutettu,
lakit.lis.,yleinen syyttäjä"
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kalajokilaakso kirjoittaa 6.3.2013

Antti Savela
Tampereen yliopiston JOHTAMISKORKEAKOULUN KUNNALLISOIKEUDEN PROFESSORI

Asko Uoti ihmettelee Pyhäjärven kaupunginvaltuuston päätöstä myöntää kaupunginjohtaja Tita Rinnevaaralle ero.

Päätös tehtiin viikko sitten maanantaina äänin 18-9. Valtuusto vapautti Rinnevaaran sillä perusteella, että hän oli kesäkuussa jättänyt eroilmoituksen virastaan. Vähemmistöön jääneet olivat taas sitä mieltä, että Rinnevaaran eroilmoitus ei enää ollut voimassa, sillä kaupunginhallitus myönsi kesäkuussa enintään vuoden kestäneen virkavapauden Rinnevaaran suostumuksella.

Uoti ei tunne tarkkaan Pyhäjärven tapauksen pöytäkirjoihin merkittyjä päätöksiä, mutta yleisellä tasolla hän toteaa, että jos virkavapaus on asianmukaisesti myönnetty, niin se pätee. Pyhäjärvellä hallintosääntö antaa kaupunginhallitukselle mahdollisuuden myöntää alaisilleen eli tässä tapauksessa kaupunginjohtajalle virkavapauden.

Uotin mukaan asianmukaisen virkavapauden puolesta puhuu myös määräajaksi nimetynb kaupunginjohtajan sijaisen valinta. Rinnevaaran sijaisena toimii parhaillaan Veikko Tikkanen.

Tuntuu oudolta, että tä-mä eroasia nousi nyt esiin, vasta yli puoli vuotta kaupunginhallituksen päätöksestä. Miksi ei heti, tai vasta virkavapauden päätyttyä? On vaikea perustella johtajan kärsivän juuri nyt luottamuspulaa, jollei hän ole kaupungissa töissä.....jne.................................

----------------------------------------------------------------------------------------------------

(Voi vain todeta, että tämä on Pyhäjärveltä johdettua Tita Rinnevaaran ajojahtia

Heinolan kanssa. Kun Heinolassa saatiin asia tähän pisteeseen, missä se nyt on, piti Pyhäjärven OTL:n ja tikanmäen hoitaa asiaa "samaan tahtiin", että
olisi mahdollisimman onnistunut ajojahti)
Tuo kirjoitus Itä-Häme lehteen kyllä vaatii "tulkin". Sanoma on senlaatuinen, ettei tuota kykene kohdentamaan TR:n toimiin täällä.
Esimerkkinä voidaan mainita kaikki edellisen vaalikauden valitukset, jotka hänen oman ilmoituksensa mukaan ovat kaikki otl:n käsialaa. Mitäs näillä pyrittiin kaiken aikaa saavuttamaan. Vahinko kaupunginjohtajalle, kaupunginhallitukselle ja valtuuston enemmistölle, joka asioita ratkaisi.

Periskummallista!! Aika näyttää, polttelee, polttelee.-"

MAALISKUUssa 2016, lakitieteen lisensiaatti toimii vastaajana, ei syyttäjänä.

Äänestä

Kukas se johtikaan suurimman osan aikaa valtuustoa 2009-2012?
Miten hänen johdollaan niitä virheitä siunaantui noinkin paljon?
Nyt on sama lakinero hallituksen puikoissa! ( kirj.ex-kaudella J.T)
Aivan, jättäköön Rapo eroanomuksen.
Valtuustoon nousisi oikeudenmukaisempi Marja Puro, hänellä on sentään halu ja kyky soveltaa rehtiyttä yhteisiin asioihin. Eikä vain sepustella sanaa sunnuntaksi paikallislehteen tai suorastaan myötähäpeän nostavia breivejä muihin maakuntiin.
Mikä "valkeuden enkeli" hän Rapo, on levittämään negatiiviisuutta Pyhäjärvestä?

Ei ero tosin muuta hänen kohdallaan mitään, samalla lailla se voi siviilistä sepustaa Tikanmäelle vastineita ja kiertokirjeitä.
Tervemenoa vaan ulos erokirjeellä! (kirj. pyhäjärven malli)

Äänestä

Löytäiskö joku vielä vanhempia juttuja?

Äänestä

11.3.2016 tulee kolme vuotta täyteen vallesmannin vetistelemästä valheesta, jolla valehtelun valehtelua jatketaan valheella.
Mitä se on enää jatkettuna aineena kolmen vuoden jälkeen?
Onko se yhä kirkasta Pitkänkankaan lähdevettä, Vittouvennevan ruskeaa suovettä, Kärkkäisen alueen yöviemärin vettä vai Pyhäjärven sekarotuisten muuliaasien kusta?

