Ongelma on tämä: minua suorastaan potuttaa oma perheeni - tuntuu, että olen täysin erilainen verrattuna koko perheeseeni, tai jopa sukuuni, sillä en tunne mitään yhteenkuuluvuutta heihin. Oma perheeni on siis ns. matalapalkka pätkättyöläisiä eli suoraansanottuna köyhiä työläisiä ja minunt ja sisarukseni on kasvatettu vahvasti tähän työläisyyteen. Suurinosa muusta suvustakin on pääpiirtein köyhää.
Itse olen ainoa minun perheestä, joka on käynyt lukion ja toivon pääseväni joko amkiin tai yliopistoon. En tiedä missä vika, mutta listaan tähän asioita perheenjäsenistäni, jotka vituttaa minua suorastaan, nimiä mainitsematta.
- Isä n. 60-vuotias. Hän on siis meidän perheen "auktoriteetti" en osaa sanoa häntä isäksi, koska koko ikäni hän on ollut tosi etäinen eli henkilö muiden joukossa, ei leikkinyt lapsena kenenkään meidän lasten kanssa, hänen seurassaan piti olla tiptop jne. Isää piti totella, koska muuten tulloo selkäsauna. Isä aina ollut tosi ärtyisä ja joka suuttuu joka vitun pienestä asiasta. Hän on sillä tavalla ylisuojeleva ettei luota meihin lapsiin ja odottaa ettei me pärjätä mitenkään omillamme. Samalla hän olettaa koska hän on raksamies, erämies (kala, riista), puunkaataja - monitaitoinen ja monessa vanhanajan jutussa hyvä että me lapset myös osataan ko.asiat. Monta tyhjänpäiväistä huutoa tullut niskaan kun ei olla puolesta sanasta tajuttu mitään. Isä ei ikinä puhu mm. tunteista eikä sen kanssa oikein haluakaan yrittää puhua, koska ei kuuntele vaan käskee miten pitää tehdä ja se pitää tehdä niin kuin hän sanoo, ei ominpäin muuten ei ole oikein - tämä koskee siis ihan bussi/junalippujen varaamisesta asunnon vuokraamiseen.
- Äiti on sitten hovering vanhempi, pahimman sortin paasaaja jne. Sateessa ei voi mennä kauppaan kun voi ojaan kaatua tai kolari tulla. Sohjoon jääminen maailmanloppu. Naarmusta sormeen pitää soitaa ensiapuun jne. On suosinut erityisesti isosiskoa monessa asioissa liikaakin - kerron edempänä. On kaikkea vähänkin uutta kohtaan kielteinen. Kuten isäkin luulee olevansa kaikessa oikeassa, vaikka myö lapset tietäisimme paremmin. Isän ja äitin kommunikaatio usein huutoa tai sanailua.
- No sitten isosisko, 27 - vuotias ja vielä kotona. Pelaa vain kaiket päivät pelejä ja läskistyttää itseään syömällä kaikkea paskaa - ei sillä ettenkö itsekin olisi, mutta kuitenkin. Odottaa, että kaikki tehdään hänen puolestaan. Hänelle on joutunut ties kuin monet kertaa lainaamaan rahaa eikä ole maksanut takaisin. On kolme ammattitutkintoa eikä ole päivääkään tehnyt töitä. Siis oikeasti ei ole edes hakenut - on päivärahalla ja sossun tuella eikä kuitenkaan käytä sitä elämiseen vaan kaikkeen turhaan - peleihin jne. Sitten oikeat laskut menee äidin maksuun, eikä äiti edes yritä kuria antaa. Monesti olemme veljen kanssa joutuneet joustamaan omista tahtomisistamme siskon takia - tosin aika aikaisin opimme itse hankkimaan haluamamme tavarat. Isosiskolla luottotiedot mennyt - pikavipeillä lankeutti itselleen tonnien velat - joita äiti on maksanut nämä vuodet. Sama kävi markka-aikaan, kun sai puhelimen niin soitteli sillä yli 2000-markan laskun, jonka mikäpä muu kuin äiti maksoi. Jotenkin tuntuu, että perheemme ei olisi ollut niin köyhä ilman siskoa. Inisee milloin mikäkin haittaa elämää, mutta ei tee mitään sen eteen. On muutenkin henkisesti laiska ja keksii velttoilulleen ties minkälaisia tekosyitä: on kuulemma henkisesti jälkeenjäänyt (kas kummaa kun ei me sisarukset olla mitään tiedetty vaikka kaikkein läheisimmät olemme), on kuulemma hengenvaarallisen allerginen mansikoille, mutta mielellään syö niitä. Ihmettelen miten niin köyhässä perheessä kuin meillä on niin piloille hemmoteltu kakara ja vieläpä 27-vuotias. Jos riita hänen kanssaan syttyy, on sitä mahdotonta rakentavasti ratkaista, koska siskoni luulee itse olevansa aina oikeassa, vaikka muut tietäisivät ja ilmoittaisivat miten asiat oikeasti ovat. Monesi riidat ovat isosiskoni puolella sellaisia, että hän vain jankuttaa koko ajan omaa asiaansa eikä yritäkään ratkaista pulmaa, itseäni ottaa päähän se, että olen mennyt mukaan tähän ja itse jankuttanut. Olen yrittänyt muuttaa suuntaa, mutta ei tehoa siskoon rakentavakaan toiminta. Hän loukkaantuu ihan vitun pienistä RAKENTAVASTAKIN kritiikistä ja usein olettaa varsinkin minun tahallaan häntä loukaaavan, kun satun olemaan ainoa, joka haastaa hänen ajatusmaailman. Minä olisin hänet heittänyt kadulle jo aikoja siten jos olisin äiti tai isä.
- No isoveli on 24-vuotias ja itsekin velloo kotona. Takana kaksi tutkintoa, mutta ei ole hänkään akt. töitä hakenut. Pelaa kaiket päivät pelejä, jos ei ole kännykällä, on sitten tabletilla tai koneella tai pleikkarilla jne. Aina räpläämässä jotain laitetta eikä voi olla pelaamatta. On muuten aika rauhallinen, tai oikeastaan passiivinen, usein yrittää, pääpaino sanalla yrittää, olla rauhanneuvottelijana meidän sisarusten riidoissa. Kiikun kaakun tuloksin. Usein isosiskon kanssa lyöttäytyvät yhteen ja ottavat minut silmätikuksi. Lapsena härnäsivät minua paljon jne.
Itse olen ainoa minun perheestä, joka on käynyt lukion ja toivon pääseväni joko amkiin tai yliopistoon. En tiedä missä vika, mutta listaan tähän asioita perheenjäsenistäni, jotka vituttaa minua suorastaan, nimiä mainitsematta.
- Isä n. 60-vuotias. Hän on siis meidän perheen "auktoriteetti" en osaa sanoa häntä isäksi, koska koko ikäni hän on ollut tosi etäinen eli henkilö muiden joukossa, ei leikkinyt lapsena kenenkään meidän lasten kanssa, hänen seurassaan piti olla tiptop jne. Isää piti totella, koska muuten tulloo selkäsauna. Isä aina ollut tosi ärtyisä ja joka suuttuu joka vitun pienestä asiasta. Hän on sillä tavalla ylisuojeleva ettei luota meihin lapsiin ja odottaa ettei me pärjätä mitenkään omillamme. Samalla hän olettaa koska hän on raksamies, erämies (kala, riista), puunkaataja - monitaitoinen ja monessa vanhanajan jutussa hyvä että me lapset myös osataan ko.asiat. Monta tyhjänpäiväistä huutoa tullut niskaan kun ei olla puolesta sanasta tajuttu mitään. Isä ei ikinä puhu mm. tunteista eikä sen kanssa oikein haluakaan yrittää puhua, koska ei kuuntele vaan käskee miten pitää tehdä ja se pitää tehdä niin kuin hän sanoo, ei ominpäin muuten ei ole oikein - tämä koskee siis ihan bussi/junalippujen varaamisesta asunnon vuokraamiseen.
- Äiti on sitten hovering vanhempi, pahimman sortin paasaaja jne. Sateessa ei voi mennä kauppaan kun voi ojaan kaatua tai kolari tulla. Sohjoon jääminen maailmanloppu. Naarmusta sormeen pitää soitaa ensiapuun jne. On suosinut erityisesti isosiskoa monessa asioissa liikaakin - kerron edempänä. On kaikkea vähänkin uutta kohtaan kielteinen. Kuten isäkin luulee olevansa kaikessa oikeassa, vaikka myö lapset tietäisimme paremmin. Isän ja äitin kommunikaatio usein huutoa tai sanailua.
- No sitten isosisko, 27 - vuotias ja vielä kotona. Pelaa vain kaiket päivät pelejä ja läskistyttää itseään syömällä kaikkea paskaa - ei sillä ettenkö itsekin olisi, mutta kuitenkin. Odottaa, että kaikki tehdään hänen puolestaan. Hänelle on joutunut ties kuin monet kertaa lainaamaan rahaa eikä ole maksanut takaisin. On kolme ammattitutkintoa eikä ole päivääkään tehnyt töitä. Siis oikeasti ei ole edes hakenut - on päivärahalla ja sossun tuella eikä kuitenkaan käytä sitä elämiseen vaan kaikkeen turhaan - peleihin jne. Sitten oikeat laskut menee äidin maksuun, eikä äiti edes yritä kuria antaa. Monesti olemme veljen kanssa joutuneet joustamaan omista tahtomisistamme siskon takia - tosin aika aikaisin opimme itse hankkimaan haluamamme tavarat. Isosiskolla luottotiedot mennyt - pikavipeillä lankeutti itselleen tonnien velat - joita äiti on maksanut nämä vuodet. Sama kävi markka-aikaan, kun sai puhelimen niin soitteli sillä yli 2000-markan laskun, jonka mikäpä muu kuin äiti maksoi. Jotenkin tuntuu, että perheemme ei olisi ollut niin köyhä ilman siskoa. Inisee milloin mikäkin haittaa elämää, mutta ei tee mitään sen eteen. On muutenkin henkisesti laiska ja keksii velttoilulleen ties minkälaisia tekosyitä: on kuulemma henkisesti jälkeenjäänyt (kas kummaa kun ei me sisarukset olla mitään tiedetty vaikka kaikkein läheisimmät olemme), on kuulemma hengenvaarallisen allerginen mansikoille, mutta mielellään syö niitä. Ihmettelen miten niin köyhässä perheessä kuin meillä on niin piloille hemmoteltu kakara ja vieläpä 27-vuotias. Jos riita hänen kanssaan syttyy, on sitä mahdotonta rakentavasti ratkaista, koska siskoni luulee itse olevansa aina oikeassa, vaikka muut tietäisivät ja ilmoittaisivat miten asiat oikeasti ovat. Monesi riidat ovat isosiskoni puolella sellaisia, että hän vain jankuttaa koko ajan omaa asiaansa eikä yritäkään ratkaista pulmaa, itseäni ottaa päähän se, että olen mennyt mukaan tähän ja itse jankuttanut. Olen yrittänyt muuttaa suuntaa, mutta ei tehoa siskoon rakentavakaan toiminta. Hän loukkaantuu ihan vitun pienistä RAKENTAVASTAKIN kritiikistä ja usein olettaa varsinkin minun tahallaan häntä loukaaavan, kun satun olemaan ainoa, joka haastaa hänen ajatusmaailman. Minä olisin hänet heittänyt kadulle jo aikoja siten jos olisin äiti tai isä.
- No isoveli on 24-vuotias ja itsekin velloo kotona. Takana kaksi tutkintoa, mutta ei ole hänkään akt. töitä hakenut. Pelaa kaiket päivät pelejä, jos ei ole kännykällä, on sitten tabletilla tai koneella tai pleikkarilla jne. Aina räpläämässä jotain laitetta eikä voi olla pelaamatta. On muuten aika rauhallinen, tai oikeastaan passiivinen, usein yrittää, pääpaino sanalla yrittää, olla rauhanneuvottelijana meidän sisarusten riidoissa. Kiikun kaakun tuloksin. Usein isosiskon kanssa lyöttäytyvät yhteen ja ottavat minut silmätikuksi. Lapsena härnäsivät minua paljon jne.
Vastaukset 3
Vanhimmat
JATKOA:
Minkäläinen minä sitten olen? Olen 21-vuotias ja lukiosta 2014 keväällä hyvin arvosanoin valmistunut. Olin sivarissa ja sain myös sivarin jälkeen työpalvelupaikastakin töitä muutamaksi kuukaudeksi ja viime syksynkin olin pätkissä töissä siellä, lähinnä tienaamassa rahaa säästöön, sillä vanhemmilla ei ole halua tai rahaakaan tuke minua. Olen ollut eri kesätöissä 14 vuotiaasta asti ja tehnyt oikeasti ahkerasti työtä sen eteen, että olisin tyytyväinen edes jotenkin. Jo yläasteella hankin suurimmanosan tarvehankinnoistani itse. Olen 2014, 2015 keväällä hakenut kouluihin ja en silloin erinäisistä esteistä johtuen edes päässyt joihinkin pääsykokeisiin paikalle, osiin pääsin ja niissäkin oli vain muutama piste, niin olisin päässyt sisään. Nyt 2016 keväällä olen alkanut jo valmistautumaan pääsykokeisiin ennakkotehtäviä tekemällä - hinku kotoa pois olisi kova. Neuvoja?
Mm. peruskoulun jälkeen hain Minna Canthin lukion teatterilinjalle ja oli yhdestä pisteestä kiinni, niin olisin päässyt sisään. Olin myös Juuan kuvataidelukiossa muutaman viikon, mutta piti palata kotikunnan lukioon, koska en milläänn löytänyt asuntoa enkä työpaikkaa. Siis yritystä on ollut. Minua kiusattiin omassa koulussa (kävin siis eri peruskoulun kuin muut sisareni) lähinnä köyhyyden vuoksi, kiusaamisesta ei voinut oikein kotona puhua niin ahmin mielipahaani, tietysti lihoin ja minua alettiin kiusata ylipainosta ja kiusaamista jatkui koko peruskoulun. Lisäksi tietysti pilkattiin ylä-asteella siitä, että mulla oli raudat, kolmoistyypin kystinen akne sekä silmälasit. No, lukiossa ei onneksi kiusattu, mutta sairastuin keskivaikeaan masennukseen (kukaan perheestäni ei tiedä, sillä onnistuin käymään lukion sivussa salaa terapiassa) ja masennuksen syyt olivat lähinnä kiusaamisen jälkimainingit, perheasiat (listasin ylhäällä) sekä opiskelujen haasteet lähinnä, muitakin syitä oli. No olen jo parantunut, mutta tarvitsisin vielä hoitoa mahd. persoonallisuushäiriöön ja ahmintahäiriöön. Perheeni ei myöskään tiedä näistäkään, sisaruksilta tulisi vain ilkkumista jne. Perheeni ei tiedä myöskään kiusaamisesta. Olen myös homo (eikä perhe tiedä tätäkään). Siskoni väittää itsekin olevansa lesbo, kaapista ulos tullut, mutta ei näe siinä kuitenkaan mitään pahaa kun haukkuu muita homoiksi. Sairasta...
En tietenkään ole itsekään mikään pyhimys, mutta tuntuu kuin minä olisin ainoa, joka tiedostaa nämä ongelmat. Jos kysyisin muilta perheenjäseniltää, he eivät tiedostaisi koko ongelmaa. Kotona ei ole suoraansanottuna ikinä näytetty tunteita, keskusteltu rakentavasti mistään tai kommunikoitu. Isältä salataan systemaattisesti asioita, koska häneltä ei ikinä tule mitään myötätuntoa, vaan saarnaa tai siten jotain vihaista jauhantaa. Äitikin samanlainen lyttääjä, siskot myös. Tuntuu, että kaikki ajattelee vaan omaa napaa - ei ole minun ongelmani, vaikka perheessähän kaikki ongelmat koskevat kaikkia. TE varmaan ajattelette, että koska minä tiedostan asian, niin voin ottaa sen esille, mutta mielestäni ongelmaa ei voi minulle sälyttää, sillä meidän vanhempien olisi pitänyt huomata ja korjata asia. Piste. Joskus tuntuu, että olen ainoa järkevä perheessäni (olenhan käynyt lukion hyvin arvosanoin), yritän ratkaista kaiken järjellä , mutta muut perheenjäsenet eivät ajattele järjellä, vaan tunteella.
Olen tätä pitkään miettinyt ja varmaan tod.näköisesti toteutan tämän. Esim. Jos saan lapsia en halua, että he tutustuvat sukuuni - saatan jopa muuttaa nimeni ja ehkä muuttaa eri maahan kuin Suomeen. En varmaan aio pitää yhteyttä perheeseeni sen enempää kuin on pakko, kun pääsen opiskelemaan, en aio käydä kotona ja lähetän varmasti vain kortin jouluna - en muuta. Olen aina hävennyt perhettäni, lapsesta asti.
Mitä mieltä te olette?
meidan perheessa asuu nobelisteja: josé saramago -crew on nahty alueella, lisaksi kaksi nobel -navigaattoria, joilla on molemmilla nobelistin sukunimi, ilmeisesti taiteilijanimena tai puolisen (vaimon) kautta. ketka muuten nobel - tai muilla kulttuuripalkinnoilla lopulta tienaavat?
kaikki alkaa niin etta yle ei maksa verojaan ja leonia vakuutus tekee vaan petoksia. sitten ne keksivat maksaa velat takaisin pakottamalla jonkun kulttuuripalkitus estradille. sillanpaa on kanslistille aika hyva nimi, erityisesti kun ilonpito jatkuu 25 vuottaa. sitten opintomatkalla esiteltiin toinen nero, garcia dias, yllatten myos nykytaiteen alalta. vaimona varmaan sitten molemmilla nobelistien perijoita? taiteilija- ja toimittajanimet kannattaa ottaa tulevaisuudessa huomioon -- siis nimenomaan monitaideottelijoitten osalta. istuskelen nyt berliinissa ja yle uhkailee paukkuvansa aivoni pyoratuolikuntoon.