Äänestä
  • Sillonkhos net kaepuuta ja kaehoo sisälthävät heinolalaeskirjeet on niinku enemmänki esillä HEH

    Äänestä

Kenen vihamielisyys purkautui?
Kuka kirjoitti? 6.3.2014 9:35
Nimettömänä jätetyn herjausviestin lainaus alkaa -

" Arvoisa rouva kaupunginjohtaja

Olet varmaan lukenut Pyhäjärven Sanomista Pittää Sannoo palstalta Pentti Ristisen kirjoituksen. Siltä varalta, ettet ole, laitan sen tässä luettavaksesi. Eikö olekin mahtava kirjoitus? Miten siinä osattiinkin niin osuvasti Sinua kuvailla. Riidankylväjä, hyvin oivallettu, sillä sehän Sinä todellakin olet!

Ja tuo työpaikkakiusaaminen. Miten naulan kantaan sekin. Laskepa joskus huviksesi, kuinka monta ihmistä Sinä ja Sinun liehakkosi olette tähän mennessä eliminoineet. Oletpa kaatanut ihmisiä kuin viikatemies viljaa. On lähtenyt tai pantu lähtemään tai muuten vain nitistetty niin työntekijöitä kuin luottamushenkilöitäkin, kaikkia, jotka eivät tanssi Sinun pillisi mukaan.

Onhan täällä Pyhäjärvellä nyt vain yksi ja ainoa oikea mielipide: Sinun mielipiteesi. Kun iltaisin niittotouhuistasi väsyneenä kaadut vuoteellesi, lasket varmaan päivän saalista ja suunnittelet tulevaa niittoa välittämättä lainkaan siitä inhimillisestä kärsimyksestä, jota toiminnallasi kanssaihmisillesi tuotat.

Luulenpa, että suorastaan nautit ihmisten tuhoamisesta. Ei sitä muuten

kukaan noin aktiivisesti harrastaisi. Tiedä kuitenkin, että kun kuvottavasti hajuvesille lemuten (peitätkö sillä jotain muuta hajua?) puuskutat kunnantalon rappusissa, Sinua ei seuraa yksikään kunnioittava katse, ei yksikään
arvostava ajatus, päinvastoin!

Kyllä Sinua ihan ylesesti pidetään uskomattoman v:maisena
akkana ja ihan käsittämattömänä valehtelijana. Jopa omat rahalla ostamasi p:eennuolijat Sinua häpeävät ja takanapäin kauhistelevat. Vaan kyllähän Sinä tämän tiedät itsekin. Tämän vuoksihan Sinä niin tarkoin salasit henkilöstökyselyn tulokset oman vastuualueesi osalta. Vaan salailu on ollut turhaa. Kyllä Sinut tunnetaan ja totuus Sinusta tiedetään ja se tieto leviää....Eiköhän lie
kohta Heinolassa asti.

Eikä se ostamasi kallonkutistaja henkilöstön mielipiteitä Sinusta pystynyt
muuttamaan, ei sinne päinkään Lisäsi vain varmuutta Sinun v:maisuudestasi ja pohjattomasta itsekkyydestäsi ja itserakkaudestasi.

Lakia Sinä et kunnioita lainkaan. Senhän tietää jo puoli Suomea. Ja kuten Iisalmen Sanomatkin Heikki Harjulan suulla sanoo, Sinä olet vastuussa kunnassa viime aikoina tehdyistä laittomuuksista. Sinä yksin!!! Sinä olet johdatellut kokemattomat ja lakia tuntemattomat päättäjät tälle laittomuuksien tielle j a saattanut itsesi lisäksi koko kunnan naurunalaiseksi.

Tiedä se, että Sinä olet vastuussa kunnan huonosta maineesta, Sinä olet vastuussa siitä inhimillisestä kärsimyksestä, jota vainoamillesi ihmisille olet tuottanut ja Sinä olet vastuussa kaikesta siitä kärsimyksestä, jota ajamasi politiikka on kuntalaisille tuottanut ja tulee jatkossa tuottamaan.

Muista tämä aina, ajattele sitä iltaisin, näe siitä unta öisin. Seuratkoon tämä tieto Sinua kuin varjo kannoillasi koko loppuelämäsi ajan Sinä riidankylväjä, hajottaja ja tuhoajal
Nimimerkki Narsistit kykkivät kunnanmäellä.

PS Ja se ruosteisella romulla ajeleva ‘poikaystävä”, joka harva se päivä kunnantalolle saapastelee. On siinä kaupunginjohtajalla ritari. Koko kylähän sitä seuraa ja nauraa! Ei kyllä monikaan nainen ilkeäisi moisen kanssa kavereerata, mutta niinhän sitä sanotaan, että vakka kantensa valitsee ja vertaiset vertaistensa kanssa." -lainaus päättyy
------------------
6.3.2014 tekstin Suomi24;llä siirtäneen lähete

Lainattu teksti on suora kopio jonkun tuntemattoman henkilön ajatuksia ja sylkemistä kaupunginjohtajaa kohtaan, järkyttävää vihaa ja inhoa pursuavana ja rivien välitkin katkeruutta tihkuen. Kirje tuo ulkopuolisellekin pahanolon, inhon tuntemuksia aiheuttava, kuinka se on vaikuttanut henkilöön, jolle kirje on nimettömänä toimitettu?

Pyhäjärvellä toimii todella pahan hengen ydinporukka, heidän piiloviestinsä on rehellisille ihmisille; poistu omin jaloin, tai me tuhoamme sinut ja elämäsi totaalisesti.

Tunnen suurta myötähäpeää, Pyhäjärvellä tarvitaan kiireesti ammattiapua, ja ei vähiten Tikkalanmäellä, kuntahallinto on täystuhon tiellä.
---------
10.2.2016
Yhdistelkää vaalikauden ja viime-aikaisten tapahtumaketjujen tekijäpäitä, mielipidekirjoittajia, ulostuloja paikallispoliisista jne.. tuleeko jotain oivallusta operoivasta päämajasta?

Äänestä

"Pyhäjärven kaupungin tarkastuslautakunnalle SELVITYSPYYNTÖ

Pyhäjärven kaupunginvaltuuston kokouksessa 24.2.2014 esitettiin liitteen mukainen asiakirja, joka on osoitettu Korkeimmalle hallinto-oikeudelle Pyhäjärven kaupunginhallitukselta, laatijana Katriina Vierula, asianajaja, Helsinki.

Pyhäjärven kaupunginhallituksen pöytäkirjoissa ei ole päätöstä, jossa kaupunginhallitus olisi päättänyt tehdä valituksen KHO:n. Pöytäkirjoissa ei ole myöskään merkintää, jossa olisi em. asiakirjan mukainen peruutus päätetty.

Valtuuston kokouksessa valtuutetut Jorma Leskinen, Tyyne Tuikka ja Paavo Leskinen kaupunginhallituksen jäseninä totesivat, etteivät tiedä asiasta mitään, eivätkä ole olleet sellaisessa kokouksessa, jossa valituksen tekemisestä tai valituksen peruuttamisesta olisi päätetty.

Pyydämme kunnioittavasti, että Pyhäjärven kaupungin tarkastuslautakunta välittömästi selvittää, mitä esiin tulleessa asiassa on tapahtunut. Mistä toimeksianto Katariina Vierulalle on tullut.

Selvitys pyydetään antamaan valtuuston kokouksessa 31.3.2014.
Pyhäsalmi 27.2.2014"
------------
Onko annettu selvitys ollut vedenpitävä, läpinäkyvä ? Kuulunee samaan tapahtumaketjuun, jonka seuraamuksia vyörytetään enemmistön turvin veronmaksajille törkeimmällä tyylillä juuri istuvalla vaalikaudella, valehtelun voima ja tehokkuus on inhottavinta, mitä julki on tihkunut kuunaan Pyhäjärven 150 vuotisen kunnan historian aikana?
Pimityksistä huolimatta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yleinen.syypää.itse kirjoitti:

Tarmo Rapo kirjoittaa Itä-Häme lehdessä 11.3.2013
12.3.2013 8:24
" Valtuutetun mietteitä

Olen kokenut valtuutetun työssä vaikeaksi puuttua kovalla luonteella toimivien valtuutettujen toimiin viranhaltijoita vastaan. Henkinen väkivalta kohdistui avainasemassa olleeseen virkamieheen. Asiaan puuttumiselleni en saanut tukea.

On tosi vaikeaa tunnustaa se tosiasia, että yhteisten asioiden hoitaminen tuo, minussa kuin monessa muussakin ihmisessä esille helposti omat pimeät puolet, jonka avulla tämä yrittää taistella ajamansa asian puolesta. Kun monen luottamushenkilön huonot luonteenpiirteet siten yhtäaikaisesti "purskahtavat esille", on riita valmis ja laadultaan ja sisällöltään täysin selvittämätön. Ulkopuoliselle kuntalaiselle ei yksittäisen luottamushenkilön pyrkimykset varmasti avaudu sillä lailla kuin toimiva valtuutettu haluaisi. Pimeyden vallat ovat päässeet esille ja "totuuden tai oikeudenmukaisuuden asian puolestapuhujat" teilataan heti alkuvaiheessa.

Riidan mennessä pahimpaan vaiheeseen kukaan ei ole enää kiinnostunut totuudesta. Mieluummin haemme kaikelle pahalle tapahtuneelle vain syyllistä, ja jos sellaista ei ole selvästi näkyvillä, "keksimme" sen kyllä pian pienen lähipiirin tukeman keskustelun rohkaisemana. Monikaan valtuutetuista ei voi olla lopputulokseen tyytyväinen. Haluaisin olla monen muun lailla jossakin muualla kuin riitelemässä poliittisessa toiminnassa.

Tarmo Rapo Pyhäjärven kaupunginvaltuutettu,
lakit.lis.,yleinen syyttäjä"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu